Arki,  Historialliset vaatteet/asusteet/ompelu

Asuuko sinussakin pieni Carrie Bradshaw?

Kengät eivät ole koskaan olleet minulle mikään iso asia. Niiden on pitänyt olla lähinnä mukavat jalassa ja kestävyyskin on ollut  plussaa.

Veritulpan jälkeen,  raastavan säryn muututtua joka päiväiseksi, nousivat kengät kuitenkin ihan uudelle sijalle ja kenkärivistöä piti jopa kasvattaa, koska jalat jaksoivat paremmin, kun sai välillä eri kengät jalkaansa.

Parhaat kengät ikinä

Huomasin, että korkojenkin koossa oli hyvä olla eroja ja vaikka en mitään kymmenen sentin korkoja voikaan käyttää niin jonkinlaiset korot kengissä pitää silti olla. Välillä enemmän, välillä vähemmän – ja jalat kiittävät. Jos oikein hyvin käy, niin särkevätkin vähän vähemmän. Täysin koroton kenkä sen sijaan tuntuu pahalta, vaikka alkuun luulin, että olisi toisin.

Kuvan kenkien hankintaa pohdin kauan. Näin, kuinka hyvin ne sopisivat hameidenkin seuraksi ja kengät olivat minusta todella kauniit ja pikku hiljaa sain huomata, että ehkä minussa sittenkin asuu pikkiriikkinen Carrie Bradshaw.

Niinpä verkkoshoppailujen tuloksena kotiin tupsahtivat pari vuotta takaperin ehkä maailman mahtavimmat kengät, joissa ei ollut liian lämmin kulkea kompressiosukista huolimatta ja joissa oli kuitenkin vartta sen verran, että suojasivat maltaita maksavat sukkani ulkopuolisilta uhilta.

Sukkien käytön alettua olen saanut  nimittäin karvaasti kokea, kuinka helpolla paksun oloinen lääkinnällinen tukisukka repeää, kun se osuu johonkin sopivan terävään. Välillä riittää vähemmänkin terävä.  Niinpä sukkien suojaaminen muodostui aika oleelliseksi seikaksi ja kesäisten sandaalienkin kanssa sukkien päälle pitää vetää yleensä ainakin suojasukat, jotta sandaaleihin välillä päätyvät hiekan muruset eivät kuluttaisi kompressiosukkiani puhki.

Varsien hyvä puoli on sekin, että ne auttavat kenkää pysymään jalassa. Kompressiosukat ovat yllättävän liukkaat ja sain huomata, että moni ennen ihan sopiva avokas ei jalassa enää sukan kanssa kunnolla pysynytkään vaan jalka liukui joka askeleella aina pikkuisen pois kengästä. Se oli ikävää. Varrellisissa sekä nauhallisissa kengissä ei tätä ongelmaa onneksi ole.

Mahtavinta näissä kengissä oli, että ne sopivat sekä nykyaikaisten, että vähän vähemmän nykyaikaisten vaatteideni kanssa ja kestävyys – se on ihan priimaa, sillä kengät ovat edelleen, lähes kaksi vuotta hankinnan jälkeen, melkein kuin uudet.

Näiden kenkien hyvistä puolista huolimatta toivon, että jonain päivänä saan hankittua ihan ajanmukaiset kengät enkä vain joitain, jotka sopivat tyyliin. Niitä ajanmukaisia popojakin kun kuitenkin on olemassa ja myynnissä.


hit counter



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


13 Comments

  • Nettimartta

    Tosi nätit ja mukavanoloiset kengät. Erinomainen löytö!

    Jaahas, nuorempana minulla oli pal-jon kenkiä, värikkäitä. Nyt löntystelen matalakantaisissa läskäreissä, kun varpaissa on paha nivelrikko ja kenkien lesti pitää olla leveä ja pehmeä. Aikansa kutakin, arvostan sitä, että pääsen kävelemään. Toivottavasti löydät vielä monet kauniit kengät.

    • Maria/Luomulaakso

      Kiitos. Kyllä se mukavuus on kengissä kuitenkin se isoin asia.

