Leijonakuningas dinoilla

Viime vuonna meitä hemmoteltiin monilla erilaisilla lahjakorteilla useammalta eri taholta ja nyt alku vuodesta pääsimme koko perhe elokuviin. Lapsille se oli varsin mielenkiintoinen kokemus, sillä he pääsivät nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan 3D-elokuvaa.

Pojat pyysivät päästä katsomaan Disney Pixarin Kunnon Dinosaruksen.

Liput olivat Finnkinnon elokuvatettaeriin, joten suuntasimme Flamingoon Vantaalle.

Jumbo ja Flamingo ovat aina jännittävät, sillä kauppakeskuksen korkeat liukuportaat ovat osalle lapsista  aika kova koettelemus, sillä portaat vievät korkealle ja näkyvyys alas lattialle on esteetön. Kauppakeskuksen kerroksellisuus ei sekään helpota asioita. Joka kerta kuitenkin selviämme kauppakeskuksen läpi ja lopulta oikeastaan ihan hienosti – muutaman ennakoinnin ja avun voimalla.

Reissun jälkeen väsymys on kuitenkin kova, kun aistit ovat kuormittuneet aika äärimmilleen ja loppu päivä kotona muistuttaakin elämää huopatossutehtaassa.

Nyt kävimme ensin  ostamassa Prismasta luomukarkkipussin lapsille ja suuntasimme elokuvateatteriin. Majoittauduimme hyvissä ajoin paikoillemme ihan takariviin. Muutama mutka ilmeni takarivin paikoissakin, sillä ison teatterisalin penkkirivistöt nousivat aika jyrkästi ja takarivi olikin korkeammalla kuin muistimmekaan. Onneksi käytävä takarivillä on kuitenkin leveä ja se helpotti asiaa kummasti.

Mainittava on muuten saamani erinomainen asiakaspalvelu. Varasin paikat  päivä pari ennakkoon  ja henkilö tuntui tietävän aistiyliherkkyyksistä ihmeen paljon ja paikkojen valinta tehtiinkin hänen avullaan. Tuntui aika uskomattomalta, että elokuvalippua varatessa sai tällaista palvelua!

Lapsista elokuva oli ihan ok. Itse tuumin, että tuntui kuin olisin katsonut Leijonakuningasta dinosauruksilla – huonona versiona vain, mutta pikkupoika oli piirretty suloisesti ja sitä sekä kauniita maisemia jaksoi seurata elokuvan läpi. Enemmän olisin kuitenkin odottanut Pixarin tekemältä animaatiolta.

Toinen pojista hylkäsi aika aikaisessa vaiheessa 3D-lasinsa ja katsoi elokuvan ihan ”omilla silmillään”.  Ja myönnettävä on, että niinpä tein minäkin loppu puolella, kun en enää jaksanut laseja sen paremmin kuin silmieni kärsimystäkään. Välillä sujautin lasit tosin takaisin, kun halusin nähdä upeita maisemia, mutta loppujen lopuksi arvostan enemmän elokuvien värikkyyttä kuin 3D-ominaisuuksia, jotka imevät elokuvasta kuin elokuvasta kaiken värin ja lopulta kaikki näyttää siltä, kuin ne olisi kuvattu Potter-filtterin läpi. (Moni varmasti muistaa Harry Potter ja kuoleman varjelukset-elokuvan harmaatakin harmaamman maailman.) Me vanhemmat olimmekin onnellisia, kun lapset tuumivat, että seuraava elokuva ihan vain 2D versiona, kiitos.

Tosin seuraavan elokuvan, kun sen aika joskus taas tulee, toivottavasti pääsemme katsomaan paikallisessa elokuvateatterissa, jossa ääniraita ei särje korvia, niin kuin se tuntuu kaikissa suurissa elokuvateattereissa nykyisin tekevän. Toki on mukava, että äänet kuuluvat, mutta vähempikin riittää peittämään penkkirivistöistä kantautuvat karkkipussien rapinat.

---

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.