Tapahtuma

Tunnelmia Kevätmessuilta 2016

Olimme alunperin suunnitelleet menevämme Kevätmessuille vain yhtenä päivänä, mutta saimme lauantaina hyvin nopeasti huomata, että yksi päivä ei vain riitä. Ei sitten millään.

Sunnuntain paras puoli (ihanien ihmisten lisäksi) oli ehdottomasti se, että taisimme vihdoin löytää ratkaisun keittiön ongelmakohdalle ja nyt haaveilemme, että se jossain välissä saataisiin totetutettuakin. Vielä pitää kuitenkin malttaa.

Tunnelmia Kevätmessuilta 2016

messut2016_2 _01

Ihan ensiksi sunnuntaina suuntasin linnunpönttöpisteelle ja kasasin pihapuuhumme ihka uuden kodin linnuille. Tästä tuli mieleeni sekin, että talven aikan yksi pönttö oli puusta pudonnut ja täytyykin heti ensi viikolla käydä kiinnittämässä se takaisin puuhun ja samalla saan tämän tänään kasaamanikin puuhun kiinnitettyä.

Linnunpönttöpisteellä riitti vilskettä varsin hyvin, joten taitaapa Ylen miljoonan pöntön raja paukkua hyvinkin äkkiä. 🙂 Sen verran innokkaasti tuntuvat ihmiset koteja sirkuttajille rakentavan.

messut2016_2 _03

Linnunpöntön jälkeen satuimme tapaamaan blogituttuja ja saimme oppia, että maailma on kuin onkin pieni.

Kukkala-blogin sisustama kasvihuone oli ihana kasveineen, kirjoineen lukemaan ja rentoutumaan kutsuvan tuolin kera.

messut2016_2 _08

Rauharentola-blogin näkemys taas oli ilmavampi ja pelkistetympi ja tarjosi tee se itse ideoita loppuun mietittyine ratkaisuineen.

messut2016_2 _09

Kukkaiselämää-blogi taas oli laittanut pystyyn suloiset pupujen teekestit.

messut2016_2 _19

Koti kaupungin laidalla-blogi taas oli tehnyt hyvin runsaan ja kimaltelevan kasvihuoneen runsailla yksityiskohdilla.

messut2016_2 _20

Messuilla oli myös monenlaisia hyönteishotelleja – tässä niistä varmastikin isoin ja mahtavin.

messut2016_2 _10

Välissä maisteltiin Spiraaliperunoita, jotka maustettiin Herbamaren luomuisella yrttisuolalla.

messut2016_2 _11

Vavesaaren Tilan luomuisia tuotteita napattiin tälläkin kertaa matkaan, sillä edelliset olivatkin jo ihan loppu. Onneksi heillä on verkkokauppakin. 🙂

messut2016_2 _12

Lasten iloksi lähti  mukaan muutama pussi FinnSnackin Napero naksuja. Kahta makua: naturel ja mustikka.

messut2016_2 _13

Harmillisesti ehdimme kuunnella vain pätkän mielenkiintoisesta Kaks kokkii osiosta. Mieheni maanantaina alkava työmatka kummitteli jo takaraivossa ja arki astui aivan liian nopeasti takaisin kuvoihin.  Messut oli messuiltu taas aivan liian nopeasti. Knehtilän tilakin jäi siksi näkemättä.  Ehkäpä ensi vuonna uudelleen paremmilla aikatauluilla.

messut2016_2 _17

messut2016_2 _18

 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.