      Piikkikoroilla en selviäisi, mutta onneksi en sitä kaipaakaan. Kivuton jalka ja kävely ovat kuitenkin ne tärkeimmät. Nivelrikko on tosi kurja, toivottavasti edessä paljon hyviäkin päiviä sen kanssa. <3 Aurinkoista päivää! 🙂

  • HanskiWithLove

    Mä olen ihan hirvee kenkäfriikki! Ainoo vaan et arkena kuljen risoissa lenkkareissa vaikka ois tarjolla kaikkee tennareista pitkävartisiin saappaisiin… Enkä enää omista kuin kymmenen paria kun aiemmin ennen raskautta oli useita kymmeniä. Sit jalan koko kasvo ja möin koko kenkävuoren pois, eikä jalka vielkään o pienentyny joten ihan fiksusti tein vaikka parit edelleen harmittaa… Nykysin ei ookkaan enää kotihipsuttelu kenkinä 10cm piikkikorkoja mut ehkä voin elää sen kanssa 😀

    • Maria/Luomulaakso

      Olen oman kenkäkriisini myötä alkanut ymmärtämään paremmin kenkäfriikkejä. 😀 Kyllä kauniissa ja hyvissä kengissä on puolensa.

      Tuo jalankoko voi tosiaan ikävästi mennä muuttumaan raskauden aikana. Itse onneksi säästyin siltä ja sain pitää kaikki kenkäni – tosin ennen veritulppaa ne kengät eivät niin kummoisia olleet, mutta yksi pari oli rakas jo silloin ja sain pitää sen. 🙂

      10 cm koroissa en selviä, en sitten millään. Vieläkään en käsitä kuinka niillä voi oikeasti kävellä niin, ettei kaadu. 😀

  • Metsäntyttö

    On muuten kauniit nuo kengät ja onneksi löysit hyväntuntuiset jaloillesi! Mullakin on tapana pidempivartisiin kenkiin yleensä laittaa ”nailoneiden” lisäksi joku ohut sukka. Kestää sitten ne sukkahousut paremmin. Kesää yritän myös aina venyttää, eli kulkea mahdollisimman pitkään ilman sukkia koska hiekkaisilla teillä pikkukenkien kanssa ne niin helposti hajoaa. Sen olen myös huomannut, että jotkut sukkahousut on melkoisen liukkaita verrattuina johonkin toisiin ja yhdet kenkäni pysyvät vain paljaissa jaloissa:) Muutamat korkokengät on minulla, mutta kovin harvoin niitä käytän. Sitäkin hauskempaa kun sitten joskus tilaisuus ilmaantuu.

    • Maria/Luomulaakso

      Ennen kuljin kotona aina ilman sukkia, nyt ovat olleet harvassa ne päivät. Joskus on kyllä kovin ikävä tuota sukattomuutta. 🙂 No, pitää oll iloinen, että on yhä pitämässä niitä sukkia. 😀

      Avokassukkia minulla on nykyisin pino kaapissa. Suojaavat tuota tukisukkaa kengässä kuin kengässä. 🙂

  • Johanna

    Ihanat kengät! Tässähän tulee ispsis lähteä kenkäostoksille! 🙂 Mulla on myös kipuja jaloissa; nivelrikkoa varpaissa ja sitä fibromyalgiaa, ja käytän mukavia kenkiä. Useimmiten korottimia, mutta välillä matalakorkoisia. Periaatteessa mun pitäisi käyttää omia pohjallisia, mutten ole niitä käyttänyt nyt vähään aikaan. Ja niitä pohjallisia ei saa laitettua läheskään kaikkiin kenkiin.
    Mutta siis ihanat nuo sun kengät! 🙂

    • Maria/Luomulaakso

      Nuo ova kyllä mahtavat. Mulla tulee jalka aina omituisen kipeäksi, jos käytän korottomia kenkiä. Aloitin niillä , kun ajattelin, ensin että ne olisivat ne ainoat, jotka toimisivat. Olin vääräsä. Sopiva korko ja vaihtelua niin sitten sujuu.

      Tosi kurja tuo sinun fibromyalgia ja nivelrikkokin vielä. Mulla nivelrikkoa polvissa, toisessa pahemmin. Nyt ne on olleet aika hyvässä kunnossa, onneksi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.