Puutarha

Puutarhan kunnostusta

Puutarhahommat ovat jo kohtalaisen hyvässä vaiheessa – ainakin siihen nähden millaiselta kaikki alkuun näytti. Kasvihuone on melkein puunattu ja viime viikolla sinne pääsivät tomaatit ja muutama yrtti. Kurkkuja ei tänä vuonna sittenkään laitettu. Loppui aika sekä energia. Tänä kesänä herkutellaan siis vain tomaateilla sekä kasvimaiden herkuilla.

Huomenna ajattelimme kylvää porkkanat ja punajuuret. Maa on jo valmiiksi muokattu ja lannoitettu. Kylvöjen jälkeen voidaankin hetkeksi paneutua pihan uudelleen järjestelyyn. Monta asiaa pitää muuttaa, jotta pihasta tulee mahdollisimman käyttäjäystävällinen särkeville jaloille.

Iso kasvimaalaatikko hajosi viime talvena. Sen tilalle piti ensi rakentaa uusi, mutta tulinkin sitten siihen tulokseen, että uusi laatikko on turha. Pitää rakentaa vain kaksi aitapalaa ja niiden taakse voidaan kasata iso multavuori. Siihen on sitten ihan hyvä kaataa purkeista vanhat mullat ja kipata ylimääräinen komposti. (Voikohan puutarhassa ikinä olla sellaista kuin ylimäärinen komposti….) Kasasta voi sitten joka kevät täytellä purkit ja siirtää maata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Kevättöiden jälkeen saa jäljelle jäävä kasa huomaansa kurpitsoita. Näin kurpitsat eivät enää vie tilaa kasvimaalta ja “multahuolto” helpottuu huomattavasti.

Vanha kurpitsamaamme on kevään mittaan kokenut muodonmuutoksen. Vanhimmaiseni on muokannut siitä uutta mansikkamaata. Taimet odottavat vielä multiin pääsyä, mutta parin päivän sisällä luulisi uusien taimien olevan istutetut. Hyvältä näyttää ainakin vielä. Vanhalta mansikkamaalta saamme muutamia taimia siirrettyä, mutta sen verran pahasti olivat rikkaruohot sen vallanneet, että mansikoita ei pahemmin enää löytynyt. Pari kesää huonolla hoidolla näkyi.

Sama ongelma lienee myös kukkapenkeissä. Pari kesää villinä rehottavia rikkaruohoja eivät ole olleet hyväksi sielläkään. Kasvimaiden jälkeen onkin vuorossa kukkapenkit. Kyllä siellä ihan istutettujakin kasveja näytti olevan, kun kiersin pihan. Nyt täytyy suunnitella asioita hiukan uusiksi ja siirrellä muutamia taimia niin kyllä se tästä taas paremmaksi muuttuu. Tekemistä on kuitenkin paljon ja varmaa on, että tänä kesänä eivät työt kesken lopu! Ihanaa on kuitenkin, että on piha ja puutarha, jossa puuhailla. Ja onhan sekin ihan mukava asia, että saa suunnitella kukkapenkkinsä uusiksi! Nyt on ainakin helppo korjata alkuvuosien erehdykset.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.