Arki,  Eko,  Ympäristö

Vestellin Biopuhdistaja – jätevesiratkaisujen helmi

Pari vuotta sitten meille kerrottiin, että alueella, jossa asumme  ainoa järkeävä vaihtoehto kunnallistekniikan lisäksi olisi umpisäiliö. Ei auttanut sekään, että vessavedet oli  jo leikattu pois kierrosta. Harmaat vedetkään eivät saaneet päätyä suoraan maahan. Imeytyskentät ja muut oli pois laskuista, koska ne eivät alueemme korkeisiin vaatimuksiin sopineet. Jäljelle jäi vain painajaismainen umpisäiliö, sillä vaikka kunnalistekniikka alueellamme oli lähellä, niin silti liian kaukana eikä kunnalla ollut aikomusta tuoda sitä lähiaikoina tonttimme laidalle. Epätoivo iski aika kovaa, sillä umpisäiliö toisi vuodessa asumiseen lisää kustannuksia 1760-2720 euroa riippuen vedenkulutuksestamme. Se oli iso summa.

Vestellin Biopuhdistaja - jätevesiratkaisujen helmi
Vestellin Biopuhdista-esitteen kansi huokuu rauhaa ja huolettomuutta.
Jätevesiasioihin astuu mukaan toivo

Vestelliin olimme tutustuneet jo pari vuotta aikaisemmin Kevätmessuilla. Jo silloin se oli kutkuttavan upean kuuloinen vaihtoehto, mutta emme uskaltaneet edes toivoa, että se kävisi meidän tapauksessamme, sillä meille kun oli teroitettu tiukat vaatimukset jätevedenkäsittelyn suhteen alueellamme.

Umpisäiliö oli se järkevin niistä vaihtoehdoista, joista meille oli kerrottu aikaisemmin kun selvisi, että talomme alkuperäinen sakokaivojärjestelmä veteli viimeisiään. Selvää toki oli ollut jo aiemminkin, että systeemimme oli kaikkea muuta kuin asiallinen kokonaisuus nykyisen jätevesilain huomioon ottaen. Ihan ensiksi meidän piti heti saada vessavedet välittömästi poistettua systeemistä ja siihen ratkaisuksi tuli pakastava kuivakäymälä sekä ulkovessa, johon asennettiin Biolanin kompostoivakäymälä, mutta tämän lisäksi edessä häämötti deadlinepäivä, johon mennessä koko jätevesisysteemi piti päivittää vastaaman nykypäivän asetuksia.

Messuilla löytämämme Vestelli kuulosti heti aivan taivaalliselta vaihtoehdolta, mutta edelleen pelkäsimme, ettei sitä tontillemme kelpuutettaisi.

Wassis ja Vestelli

Tänä vuonna otimme yhteyttä jätevesiasioihin erikoistuneeseen  Wassikseen,  jonka kautta asiat alkoivat rullata eteenpäin sellaisella vauhdilla, että  saimme pian huomata hermoilleemme turhaa.  Pian ensimmäisen käynnin jälkeen sähköpostiini nimittäin kilahti viesti jätevesisuunnittelijaltamme, joka oli varmistanut Biopuhdistajan sopivuuden tontillemme ympäristökeskuksen ympäristötarkastajalta ja samalla kellon lyömällä pyörähtivät jätevesisuunnitelmat käyntiin ihan todenteolla. Täytimme Lupapiste.fi palvelussa tarvittavat tiedot ja hakemus lähti sähköisesti eteenpäin odottelemaan viranomaisten hyväksyntää.  Tällä hetkellä näyttää siltä, että uusi jätevesisyteemi ehditään rakentaa vielä tämän vuoden puolella ja samaan syssyyn uusitaan myös pitkä pätkä viemäriputkea. Lopullinen deadlinehan jätevesiasioissa on 31.10.2019.

Ratkaisuksi meille tuli Vestellin Suomessa valmistettu Biopuhdistaja 3, joka on nykyisin mitoitettu 1-6 hengelle ja kestää myös käyttöpiikkejä.  Helpon käyttönsä lisäksi Vestellin Biopuhdistaja on myös edullinen verrattuna umpisäiliöihin ja niiden käyttöön. Oli aika uskomatonta kuulla, että umpisäiliöepätoivon keskellä löytyi tällainen ratkaisu, joka kävi omalle vaativan jätevesipuhdistuksen alueelle.  Vaativia kohteitahan ovat sellaiset, jotka sijaitsevat alle 100 metrin päässä vesistöstä tai ovat pohjavesialueella.

messut2016_15
Vestellin piste Kevätmessuilla.
Vestellin Biopuhdistaja – jätevesiratkaisujen helmi

Jos on joutunut pari vuotta rypemään epätoivossa umpisäiliöajatuksen kanssa on suorastaan taivaallista, kun saa eteensä vaihtoehdon, joka sopii niin ympäristökeskukselle kuin omalle kukkarollekin! Ja lisäksi ratkaisu on vielä sellainen, joka on valmistettu Suomessa ja ehdottomasti toimiva moneltakin kantilta katsottuna.

