Puuroperjantai,  Ruokakorin Reseptit

Terveelliset ja herkulliset lesepuurot

Puurotreenit uhkaavat lähestyä loppuaan, mutta vielä ehtii jokusen puuron keitellä ja valmistautua kisapäivään. Keskiviikkona sitten on jo tosi kyseessä, mutta Luomulaakso alkaa olla jo paremmin kuin hyvin varustautunut, vaikka keskiviikoksi varattu puuroidea muutaman harmaan hiuksen saattoikin aiheuttaa. Treenit ja palautumiset ovat kuitenkin olleet niin kohdillaan, ettei muutama mutka ole oloa haitannut. Hyvillä mielin odotamme keskiviikkoa ja seuraamme innolla, miten muut Luomupuuron ME:hen osallistuvat.

Terveelliset ja herkulliset lesepuurot

Leseet sopivat hyvin kaikenlaisten puurojen joukkoon ja ne tuovat puuroihin kuidun lisäksi myös lisää makua. Tavalliseen kaurapuuron tapaan usein lisätä myös leseitä, välillä hyvin runsaastikin.  Leseitä kannattaa kokeilla myös oman lempipuuronsa joukkoon.

Terveelliset ja herkulliset lesepuurot

Leseinen kaurapuuro

Tämä puuro sopii kiireisempäänkin aamun, sillä sen valmistaminen on helppoa ja nopeaa, mutta terveellisyydestä ei ole tingitty tippaakaan.

n. 2 dl luomukaurahiutaleita
n. 1 dl luomuleseitä (kaura tai vehnä)
1 l luomumaitoa tai vettä
n. 1 tl suolaa

1. Laita kattilaan kaikki ainekset ja kiehauta.
2. Anna hautua n. 10 minuuttia.
3. Tarjoile vaikkapa kylmän maidon ja voisilmän kera. Voit lisätä puuroon myös marjoja tai hedelmiä sekä rouhittua mantelia.

Leseinen suklaapuuro

Tässäpä arkiaamujen suklainen pelastaja, mutta silti maukas ja terveellinen.

n. 2 dl luomukaurahiutaleita
n. 1 dl luomuleseitä
n. 2 rkl tummaa luomukaakaojauhetta tai luomutummasuklaalevyn paloja maun mukaan

1 l luomumaitoa tai vettä
n. 1 tl suolaa

1. Laita kattilaan kaikki ainekset ja kiehauta.
2. Anna hautua n. 10 minuuttia.
3. Tarjoile luomuisen puolukkahillon kera. Kokeile myös kookoshiutaleita tai pähkinöitä.

lesepuuro02

Lesepuuro viinimarjoilla

Terveellinen ja herkullinen puuro syntyy leseillä ja marjoilla. Voit käyttää pakastettuja tai tuoreita. Itse käytin reseptissä viinimarjoja, mutta ehkäpä haluaisitkin valmistaa  puuron lempimarjoistasi?

1 l luomumaitoa tai vettä
n. 2½ dl luomukauralesettä (tai vehnälesettä)
n. 2 dl luomuviinimarjoja (tai maun mukaan)
n. 1 tl suolaa

1. Laita kattilaan vesi, marjat ja sokeri. Kiehauta.
2. Lisää joukkoon leseet ja keitä välillä sekoittaen 10-15 minuuttia. Anna hautua vielä viitisen minuuttia
3. Tarjoile hunajan ja tuoreiden marjojen kera. Myös voisilmä maistuu tässä puurossa.

luomupuurobanneri02

Aiempien viikkojen  Puuroperjantai-postauksiin pääset tutustumaan näppärästi täällä. Tähän mennessä on maisteltu monenmoisia makuja aina kahvista valkosipuliin ja kurkkuun sekä taateliin proteiinipuuroakaan unohtamatta.

Luomulaakso on monien muiden kanssa  mukana tekemässä Luomupuuron maailmanennätystä! Tule sinäkin mukaan! Ohjeet Maailmanennätykseen osallistumisesta sivulta http://www.luomupuuro.fi/ 

————————————————————————————————

Kuvat: © Luomulaakson Maria paitsi Luomupuuron ME-logo



site stats




real time web analytics


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.