Matbuhaa Appelsiineja ja Hunajaa-blogin reseptillä
Huomasin eilen Appelsiineja ja hunajaa-blogissa herkullisen tomaattisen reseptin. Mathuba kuulosti mahtavalta!
Blogi kertoo, että Matbuha on Lähi-idän maista kotoisin oleva keitetty salaatti ja heti reseptin löydettyäni tuumin, että sitä on ihan pakko kokeilla heti. Niinpä tänä aamuna piti hurauttaa lähikauppaan hakemaan muutama paprika, koska taaperomme oli tehnyt jo selvää edellisistä. Onneksi kaupan vihanneshyllyyn lastattiin juuri uusi, tuore annos paprikoita. Nappasin muutaman paketin mukaani ja palasin kotiin.
Alunperin ajattelin tarjoavani tätä falafelien kanssa, mutta sitten tajusin, että olin juuri edellisenä päivänä surauttanut loput keitetyt kikherneet hummukseen eikä talossa ole kuin kuivia, liottamattomia herneitä. Yleensä laitan samantien uuden satsin likoamaan, kun edelliset on jatkojalostettu, mutta nytpä en sitten laittanut. Periaatteesta en suostu ostamaan kaupan tölkkiversioita kuin äärimmäisessä hädässä, joten kaupaan jäivät nytkin. Päätin siis tarjota matbuhaa tuoreen leivän kera.
Jaelin ohjeiden mukaan myös kiltisti kalttasin tomaatit. Yleensä käytän tomaatit ruokaan kuin ruokaan kuorineen päivineen, mutta nyt hirveän pitkän ajan jälkeen päätin kaltata. Se ei muuten ollut enää niin kamalaa kuin ennen, mutta taidan edelleen jättää kalttaamisen harvoihin ja valittuihin ruokiin. Ja nämä tomaatinkuoret päätin käyttää hävikkireseptiin. 🙂
Nyt ruoka on vielä tekeytymässä. Ja ajattelin viimeistellä sen postauksessa mainitun vegaaniravintolan tyyliin ja laittaa hetken päästä vielä uuniin. Se ei voi olla pahaa. Mumminikin aina sanoi, että ken keitetyn paistaa, se makean maistaa. Joten uuniin vain!
Tällä hetkellä talossa leijailee jo ihana tuoksu ja maltan tuskin odottaa, että pääsemme syömään. Tosin joutunemme odottelemaan tätä ruokaa iltapuolelle, koska koko komeuden pitää vielä ennättää viilentyä ennen kuin pääsemme sitä maistelemaan. Kärsivällisyys on jo melkein koetuksella – niin ihana on tuoksu!
Appelsiineja ja Hunajaa-blogi on muuten yksi lempiblogejani. Se on pullollaan toinen toistaan ihanampia reseptejä. Blogin kirjoittaja – Jael – tuntuu ihanalta ihmiseltä, jolla on sydän paikallaan. Aika huimaa, että joistain ihmisistä, joita ei ole koskaan edes tavannut, tulee todella tärkeitä. Jael on yksi tällainen.
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.
6 Comments
Jael
Olitpas nopea tekemään matbuhaa:) toivottavasti maistuu! Ja ihana sinä;kiitos:) Sinäkin olet todella ihana ihminen;se huokuu blogistasi:)
Maria/Luomulaakso
Kiitos. ❤ Ja matbuha oli hyvää, mutta niinpä ne sinun reseptisi aina. 🙂
Jael
Tässä muuten niiden hollantilaisten leivonnaisten ohje.
http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2014/02/mantelilla-taytetyt-aika-isot-mutta.html
Maria/Luomulaakso
Kiitos tästä. 🙂 Seuraavalla leipomiskerralla on varmaan pakko tehdä näitä. Olivat mahtavan hyviä, mutt aniinpä kaikki missä on mantelia. Tämä taitaa olla muuten niitä harvoja leivonnaisia, jossa pidän karvasmantelin mausta. Yleensä en siitä piittaa.
Markett
No nyt tuli resepti tarpeeseen! Tomaatteja pukkaa niin pirusti ja jotain käyttöä niille tarvitaan!
Maria/Luomulaakso
Hyvä, että oli iloa. 🙂 Taitaa olla noita tomaattiongelmia monellakin tähän aikaan vuodesta. 😀