Pitäisikö välillä puhua myös siitä mitä kouluruoka on?

Nykyisin puhutaan paljon siitä, mitä kouluruoka ei ole. Monen mielestä se ei ole terveellistä tai se ei muuten vain ole hyvää. On totta, että kouluruuassa on liuta e-koodeja. Se ei voi olla hyväksi kenellekään, sillä vaikka osa e-koodeista ei pahiksia olekaan niin niitä huonojakin silti löytyy eikä kukaan edelleenkään tiedä, miten nuo kaikki aineet yhdessä reagoivat elimistössä. Monet lisäaineet ovat myös turhia. Tämä on kuitenkin tilanne, joka koskee kaikkea laitosruokailua, ei vain kouluruokaa. Mieleen tulee kuitenkin, pitäisikö välillä puhua myös siitä, mitä kouluruoka on?

Pitäisikö välillä puhua myös siitä, mitä kouluruoka on?

Voin sanoa, että tämä postaus on muhinut viikon jos toisenkin koneellani – ehkä siksi, että arkailin sen julkaisemista.

Kouluruoka on ikävän monelle lapselle se ainoa lämmin ruoka koko päivänä. Maanantaina se voi olla ensimmäinen oikea, lämmin  ruoka sitten perjantain. Monesti se on myös ainoa lämmin ruoka koko päivänä.

Hyvä, puhdas ruoka pitäisi olla kaikkien oikeus, mutta joskus vähän ”huonompilaatuinenkin” ruoka voi olla mannaa taivaasta. Olisi hienoa, että laitosruoka olisi luomua ja/tai lähellä tuotettua. Olisi hieno, jos siinä ei olisi lisäaineita. Tähän kaikkeen on kuitenkin vielä matkaa ja monen asian pitäisi muuttua ennen kuin tuohon koko maan mittakaavassa päästäisiin. Onko se rahallisesti mahdollista? En tiedä, mutta nykyisessä tilanteessa epäilen, että ei ole. Entä voisivatko vanhemmat maksaa ruuasta vaikkapa kuukausimaksua, jotta kouluruokaan olisi enemmän varoja käytettäväksi? Tuskin. Eivät ainakaan kaikki, vaikka haluaisivatkin.

Osa kouluruokakeskusteluun osallistuneista on välttänyt keskustelua rahasta. Minusta se on väistämättä osa koko vyyhtiä. Jos varat eivät riitä niin ne eivät riitä. Niin se on kotonakin. Jos haluaa satsata johonkin niin siihen käytetty raha on aina pois jostain muusta, mutta harva haluaa luopua siitä muusta.  Meillä taloudessa, jossa vain yksi vanhemmista käy palkkatyössä, asia on ratkaistu niin, että joistain asioista on luovuttava, jotta raha riittää siihen, mihin sen on pakko. Kaikkea ei saa, vaikka kuinka haluaisi. Pitää valmistaa edullisempia ruokia, käyttää palkokasveja proteiinin lähteenä ja tehdä ruoka aina alusta asti itse. Ei osteta turhia juttuja oli kyse sitten ruuasta tai mistä tahansa.  Vähän kuin sivutuotteena olemme saaneet samalla myös hyvin terveellisen ruokavalion. Meidän onni on, että pidämme kreetalaisesta ruuasta, joka sopii näihin valintoihin paremmin kuin hyvin!

Ratkaisu oli meille aika helppo, mutta voinpa vain kuvitella, millainen poru siitä syntyisi, jos kouluissa olisi tarjolla paljon keittoja ja palkokasvejakin pari kolme kertaa viikossa. Lihaa vähemmän. Luulenpa, ettei taitaisi kovinkaan monelle nykyperheelle sopia. Jollain tapaa rahaa kuitenkin pitää säästää ja edellä mainitut vaihtoehdot ovat sekä edullisia että ravinteikkaita. Ihmiset eivät vain taida haluta niitä syödä ainakaan kovin usein. Laitosruokailu on koko ajan kovan paineen alla tästäkin syystä, sillä ihmiset eivät syö ruokaa, jonka mausta eivät pidä. Kyse ei ole pelkästään ruuanlaadusta vaan myös ihmisten asenteista ja makutottumuksista.

Suomessa on moni asia hyvin, mutta on ihmisiä, jotka eivät haaveile luomusta tai superfoodeista vaan toivovat, että tänään lautasella on riittävästi perunaa tai makaronia – ihan sitä valkoista ja kaikein halvinta. He eivät myöskään mieti ruuan lisäaineita.  Joskus se, että saa vatsansa täyteen, on luksusta. 

