REKO

Nurmijärven REKO avasi sivunsa

Elma-messuilta ja Oopperan kummituksesta selvittyäni olen viimeiset pari päivää  uppoutunut REKOa koskeviin asioihin eikä blogille ole ollut samalla tavalla aikaa ennen kuin nyt. Asiaa ei myöskään auttanut jatkuvasti pätkivä nettiyhteys.

Viime viikosta lähtien olen ollut yksi Nurmijärven REKOn ylläpitäjistä ja eilen saimme uuden uutukaisen REKOn sivut auki tiukan loppukirin jälkeen.

Nurmijärven REKO avasi sivunsa

Monta asiaa piti miettiä ja päättää, mutta vihdoin oli hetki, jolloin saimme muuttaa salaisen ryhmän ihan vain suljetuksi ryhmäksi, niin kuin kaikki REKO-ryhmät ja toivottaa kaikki halukkaat REKOilijat tervetulleeksi vielä uutuuttaan kiiltelevään ryhmään. 🙂

reko_jarvenpaa
Järvenpään REKO kokoontuu torilla Prisman vieressä.

Jännittävältä tämä tuntui siksikin, että melkein viikko takaperin olin seuraamassa, kuinka sujui Järvenpään REKOn ensimmäinen jakelu. Järvenpäässä REKOiltiin torin päädyssä, jossa riitti niin tilaa, valoa ja mahtava määrä tuottajia sekä asiakkaita aina tungokseen asti! Toivoa sopii, että itse onnistumme edes jotakuinkin yhtä hyvin.

reko_sillankorva
Sillankorvan luomutilan yrttejä Järvenpään REKOssa.

shopify analytics


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.