Joulun jälkeen

Joululoma blogista hujahti aiottua pidemmäksi, kun en päässytkään kirjautumaan sisään ja naputtelemaan postauksia. No, onneksi nyt pääsin. 🙂 Pahoittelut myös siitä, että kommentteihin vastaaminen viivästyi vallan mahdottomasti.

Joulu hujahti  luvattoman nopeasti ohitse, vaikka oma joulumme onkin aina vähintään kaksi päiväinen ja joskus jaamme jouluperinteet kolmellekin päivälle. Näin vältetään kiirettä, itkua ja hammasten kiristystä. Tänäkin vuonna joulumme levittäytyi kolmelle päivälle ja saimme perinteet kunnialla läpi ilman hosumista.

23. joulukuuta kävimme haudalla. Lapsena se oli minusta äärettömän tuskastuttavaa. Silloin kävimme haudalla aina jouluaattona, niin kuin taitaa iso osa haudalla kävijöistä tehdä. Tunnelma siellä on toki kaunis, kun hautausmaa on täynnä kynttilöitä. Vuosia sitten kuitenkin selvisi, että kynttilämeri löytyy kyllä jo edellisenäkin päivänä – joskaan ei ihan niin laajana kuin jouluaattona.

Tänä vuonna keuhkojeni kärsiessä ajattelin jättää koko hautareissun väliin, kun olo oli kurja ja väsynyt. Mieheni kuitenkin tuumi, että jos kuitenkin haudalla kävisimme, kun olen jo useampana vuotena sen joutunut jättämään väliin. Niinhän siinä on käynyt ja olen iloinen, että hän tätä ehdotti.  ❤

Päätimme käydä läheisellä hautausmaalla emmekä vanhassa kotipaikassamme niin kuin yleensä. Kotikuntamme hautausmaa onkin kaunis ja sielläkin on paikka muualle haudattujen muistamiselle. Apua sen löytämiseenkin saimme eräältä ystävälliseltä rouvalta, joka antoi meille tarkat ohjeet joulutoivotusten kera.

Paikka paljastui varsin kauniiksi ja tuuminkin, että tästä lähtien voisimme hyvin käydä siellä muistelemassa omaisiamme. Edellisen kotikunnan hautausmaallekaan, kun ei ole kuitenkaan kaikkia niitä haudattu, joille kynttilän haluaisimme laskea – ja luulenpa, että Rovaniemelle saakka emme lähde ajelemaan. 😀

Jouluaattona aamusella oli käynyt tonttu piilottamassa joulusukkiin niin herkkuja kuin puuhaakin aattopäiväksi ja päivä vilahti kuusta koristellessa ja viimeisiä jouluruokia valmistellessa Joulupukin kuumanlinjan kerätessä välillä useamman silmäparin eteensä.  (Sitä ainoaa oikeaa joulupukkia, Kosti Kotirantaa, on yhä ikävä.) Lumiukko kuuluu meidän perinteisiimme – sitä vain voi ohittaa. Se kuuluu jouluun ihan niin kuin Turusta julistettava joulurauhakin, jonka jälkeen vasta alkaa se oikea joulu.

Veljeni oli perinteen mukaan joulupöydässämme ja aattona hänelle sujahti paketit matkaan, sillä meillä lahjat jaetaan vasta joulupäivän aamuna.  Joulupukki on käynyt yön aikana jättämässä kuusen alle paketit ja aamu onkin yleensä aika aikainen ja saamme lähes aina äänekkään herätyksen, kun lapset ovat löytäneet paketit ja ryntäävät herättämään aikuiset, jotta päästään kurkkimaan kääröjen sisään.

Kolmipäiväisenä ei arki muutu liian raskaaksi kenellekään ja aistikuormitus pysyy sopivampana. Joulun ja uuden vuoden hedelmäsushien (joiden tekemisestä lapset muuten pitivät kovasti) jälkeen sitä kuitenkin jo kaipaa arkea kaikkine rutiineineen.

Ja siitä huolimatta viimeistään juhannuksena taas odotan, että tulisi joulu. 🙂

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.