Syksyn kuulumisia ja vähän muutakin

Joulu tulee kovaa vauhtia. Mielessä on ollut moni asia. Sekin olenko jouluaattona kotona vai sairaalassa. Laskettuaika on tammikuun 22. päivä ja jos asiat sujuvat niin kuin edellisellä kerralla, kun raskausdiabetes todettiin, olen joulukuussa sairaalassa pre-eklampsian vuoksi.

Raskausdiabetes todettiin muutama viikko sitten. Alkoi ruokavaliohoito ja se onkin pitänyt sokeriarvot kurissa kiitettävästi ja viime viikolla tehdyssä ultrassa löytyi ihan normaalikokoinen vauva. Kaikki on siis hyvin noilta osin.

Lapset ovat kyselleet teenkö tänä vuonna piparitalon. Lupasin sellaisen, jos vain suinkin jaksan. Nyt mietin pitäisikö taloa alkaa suunnitella ja rakentaa jo nyt, jotta sen ehtisi varmasti tehdä. Ei kai se haittaa, jos aloitellaan joulua jo marraskuussa? Tuskin.

Syksy oli meidän perheessämme aika rankkaa aikaa ja siksi ei blogikaan saanut kovin montaa päivitystä. Ensin äitini keuhkokuume ja kun oma olokaan ei yhä jatkuvan raskauspahoinvoinnin takia ole ollut mikään hyvä niin energiaa ei oikein riittänyt muuhun, kuin niihin pakollisiin asioihin, jotta arki edes joten kuten pyörisi.

Tähän päälle jouduimme vielä nukuttamaan toisen koiramme, Nukan. Nuka sairasti epilepsiaa ja kohtauksia tuli lääkityksestä huolimatta. Jo parin viikon ajan olimme havainneet koirassamme muutosta. Emme osanneet sanoa, mikä oli kyseessä. Se vaikutti kuitenkin terveeltä kaikinpuolin. Söi hyvin ja eleli muutenkin normaalisti, mutta jokin oli muuttunut. Sitten yhtenä päivänä uusi kohtaus tuli kuin tyhjästä ja sen jälkeiset tapahtumat olivat hyvin rankkoja. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Nuka kävi toisen koiramme kimppuun ja puri kolmesti. Yksi osui tassuun ja kaksi päähän. Verta tuli paljon. Lapset seisoivat siinä vieressä. Näky oli rankka. Verta oli maassa lammikoina. Kaikki veri oli samasta koirasta ja Nukassa ei ollut naarmuakaan.

Viikonlopun koirat olivat erillään toisistaan. Koko tilanne tuntui kamalalta ja lapsien suru oli suuri kun päätös Nukan nukuttamisesta tuli. Etenkin vanhin yritti keksiä kovasti ratkaisua. Maanantaiksi saatiin aika eläinlääkäriltä, jonka kanssa vielä keskusteltiin tilanteesta. Eihän siinä mitään voinut. Nukuttaminen oli ainoa järkevä ratkaisu tilanteessa, jossa olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Mielessä kävi myös uusi vauva, joka aiheuttaisi uuden stressitilanteen koiralle. Eläinlääkäri puhui tästäkin. Silti päätös oli vaikea.

Nuka nukahti syliini rauhallisesti. Lapset  silittelivät ja juttelivat sille koko toimenpiteen ajan ja lopulta koiran silmät painuivat kiinni ja sydän lakkasi lyömästä. Saimme jäädä silittelemään Nukaa vielä toviksi. Lopulta yksi henkilökunnasta kääri Nukan kanssamme lakanaan ja kantoi sen autoon.

Iltasella mieheni kaivoi haudan pihallemme. Siihen, vielä pienehkön omenpuun juurelle Nuka haudattiin. Lapset laittoivat pehmoisen alustan heinistä ja syksyisistä lehdistä. Kauniin kivenkin Nuka sai mukaansa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.