Joulua kohti

Joulumieli tuli tänä vuonna hiljaa ja odottamatta.

Tiedän, että jouluun on vielä pitkä aika, mutta aina tuntuu käyvän niin, että jouluaaton ollessa käsillä, on vielä monta asiaa tekemättä. Joulu ja kiire tuntuvat aina kuuluvan yhteen, mutta entäpä jos niin ei olisikaan?

Tänän vuonna, kaikista aikaisemmista vuosista poiketen, päätin aloittaa jouluvalmistelut jo nyt. Kyllä 7. päivä marraskuuta voi jo hyvin aloittaa – etenkin kun aloittaa sellaisilla vähemmän jouluisilla asioilla, jotka kuitenkin pitää saada hoidettua pois alta. Niinpä suursiivous on hurahtanut hyvällä vauhdilla käyntiin ja monta asiaa onkin jo saatu pois päiväjärjestyksestä. Ennen joulua tarvitsee sitten tehdä vain normaali viikkosiivous. Kuulostaa ihanalta.

Mietin, että monia herkkujakin voi alkaa tehdä aikaisemmin kuin ennen. Eivät ne heti pilalle mene ja jos uhkaavat mennä niin syödään sitten pois ennenkuin ehtivät. Veikkaanpa, että tarjolla on monta syöjää, jos noin uhkaa käydä! 🙂

Muutama viimeinen joulu on mennyt enemmän tai vähemmän sairastellessa tai muuten vain surumielisesti. on ollut keskenmenoa, sairautta ja muuta murhetta. Toiveissa olisikin tänä vuonna sellainen sadunhohtoinen lapsuusjoulu – tosin hiukan realistisempi versio.

Viime yönä pikkuisen valvottaessa ehdin hyvin pohtia mitä kaikkea tänä jouluna leivottaisiin ja millaisia karkkiyllätyksiä tekisin lasten karkkipurkkeihin. Viime joulun oli dinosauruksen muotoisia suklaita. Tänä vuonna voisin taas pitkän tauon jälkeen tehdä marmeladitäytteisiä konvehteja Julia-karkkien hengessä. Ainakin viimeksi niistä tuli tosi hyviä – paljon parempia kuin alkuperäiset. (Ja täytyy sanoa, että viimeksi kun Julia konvehteja maistoin eivät ne maistuneet samalta kuin muistin vaan jotenkin laimeammilta.)

On meillä jo joitain jouluvalmisteluja tehtykin. Rosollin punajuuret ovat jo pakastimessa ja pian siellä ovat myös oman maan porkkanat odottamassa joulupöytää. Lanttulaatikonkin voisi hyvin tehdä pakastimeen odottamaan niin sitten joulun alla voisi keskittyä enemmän joulusta nauttimiseen. Maltan tuskin odottaa, että pääsemme koristelemaan kuusen, kattamaan joulupöydän ja nauttimaan toivottavasti valkoisesta hangesta.

Valkoinen hanki. Se on sellainen joulun kestotoive. En voi sille mitään, että valkoinen pakkashanki, kenkien alla narskuja lumi pimentyvällä hautausmaalla tuhansien kynttilöiden loisteessa on se joulun ääni, jota kaipaan. Kävelemme lasten kanssa käsikädessä viemään kynttilät haudoille, muistelemme poisnukkuneita ja jaamme hiljaisen hetken. Joulu sisältää hartautta ja kaipausta ja käynti hautausmaalla liittää tuohon päivään ne kaikki, jotka eivät enää istu kanssamme katselemassa kuinka lasten sielmien loistetta aattoaamun vihdoin koittaessa.

Joulu on suloinen sekoitus onnea ja kaipausta.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.