Biopuhdistajan toimivuutta on testattu riippumattomasti jo kuuden vuoden ajan puolueettomissa testeissä. Se on läpäissyt ne erinomaisesti, kuten alla olevasta  kuvasta näkyy.  Meille tuleva Biopuhdistaja täyttää siis ankarimmankin vaatimustason paremmin kuin hyvin ja käy siis kaikkiin sellaisiin kohteisiin, joissa vaaditaan harmaidenvesien käsittelyä. WC-vedet johdetaan joko umpisäiliöön tai siirrytään käyttämään erilaisia kuivakäymälöitä, joihin kannattaa tutustua lähemmin vaikkapa Käymäläseura Huussin sivuilla.

Meille tuleva Biopuhdistaja soveltuu 1-6 hengelle ja pystyy käsittelemään 750 litraa vettä vuorokaudessa. Vestellillä on valikoimissa myös Biopuhdistaja 4, joka sopii 1-10 hengen talouksiin  ja pystyy puolestaan käsittelemään 1200 l vettä vuorokaudessa.

vestelli01
Kuva Vestellin Jätevesiliikkeen esitteestä.

Biopuhdistaja on mukavan huoleton. Se ei tarvitse toimiakseen vaihdettavia suodatinmateriaaleja, kemikaaleja tai maa-aineita ja sähkönkulutuskin kustantaa vain n. 4 euroa kuussa. Huoltokustannuksiin kuuluu kerran kaksi vuodessa tapahtuva lietetyhjennys. Systeemi kestää hyvin myös käyttökatkoksia ja pystyy vastaanottamaan satunnaisia kuormituspiikkejä.

Hyvä on myös muistaa, että  öljyt, maalit ja liuottimet ym. kemikaalit ovat puhdistuksen bakteereille tappavia aineita ja ne vaikuttavat haitallisesti puhdistustoimintaan. Aineita ei siis saa johtaa jätevesijärjestelmään. Myös pesuaineiden tulee olla fosfaatittomia.

Jätevesisuunnitelmaamme lukiessa ei oikeastaan voi olla kuin tyytyväinen. Viimeiset pari vuotta veivät arkeamme kohti ekologisuutta aimo harppauksin. Matka on ollut oikeastaan aika mukava ja vaiherikas ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä enää eivät umpisäiliöt päädy painajaisiimme.

messut2016_14
Messuilla pääsin kurkkaamaan myös Biopuhdistajan sisään.
Voita oma Vestellin Biopuhdistaja

Mahtavaa on, kun tulee löytäneeksi jotain, joka mullistaa maailman. Ja vielä parempaa on, kun saa jakaa löydön myös toisten kanssa. Wassis ja Vestelli – siinä nimet, jotka kannattaa pitää mielessä, kun joutuu pähkäilemään jätevesiratkaisujen kanssa.  Voi sanoa, että kaksikko pelasti meidän arkemme ja lisäksi muuttivat jätevesiratkaisumme kaikkine osa-alueineen ekologisemmaksi.  Suosittelen lämpimästi.

Mikäli omat jätevesiongelmasi tuottavat yhä harmaita hiuksia, niin suosittelen ottamaan yhteyttä vaikkapa Wassikseen tai johonkin muuhun jätevesisuunnitelmia tehneeseen paikkaan. Lisäksi kannattaa ehdottomasti avata myös Vestellin sivut ja käydä tutustumassa paremmin heidän Biopuhdistajiinsa ja samalla osallistua heidän järjestämäänsä arvontaan, jossa voit voittaa oman Vestellin Biopuhdistajan.


Muut tähän mennessä julkaistut postaukset jätevesiremonttiimme liittyen pääset lukemaan täältä.


web stats


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


One Comment

  • Satu

    Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä! Meidänkin pitäisi uusia jätevesijärjestelmä kesämökillä. Itsekin joskus kävin noilla kevätmessuilla hieman hakemassa inspiraatiota. Vielä emme kuitenkaan ole päätöksiä säiliön tai puhdistamon suhteen tehneet, WehoPuts on käynyt mielessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.