Vaikka omat lapsemme syövätkin omia eväitään koulussa ja ne sattuvat olemaan luomua niin emme silti parjaa kouluruokaa kotona. Ruuasta muutenkin tulee puhua kunnioittavasti.

Muistan Pelastakaa Lasten PRIDE-koulutuksen aikaan, kun puhuimme ohjaajien kanssa ruokavaliostamme, valinnoistamme ja lapsistamme. Ohjaajat totesivat, että on hienoa, että olemme jaksaneet paneutua asiaan niin paljon. Kaikilla ei siihen ole voimavaroja  vaan energia kuluu siihen, että saa arjen sujumaan edes jotenkuten ja aina ei energia riitä siihenkään. Näen, että tietyllä tapaa ruokakeskustelu nykyisessä muodossaan on eräänlaista hifistelyä, johon varmasti aika ajoin syyllistyn itsekin. Niin se varmasti on, että kun asiat ovat muuten riittävän hyvin riittää energiaa tällaiseen. Täydellä vatsalla on helppoa pyytää, vaatia ja parjata.

Suomessakin on köyhyyttä. Se heijastuu kouluissa oppilaiden vaatetuksessa, siinä onko heillä älypuhelin vai ei, oma läppäri ja tabletti. Onko varaa järjestää syntymäpäivät, jossain mukavassa kohteessa tai kutsua kaverit edes kotiin juhlimaan. Nykyisin on myös tapana, että juhlavieraat saavat lahjoja juhlissa syötyjen herkkujen lisäksi ja ainakin monien lastemme kavereiden kotona on jos jonkinsortin ohjelmaa. Syntymäpäivätkään eivät ole enää kaverijuhlia, joissa leikitään ja vietetään mukavasti aikaa yhdessä. Tuntuu, että ne ovat muuttuneet kilpavarusteluksi.

Tilanteita on hirveän paljon erilaisia.

Vaikka kouluruuan ja muun laitosruuan tilanne onkin joltain kanteilta kurja on se myös hyvä. Ajatelkaa kuinka kurja tilanne olisi, jos kouluissa ei tarjottaisi lainkaan ruokaa. Mitä tekisivät ne nälkäiset lapset, joilla ei ole kotona mahdollisuutta saada kunnolla ruokaa? Perheet ovat jo nyt hyvin eriarvoisessa asemassa keskenään. Itsestäni tuntuu, että nykyisenlainen ruokakeskustelu vain lisää tätä eriarvoisuutta, vaikka näenkin, että keskustelun tarkoitus alunperin on ollut tuoda laadukkaampaa ruokaa laitosruokaloissa syöville. Laadukkaampi ruoka voi kuitenkin olla subjektiivinenkin käsite. Ihmiset eivät näe asioita samalla tavoin.

Sodan jälkeisessä Suomessa kouluruoka oli monen perheen onni. Äitini kertoman mukaan koulussa tarjoiltiin paljon puuroja ja keittoja – nämä olivat edullista ruokaa ja sitä ne ovat nykyäänkin.  Leivät ja maito tuli viedä kotoa. Puolukoita poimittiin joka syksy ja jokaisen oppilaan tuli viedä tietty määrä koululle tulevia ruokailuja varten.

Nykyinen kouluruoka on kuitupitoista, sisältää kasviksiakin ihan hyvän määrän, jos niitä tulee lautaselleen ottaneeksi.  Kouluruokaa saa myös yleensä aina ottaa juuri niin monta kertaa lisää kuin vain haluaa (poikkeuksena toki jotkin lihapullat tms. joita on laskettu tietty määrä per nuppi). Loppujen lopuksi laitosruokaan voi vaikuttaa myös itse. Laittamalla lautaselle enemmän kasviksia tulee syöneeksi enemmän kasviksia. Niin se on kotonakin. Tasapainoisesti koostettua ja ravitsevaa laitosruoka on silloin, kun syöjä kokoaa annoksensa oikein. Lisäaineet ovat sitten toinen juttu, mutta useinpien perheiden vesat käynevät myös mäkkärillä ja vastaavissa, joten ehkä noissa tapauksissa menettää myös terveytensä lisäksi oikeuden asiasta valittaa.

Tietynlainen juurille paluu voisi tehdä kouluruokakeskustelullekin hyvää.

 

2 vastausta artikkeliin ”Pitäisikö välillä puhua myös siitä mitä kouluruoka on?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *