Veritulppa

Greippi!!!!!!!!

Eilinen oli varsin ihana päivä. Eilen illalla söin nimittäin ensimmäisen greipin sitten Marevanien aloittamisen. Ja greipin syöminen puolestaan tarkoittaa sitä, että Marevanit on nyt saatu päätökseen ainakin toistaiseksi. Jännittäviä aikoja siis elellään.

Mutta se greippi!!! (Luomugreipit muuten ovat pehmeämmän makuisia kuin tavallisen tuotannon.) Se oli niin herkkua!!!! Ehdottomasti paras greippi ikinä! Tosin sain siitä vain puolet, koska pikkuinen oli myös sitä mieltä, että greippi on herkkua ja päätti popsia puolet ja enemmänkin, jos olisin yhtään hidastellut oman puolikkaani kanssa. ☺  Edellisestä greipistä oli jo reilu puolitoista vuotta ja ennen tapasin syödä greipin päivässä. Voitte vain kuvitella kuinka ihanalta hedelmä kaiken tuon ajan jälkeen maistui! Ja ihan ihanaa se oli jakaa tuon pikkuisen kanssa. ♥

Edessä on jännittävät ajat. Vajaan parin kuukauden päästä horisontissa häämöttää pari uutta verikoetta, jotka kertonevat lisää asioita. Todennäköistä on, että matkaan ei ole tarttunut toista geenivirhettä, mutta koska sitä ei koskaan tiedä ja edellinen tulos näytti positiivista niin uusiahan tuo testi täytyy. Positiivinen tulos tosin oli hyvin suurella todennäköisyydellä kiinni taustalla vaikuttaneesta raskaudesta – se kun muuttaa elimistössä yhtä jos toistakin. No, nyt pitää vain malttaa odottaa – ja syödä noita greippejä odotellessa – ihan vain jo siltä varalta, että taas tulisi aika jolloin niihin ei verenohennuslääkkeiden vuoksi saa koskea.

Seuraavaksi ajattelin muuten tehdä spelttijauhoihin karpalomuffineita! Sekin on herkku, jota tapasin ennen syödä, mutta koska karpaloitakaan ei sovi varfariinin kanssa käyttää niin nekin jäivät sitten pois leivonnasta. Nyt saan herkutella niilläkin!

Kaikkien kiellettyjen herkkujen paluu ruokavalioon onkin ihana ja kovasti kaivattu asia. Silti jossain syvällä mielen sopukoissa on pieni pelko siitä, että nyt lääkityksen loputtua voi uusi tulppa iskeä. Tieto siitä, että se ei ole hirveän todennäköistä rauhoittaa aika ajoin, mutta sitten niinä toisina hetkinä ei niinkään. Onhan se erilaista nyt. Jos Marevanien aikana piti ottaa jalkakivut ja hengenahdistus tosissaan niin nyt, ilman lääkkeitä tilanne tuntuu paljon pelottavammalta.

Silti pelonkin kanssa pitää oppia elämään. Suurimman osan ajasta se sujuukin ihan hienosti, mutta välillä pelko pääsee niskan päälle ja tuntuu, että se normaali, turvallinen elämä hautautuu jonnekin kaiken sen pelon alle. Lienee selvää, että asiaa pitää vielä käsitellä. Kun perusturvallisuutta höykytetään oikein kunnolla ei paluu vanhaan ole ihan itsestäänselvää, se vaatii aikaa ja uutta tapaa ajatella – eikä se silloinkaan ole enää koskaan sitä samaa vanhaa arkea.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.