Pottasankari kohtaa mansikkamonsterin

Pitkästä aikaa tapahtui meidän arjessamme jotain oikein ihanaa. Taloomme on muuttanut pottasupersankari.

Meillä on pottailtu aina siitä asti kun pieni oppi istumaan, mutta tulosta ei ole tuona aikana syntynyt ennen kuin nyt. Tuntui, että kuivaksi oppiminen on ollut kiven alla ja mikään konsti ei ole auttanut. Aika ei selvästikään ollut otollinen pottailulle.

Edelleen minua harmittaa, että veritulppa-episodin vuoksi jäi vessahätäviestinnät kokeilematta. Voimia ei riittänyt ja vaipattaminen oli se helppo ratkaisu tuossa tilanteessa. No, se asia oli ja meni eikä sille enää mahda mitään. Nyt keskitytään täysillä pottailuun.

Muutama viikkoa sitten pikkuisemme halusi lukea koko ajan pottakirjaa, jossa oli supersankari. Kirjaa luettiin aamulla, päivällä ja illalla ja ainakin tuhat kertaa siinä välissä. Hän luki sitä itsekseen ja tuli tenttaamaan vuoron perään meiltä jokaiselta, mitä missäkin kuvassa tapahtui. Muutos aikaisempaan oli suuri, sillä tätä ennen aina kun kirjassa ehdoteltiin uuden asian kokeilua, kuului taaperolta tiukka ”EI”. Mitäpä siihen paljon enää lisäämään. Pottakirjaa piti ei vastauksesta huolimatta kuitenkin lukea ja olipa pikkuisella paitakin, jota hän kutsui ”sankipaidaksi” eli siis sankaripaidaksi. Siinä oli keskiaikainen iloisen oloinen ritari hevosen selässä – selvä sankaripaita siis.

Parisen viikkoa sitten tapahtui kuitenkin ihme. Pottaan oli ilmestynyt pissa. Ihan yhtäkkiä, noin vain ja poika ilmoitti hymy korvissa, että se on hänen pissansa. Siitä lähtien on pottaan saatu metsästettyä pissa jos toinenkin ja palkaksi saa aina mansikan. Poika muistaa aikamoisen hyvin käydä potalla ihan itse, mutta sen verran alussa vielä ollaan, että vahinkojakin toki sattuu, mutta niistä viis.

Iloisia olemme siksikin, että  juuri tällä viikolla meille oli varattuna lääkäriaika, jotta selviteltäisiin lisää asiaa ja pohdittaisiin tulisiko vaippa-asioihin maksusitoumus, kun kuivaksi harjoittelu on ollut enemmän kuin haastavaa ja noita mutkiakin on matkassa niin puheenkehityksen kuin aistiyliherkkyyksienkin muodossa. Vastaavanlainen juttuhan meillä oli pojan isoveljen kanssa.

Mansikat  ovat olleet tässä hommassa ihan olennainen osa. Ensimmäisen kerran tutustutimme pikkuisemme Mattilan tilan luomumansikoihin parisen vuotta sitten ja ne maistuivat lastemme mielestä makoisammilta kuin mikään muu herkku, jota hän oli aiemmin saanut. Pieni mansikkamonsterimme seisoisikin varmaan vaikka päällään, jotta saisi mansikoita ja ensimmäisen pottaan tulleen pissan jälkeen hän sanoikin ikionnellisena ”aikka” ja osoitti pakastinta.  Niinpä. Pitkin matkaa olimme luvanneet hänelle mansikan, kun pottaan saataisiin pissa ja siinä se nyt oli. Mansikanarvoinen suoritus, jota seurasi monta samanlaista ja vähintään yhtä monta mansikkaa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.