Sairaalareissu, terveyskeskuskäynti sekä aivotärähdysseurantaa

Tätä viikkoa on kulunut vasta kolme päivää, mutta perheemme on saanut käydä jo niin sairaalassa kuin terveyskeskuksessakin ja viime yö vietettiin herätellen pikkuistamme aina parin tunnin välein.

Maanantaina kiikutettiin yksi lapsista terveyskeskukseen jatkuvan huimauksen vuoksi. Eihän se onneksi mitään vakavaa ollut, mutta tasapainoelimen tulehtuessa ei se tasapainokaan ole kaikkein vakain ja niinpä kouluun ei esimerkiksi nyt hetkeen pyörällä mennä. Parisen viikkoa varmaan mennään nyt hiukan heiluvissa tunnelmissa, mutta aikanaan se loppuu ja maailma alkaa taas pysyä paremmin paikoillaan.

Tiistaiaamuna hoidettiin eteenpäin äitini vuoden vaihteessa alkanutta sairaalakäyntien sarjaa ja vietimme hyvän aikaa magneettikuvauksessa, jonka tuloksia odottelemme sitten aikanaan saapuvaksi. Istuessani siinä odottelemassa äitini kuvauksen päättymistä tuumin itsekseni, että jos meidän aistiyliherkät lapset ikinä magneettikuvaan joutuvat niin edessä on aikamoisen rankka kokemus kaikille asianosaisille. Kone ei nimittäin ole ollenkaan sieltä hiljaisimmasta päästä vaan tasan päinvastoin. Koneessa sisällä käyneet tietävät, että ääni on vielä kuuluvampi ja tuntuvampi siellä putken sisällä. Samalla muistin, että yksi lapsista on magneettikuvassa itse asiassa ihan pienenä käynytkin, mutta nukutettuna, koska oli vain parivuotias tuolloin ja paikalla pysyminen olisi voinut olla aika mahdotonta ilman nukutusta. Jännä, että en heti tuotakaan asiaa muistanut, vaikka pikkuinen tuolloin nukahti syliini ja siirrettiin sitten kuvaukseen.

Viime viikolla kasaantuneet huolet ja tämän viikon kuormittavat huolet laukaisivat itselläni migreenin, jollaista en ole pitkään aikaan kokenut ja niinpä yöunetkin ovat olleet tavallista rikkonaisemmat ja migreeninjälkimainingit tuntuvat päässä yhä tänäänkin. Tähän ei yhtään auttanut pikkuisemme törmäily eilen.

Kuvattuani puuroperjantain viimeistä puuroannoksen auttoi poika minua tapansa mukaan siivoamaan jälkiä.  Niinpä hän nappasi pienen lampun, jota tapaan käyttää apuvalona, koska keittiön valaistus ei koskaan kuviin kunnolla riittä (eikä se apuvalokaan kummoinen ole…jotain pitäisi kehittää, sillä pilviset päivät ovat ä-r-s-y-t-t-ä-v-i-ä.) ja lähti kuljettaman sitä paikolleen. Kovalla vauhdilla taas mentiin ja hetken perästä kuului vain kova kumaus. Samalla sekunnilla oli otsaan noussut komea pingispallon kokoinen kuhmu, jonka keskellä sinersi jo mustelma. Kylmää siihen laitoimme välittömästi ja  aivotärähdysseurantaa pidettiin sitten koko yö. Pikkuista heräteltiin siis parin tunnin välein ja tarkastettiin tajunnantaso. Onneksi kaikki meni hyvin ja tällä hetkellä suurin ongelma lienee siinä, että kuhmu on komeasti otsassa juuri siinä ”suukkolinjalla”.

No, pienet ovat huolet, jos tuo on tämän päivän ainoa murhe. 🙂

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.