Joulua ja pelottavia kokemuksia

Meillä joululoma meni enimmäkseen sairastellessa. Mahtuipa joukkoon yksi lastenpolilla käyntikin, kun saimme yllättäen peruutusajan ja poikaa koko syksyn vaivanneita polviongelmia päästiin todenteolla ratkomaan.

Joulu on meillä perinteisesti vietetty jos jonkin sorttisessa nuhakuumeessa ja niin tehtiin nytkin. Ei siinä paljon energiaa riittänyt yhtään mihinkään, mutta joulu saatiin vietettyä mukavissa tunnelmissa sairastumisista huolimatta ja mikä kaikkein tärkeintä: lapsilla oli mukavaa. 🙂

Ihan vuoden alussa tuli kuitenkin käänne, jollaista emme osanneet odottaa. Äitini sairastui yllättäen ja muutaman tunnin kuluessa meni huonovointisemmaksi ja mieheni vei hänet päivystykseen, jossa äitini pyörtyi heti ovista sisään päästyään ja vietti seuraavan yön sairaalan tiukassa valvonnassa, sillä hengenlähtö oli niin lähellä, että en halua edes sitä ajatella. Tuntuu hurjalta, että äitini olisi hyvinkin voinut kuolla tuona yönä ilman osaavaa henkilökuntaa.

Toki äidilläni on jo ikää, mutta ei niin paljon, etteikö hyviä vuosia voisi olla vielä mukavasti jäljellä. Joskus kaikki on kiinni kovin pienestä, mutta sen perheemme on viime vuosina saanut oppia useaan kertaan. Silti tapahtuma pysäytti ja pelästytti.

Nyt äitini on päässyt kotiin luoksemme, mutta odottelemme uusia tutkimusaikoja, uusi puheluita lääkäriltä ja ennen kaikkea sitä kaikkein tärkeintä – tietoa. Ilman tietoa on kamala rämpiä arjessa eteenpäin.

Nyt on kuitenkin pakko malttaa mielensä ja odottaa sekä seurata tilannetta. Hermoilemalla kun ei mikään muutu tai ratkea. Silti en voi mitään sille, että illan tullen ei uni tule. Tiedän, että reagoin vaikeisiin asioihin ja huoliin unettomuudella ja se on taas valloillaan siinä mittakaavassa, että olisin valmis antamaan melkein mitä vain, että voisin nukkua yhden yön kokonaan, ilman herätyksiä ja usean tunnin kattoon tuijotusta. Muutaman yön jälkeen alkaa katon maalipinnan jokainen siveltimen veto näyttää turhankin tutulta…. ja kuitenkin olisin valmis luopumaan jokaisesta yöunesta, jotta saisin tietää äitini olevan kunnossa.

Tässä kuussa ja ensi kuussa tietoa alkaa kuitenkin tipahdella ja sitten nähdään, mitä edessä on. Nyt pitää vain jaksaa pyörittää arkea ja odottaa.

Kuinka minä vihaankaan sitä odottamista ja epätietoisuutta.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.