Arki ilman isiä

Syysloma oli ja meni. Sille oli kehitelty jokunen suunnitelmakin, joista yksi oli osallistua Seitsemän veljeksen vaellusreitin mobiilisovelluksen julkistamistilaisuuteen. Siinä olisi päässyt samoilemaan vanhoilla kotikulmilla Tuusulassa, jossa on tullut kerran jos toisenkin samoiltua Ruotsinkylän tutkimusmetsien upeissa maisemissa. Suunnitelmissa oli piipahtaa myös nykyisillä kotinurkilla Nurmijärvellä, jossa tilaisuus pidettiin kauniilla Myllykoskella, jossa ruska oli tuolloin täydessä loistossaan.

No, toisin kävi. Mieheni heräsi aamulla koviin vatsakipuihin, jotka eivät tuntuneet hellittävän vaan enemminkin pahenevan. Päivystykseenhän siitä päädyttiin. Päivä ja iso osa seuraava yötä kuluivat sairaalan ensiavussa ennen kuin kännykkäni piipitti lopullista tietoa. Umpilisäke, leikkaukseen heti aamulla.

Oma yöni kului hitaasti, vaikka tieto olikin tullut. Moni asia pohditutti sekä se tosi seikka, että mieheni ei olisi kotona aamulla ja lapset olisivat luonnollisestikin huolissaan. Meillä on totuttu, että päivystyksessä voi mennä pitkälle yöhön, jos huono tuuri sattuu, mutta aina on palattu kotiin aamuun mennessä. No, nytpä ei palattu ja rutiinit särkyivät. Särkyneitä rutiineja sitten kasailtiin vielä senkin jälkeen kun isi vihdoin pääsi kotiin ja arki alkoi asettua uomiinsa edes joten kuten.

Arki ilman isiä

Arki ilman isiä astui kuvaan heti ensimmäisenä päivänä. Selvisi, että yksi kompostoreista vaati tyhjennystä juuri sinä viikonloppuna, jotta huussihuolto sujuisi jouhevasti ja tuleva talvikin alkoi jo kolkutella nurkan takana. Myönnettävä on, että tässä kohdassa oli pari pientä ajatusta vesivessan ihanuudesta.

Todellisuus oli kuitenkin kuivakäymälän ja jäädyttävän vessan yhdistelmä, eikä täpötäysi kompostori ollut toiveissa, joten isommat lapset lähtivät sitä sitten ohjeiden mukaan tyhjentämään. Yhdessä ja sovussa.

Oli upeaa huomata, että lapset kasvoivat haasteistaan huolimatta tilanteen mukana. Yhteistyö sujui ja rinta rinnan he tyhjensivät kompostoria ja hoitivat jäädyttävän käymälän tyhjennykset.

Sanomattakin on selvää, että olen lapsistamme äärettömän ylpeä. Kuormittuneisuudestaan huolimatta he venyivät tilanteen mukana ja selvittivät hommat paremmin kuin hyvin.

Nyt odotellaan vielä, että arki palaa omiin tuttuihin uomiinsa ja odotellaan ensilumen satamista. Siis sellaisen, joka pysyisi myös maassa, sillä vaikka eilinen räntähöttö valoisuudellaan ilahduttikin, niin sitä oikeaa lunta jäimme yhä kaipaamaan.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.