Puun kaatoa ja savuavaa broileria

Viikonloppu meni osaksi niin kuin suunniteltiinkin. Mutta se toinen puoli ei mennyt sitten ihan niin hyvin.

Perjantaina tajusimme, että kevät teki kovaa vauhtia tuloaan ja pihallamme törröttivät edelleen pystyssä pari mäntyä ja koivu, jotka oli ollut tarkoitus kaataa talven aikana hangen päälle ja säästää nurmikkoa, kukkapenkkiä ja muita istutuksia.

Keväisen linnun sirkutuksen saattelemina olimme lauantaina pihalla ja kertasimme vielä  mieheni kanssa  puut, jotka hänen piti kaataa.

Ennen kuin olin lähtenyt pihalle, olin  sammuttanut lieden, jolla parhaillani keittelin broilerikastiketta.  Kaiken piti olla kunnossa ja hetken aikaa viivyin pihalla, kun keskustelimme, mihin suuntaan puut olisi parasta kaataa, jotta ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän vahinkoa.

Tullessani takaisin sisälle haistoin palaneen käryä ja muutama askel myöhemmin näin savun, joka täytti keittiön. Pääsin hetkeksi kokeilemaan jonkin asteista savusukellusta, kun syöksyin nostamaan savuavan pannun pois liedeltä. Tiskialtaaseen päätynyt pannu jatkoi savuamistaan ja kansi pomppi pannun päällä varsin iloisesti vielä silloinkin, kun avasin ikkunan, jotta keittiön täyttänyt savu saataisiin pois.

Kastike oli palanut kiinni ja kunnolla. Savu kirveli silmiä ja haju oli melkoinen, mutta suuremmilta vahingoilta selvittiin. Pannun menetys ja tuuletus ovat aika pientä siihen verrattuna, mitä olisi voinut tapahtua.

Selvisi aika äkkiä, että taapero oli kipaissut keittiöön jossain välissä ja tullut siihen tulokseen, että levyn olisi pitänyt olla päällä, koska ruokaa oltiin tekemässä. Oikea päätelmä, mutta eihän pannua yksin voinut jättää ja siksi levy oli sammutettu. Hoidettuaan levyn takaisin päälle – ja totta kai sille suurimmalle asetukselle –  oli pikkuinen palannut veljiensä luokse leikkimään.

Niinpä siinä sitten ihmeteltiin yhdessä taaperon kanssa palanutta kastiketta ja harmiteltiin hiiltyneitä Luomunokkia. 

Entäpä se palovaroitin? On meillä sellainen, mutta se on asennettu niin, että keittiöstä ei sinne savu kulkeutunut. On minulla joskus muinoin palovaroitin ollut keittiössäkin, mutta kuten varmaan kaikki tietävät, se alkoi piipittää aina, kun uunin luukun avasi. Ja se oli usein.

Tämän episodin jälkeen olen kyllä nyt sitä mieltä, että palovaroitin muuttaa takaisin meidän keittiöömme, vaikka piipittäisi joka puolen tunnin välein. Parempi sekin kuin tulipalo.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.