Tuikahduksia Pollyannasta

Niin siinä vain kävi, että Pollyannan metsästämiseen meni hyvä tovi, sillä huonojen uutisten myötä tuli todettua sekin, että koska jalkojen kunto ei tule parantumaan niin  edessä oli vaateongelman ratkominen. Ja ehkä vähän kenkäongelmankin….

Kipeät jalat, pitkät hulmuavat helmat ja taaperon kantaminen olivat aika mahdoton yhtälö, kun jo pelkästään helmat aiheuttivat huonona päivänä katumisriskin.  Ja koska sanomattakin lienee selvä, että taapero on ja pysyy (joskin kasvaa)  ja jalat eivät merkittävästi koskaan tule parantumaan, oli aika alkaa sanoa hyvästejä rakastamilleni asuille ja sen myötä myös pitkille helmoille. Oli aika jättää taakse niin keskiaika kuin Edwardiaaninenkin aika ja katsoa eteenpäin.

Nykyvatteet eivät  isolta osalta ole koskaan minua innostaneet eivätkä ole koskaan tuntuneet omilta. Olenkin vakaasti sitä mieltä, että olen syntynyt vallan väärälle aikakaudelle, vaikka myönnettävä on, että nykyisen kaltaisen terveydenhoidon ottaisin mielelläni mukaan aikakoneeseen kohti menneisyyttä.

Kuulostaa varmasti typerältä, mutta taisinpa itkeä pari iltaa hiljaa itsekseni sitä, että en voisi enää pukujani säännöllisesti käyttää. Toki ymmärsin tilanteen ja tajusin, että en todellakaan halunnut olla rähmälläni maassa, koska jalat eivät toimineet kunnolla ja olivat kipeät. Vaatteet olivat kuitenkin olleet itselleni iso osa sitä, kuka olen ja olivat olleet sitä suunnilleen pari kymmentä vuotta.

Olen kuitenkin aika peruspositiivinen luonne ja Pollyanna on juurtunut syvälle sisimpääni. Niinpä käytin aikani asian pohtimiseen ja tein päätöksen selattuani ensin muutamia historiallisia pukukirjoja. Oli aika astua aimo harppauksen verran modernimmaksi ja toivottaa 50-luku tervetulleeksi.  Sen myötä tuli muitakin ideoita ja elämä alkoi taas näyttää valoisampia puolia itsestään.

Kirsikkana kaiken päällä oli vielä sekin, että minun oli välttämätöntä uusia silmälasini, jotka olivat jo auttamattomasti jätättäneet. No, ei liene ihme, sillä muistelisin, että taisin hankkia edelliset suunnilleen 10 vuotta sitten eli joskus silloin, kun tähän taloon muutimme. Ihastuin lähes välittömästi yllä olevassa kuvassa oleviin laseihin ja myyjäkin tuumi, että ne sopivat aivan täydellisesti mekkoni kanssa.

Enpä ole tainnut koskaan olla yhtä onnellinen silmälaseista! Vielä tosin on uusiin laseihin totuttelu meneillään ja maailma saattaa keikahtaa helpostikin ympäri, joten kaikki pitää tehdä hyvin rauhallisesti. Elän toivossa, että viikon päästä maailma olisi heilumaton ja kirkas. Nyt se on kyllä kirkas, mutta kovin keikkuvainen ja kirjoittaminenkin on yllättävän haastava tehtävä.

Parin viimeisen kuukauden aikana on vaatekaappiini hiipinyt 50-luvun henkisiä mekkoja niin Miss Windy Shopista kuin parista ulkomaisestakin verkkokaupasta. Tyllihameet ovat vallanneet kaapin toisen puolikkaan ja tukisukkien väreilläkin  olen uskaltautunut hiukan leikkimään.

Vanhojen pukujen hyvästeleminen ei ollutkaan enää ihan niin kamalaa kuin miltä se oli aluksi  tuntunut.  Ja myönnettävä on, että vanhat 50-luvun elokuvat, tyllihameet ja kellohelmat ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja lukemattomia kertoja olenkin ihastellut vanhojen elokuvien  puvustusta. Ei siis ihan paha muutos kuitenkaan.  En olisi pitkään aikaan – jos koskaan –  tullut näitä kokeilleeksi, jos jalkani olisivat pysyneet kunnossa. Tämä lienee se positiivinen seikka tässä asiassa.

Edellisen lauseen myötä lienee pakko todeta, että pieni sisäinen Pollyannani taitaa kuitenkin olla melko hyvissä voimissa taas!

Kuvat: © Luomulaakson Maria

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.