Arki,  Koti,  Rakentaminen/ Remontointi/ Sisustus

Keittiön suunnittelua

Uusi keittiö on alkanut pikku hiljaa muotoutua. Tosin niin tyytyväinen en raakaversiooni ole, ettenkö haluaisi käydä ihan kaupassa kysymässä kokeneemmalta  neuvoa ja ideoita. Toiveissa olisi, että löytyisi jokin parempi, mutta ei kalliimpi ratkaisu. Keittiömme mitat ovat aika haastavat ja valmismallistoista ei oikein ihan sopivia paloja tunnu löytyvän.

Tällä hetkellä keittiöön olisi tulossa kaksi laatikostoa työtason alle. Yksi 60 cm leveä ja toinen 80 cm leveä.  Minusta laatikot ovat kätevämpiä kuin kaapit. Nyt vielä mietin, että olisiko tiskialtaalle vaihtoehtona perinteinen kaappi vaiko laatikosto. Molemmissa taitaa olla ne omat hyvät puolensa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että ehkäpä se laatikosto kuitenkin olisi mukava siinäkin.

Keittiön suunnittelua

Vielä on myös hyvin epävarmaa, tuleeko keittiöömme perinteinen tiskipöytä vaiko puinen taso altaan ympärille. Edellisessä versiossa oli puinen taso ja tiskikoneen rikkouduttua olemme saaneet huomata, että puinen ”tiskipöytä” ei ole kovin mukava hoidettava, kun vettä roiskuu sille jatkuvasti. Näillä näkymin tiskikonetilanne ei tule muuttumaan, koska uuteen keittiöömme ei tiskikonetta ole saatu sovitettua ilman, että jostain oleellisemmasta on pakko luopua, joten käsin tiskaamiselle ei ole loppua näkyvissä.

Joka tapauksessa työtasot tulevat kuitenkin olemaan puiset, koska en erityisemmin haluaisi melamiinisia. Pidän puusta ja tavallinen työtaso on vielä ihan helppo hoidettava. Se, mitä en sen sijaan ole saanut päätettyä on tason värisävy. Pidän yleensä tummasta tasosta ja kaapin ovet voisivat olla sitten ihan valkoiset. Pitänee pohtia tätäkin seikkaa tarkemmin perjantaina, kun pääsemme katsomaan malleja lähemmin. Tällä hetkellä näen kuitenkin keittiön valkoisilla/vaaleilla kaapinovilla ja tummahkoilla työtasoilla sekä tummilla varjolistoilla. Ehkä vähän vihreää ja mustaa jossain. Saa nähdä millaiseen lopputulokseen oikein päädymme. Toistaiseksi ajattelin kuitenkin jatkaa jo aiemmin talossa käytetyillä sävyillä.

katto01

Viikonloppuna keittiön katto sai jo yhden uuden maalikerroksen, kun viikko sitten olimme saaneet revittyä alas maailman hirveimmät 60-luvun kattolevyt, joita oli yritetty matkalla puhaltaa henkiin kerroksella maalia. Eivät ne ainakaan ajan kellertämät enää sen jälkeen olleet, mutta eivät kovin hyvätkään. Nyt päästiin niistäkin ja katto on nyt samanlainen kuin aika monessa muussakin huoneessa. Eli keittiöön on tulossa samanlainen katto kuin yllä olevassa kuvassa.

Toivottavasti jossain vaiheessa saamme kattoremontin loppuun ruokahuoneessakin, jonka katto on odottanut projektin päättämistä jo hyvän aikaa. Sekin ehkä saataisiin loppuun, jos ei aina tulisi eteen uutta, kiireellisempää tehtävää.

Seinät keittiössä pitää vielä myös maalata. Valkoisella ajattelin jatkaa niiden kanssa, sillä pieni keittiömme ei kaipaa liikaa tummempia sävyjä tai loppukin valo katoaa. Tilaa, valoisuutta ja käytännöllisyyttä olen nyt ensi sijaisesti hakemassa tietyn budjetin rajoissa. Toistaiseksi näyttää siltä, että saatan siinä onnistuakin! Ja työpöydän pitää mennä kuvanmukaisesti lähes keittiön ympäri. Työtasoa kun ei voi olla koskaan liikaa ja mikäpä olisi ihanampaa kuin valmistaa ruokaa ja nähdä samalla ulos ikkunasta.

Nyt puuttuu vain se kuiva keittiö ja lattia, että päästään sisustamaan. Nykyisestä betonikuopasta ei oikein ole keittiöksi.


free web stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.