Savisia lapsuusmuistoja

Chocochili-blogin Facebook-sivuilla tulin käyneeksi keskustelun savimaasta. Se nostatti mieleeni yhden jos toisenkin lapsuusmuiston, jotka ajattelin nyt jakaa teidän kanssanne.

Lapsuudenkodissani kasvatettiin paljon kasveja. Asuimme maalla, mutta meillä ei kuitenkaan ollut maataloa, vaikka ympäristössä niitä useampi olikin. Kasvatimme pellollamme koko vuoden perunat neljälle hengelle ja pieni kasvimaakin oli, jossa kasvoivat iloisesti niin pavut, herneet, retiisit kuin mansikatkin – unohtamatta erilaisia lehtisalaatteja sekä satunnaisia porkkanoita, nauriita ja lanttuja.

Satoa oli aina kiva saada, mutta itse viljely ja rikkaruohojen nyppiminen olivat tuskaa. Koko pelto oli nimittäin savea. Ei multaa tai mitään muutakaan hyvää maa-ainesta vaan rehellistä suomalaista savea, joka toki sopivissa annoksissa on erinomainen kasvimaallakin.

Vihasin koko kasvimaata. Rikkaruohojen nyppiminen oli kammottavaa, sillä kovasta savimaasta ei saanut koko rikkaruohoa koskaan pois vaan se meni aina poikki ja oli jo seuraavana päivänä terhaakkaana ilkkuen sojottamassa saven rakosesta. Ja taas nypittiin. Nypittiin kerran, toisen ja kolmannenkin ja yhä vain rikkaruohot kasvoivat. Vannoin, etten kuuna kullan valkeana kylvä ainoatakaan siementä tai nypi yhtään rikkaruohoa.

Savimaa antoi kuitenkin ihan hyvän sadon suurimmasta osasta kylvämiämme kasveja. Retiisit olivat herkullisia, pensaspavuista saatiin nelikymmenkertainen sato eikä voi sanoa, että mansikoissakaan olisi ollut mitään vikaa. Porkkanoiden, nauriiden ja lanttujen kasvattaminen sen sijaan oli aika hankalaa ja niitä ei siksi paljon viljeltykään. Muutama kappale vain, jotta saatiin maistiaiset. Hyvän makuisia ne kuitenkin olivat, vaikkakin pieniä.

Perunat sen sijaan kasvoivat hienosti, vaikka lanttujen tapaan maan alla olivatkin ja saimme pellostamme niitä koko vuoden tarpeiksi. Savimaa aiheutti tähänkin omat haasteensa, mutta ne liittyivät enemmän kylvöön ja sadonkorjuuseen kuin vaikkapa multaamiseen. Multaaminen sekä vakojen tekeminen sujui hienosti käsiauralla kahden ihmisen voimin ja puutarhajyrsimellä surruuteltiin pelto kylvökuntoon. Naapurin traktori kävi sekin pellolla aika ajoin.

Märkänä kesänä perunannosto oli todellinen seikkailu. Saappanvarsia myöden savessa kahlatessa tiesi tekevänsä töitä. Pahimpina kertoina joku jäi aina peltoon kiinni ja kaatui rähmälleen, kun savi oli imaissut saappaat jalkoineen päivineen tiukkaan syleilyynsä eikä siinä auttanut minkäänlaiset pyristelyt. Ote oli tiukka ja pitävä. Savi kovaa, kylmää ja märkää, kun siihen kaatui. Sitten sopikin alkaa kiskoa saappaitaan irti maasta. Joskus tuntui, että maatilkkumme muistutti enemmän suota kuin peltoa.

Savi hallitsi peruna- ja kasvimaan lisäksi myös jokaista marjapensaan alustaa ja puun ympärystöä. Rikkaruohot olivat yhtä tiukassa marjapensaiden ja omenapuiden kasvualustoissa kuin kasvimaallakin.

Lapsuudestani on aikaa jo monen monituista vuotta ja vaikka silloin vannoinkin, etten ikinä kylväisi ainoatakaan siementä niin tänä päivänä on tuo lupaus täytynyt perua. Täydellisesti on takki päässyt kääntymään. 😀

Oman pihani maasta löydän toki savea ja hyvä niin. Joukossa on myös ”ketunmultaa” sekä enemmän kiviä kuin Ruduksella. Eikä sovi unohtaa sitä valtavaa kalliotakaan, joka löytyy tonttimme alta ja nousee kunnolla esiin takapihan puolella. Ei siis ihan parhaat kasvatusolosuhteet ja etenkin mieheni, joka pihaamme joutuu aina kaivelemaan kiroaa jokaista kiveä, johon lapionsa iskee. Kalliota katsellessa tulee miettineeksi onko se savi sittenkään niin paha asia, sillä kyllä se aina kallion kasvuolosuhteet voittaa! 😀

Ongelmat on kuitenkin tehty ratkaistaviksi ja kotiin voi tilata pari kuorma-auton lavallista multaa. Se auttaa kummasti puutarhanhoidossa oli kyse sitten savimaasta tai kalliosta.  Ja onneksi kivisimpäänkin maahan voi perustaa laatikkopuutarhan. 🙂

---

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.