Puutarha

”Voi hyvänen aika, olen myöhässä!”

Puutarhan istutustyöt ovat auttamattomasti myöhässä. Olen ollut pitkälti toisten varassa kaikissa maankääntö ja mullansiirto hommissa ja se alkaa ottaa päähän aika tavalla.  Tekemistä olisi paljon ja moni suunnitelma on yhä kesken. Laskeskelin tuossa, että noin pari viikkoa olen myöhässä aikatalusta. No, toivottavasti kesä on pitkä niin parin viikon myöhästyminen ei paljon haittaa. Harmittaa se silti tässä vaiheessa. Ja myöhässä oleminen ei vain ole mukavaa – oli sitten puutarhuri tai valkoinen kani Ihmemaassa.

Maahan on tähän menessä päätyneet vasta porkkanat, hillosipulit ja ruusupavut sekä erilaiset sipulit Maa-artisokkien aluetta on myös suurennettu. Kurpitsamaa on työn alla ja vanhoista kasvimaista on käännetty puolet. Mansikatkin ovat laatikoissaan. Ja kasvihuoneet täynnä asukkeja. Tuntuu muuten paremmalta, kun miettii vain noita tehtyjä töitä. 😀

Kesäloman alettua puutarhaan pelmahtaa kaksi täyspäiväistä apulaista. Alkavat olla molemmat jo aika väsyneitä näin kouluvuoden lopulla ja tekeminen koulupäivän jälkeen alkaa olla vähän turhan raskasta. Kesäkuun alussa ehdimme vielä mainiosti saada valmiiksi ne, jotka vielä silloin ovat kesken. Joka tapauksessa voisi asiat olla vielä paljon huonomminkin. Meidän talvivarastomme kasvatus on kuitenkin jo kohtalaisen hyvässä vauhdissa.

Mutta nyt on parasta sukeltaa takaisin puutarhaan. Mikään kun ei valmistu istumalla!


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.