Kehto

Kehto kotiutui meille joulukuussa. Se on isäni rakentama ja täydellisesti mitoitettu. Kehdon koristeelliset kulmat ovat lehtikuusta.

Kehto on juuri sopivan korkuinen, että yletyn vauvaan sekä keinuttamaan kehtoa ilman, että sängystä on pakko nousta ylös, mutta samalla kehto on myös sopivan korkea, jotta saan vauvan leikkaushaavasta huolimatta mukavasti kehdosta syliin. Voisiko parempaa mitoitusta enää olla! Kyllä se isi vain osaa ajatella kaikkea!

Kehto on ollut nyt vielä olohuoneessa, mutta tänään se olisi tarkoitus siirtää makuuhuoneeseemme minun puolelleni sänkyä. Ajattelin vielä pestä huoneen lattian ensin ja sitten kaikki olisikin valmista!

Isommat lapset jännittävät jo kovasti. Viikon verran nuorempi on  herännyt todella aikaisin ja tuumii, että ”nukkuminen ei enää onnistu, kun vauva jännittää jo niin paljon”. Vanhempi ei puolestaan saa illalla unta kovinkaan pian, koska hänkin jännittää. Muutenkin vauvasta on kovasti puhetta ja ihmettelyä. Pieniä potkupukuja ja sukkia hypistellään, vauvan kehtoa keinutellaan ihan huvikseen ja   muutenkin tuntuu, että kaikki asiat pyörivät vauvan ympärillä. Joka päivä vanhempi lapsi on  koulusta tullessaan tuuminut, että torstaina se vauva syntyy. Saa nähdä kuinka paljon he nukkuvat ensi yönä, kun aamulla on lähtö sairaalalle ja myöhemmin päivällä he pääsevät sitten mummin mukana katsomaan uutta sisarustaan.

Toiveissa olisi, että saisin kotiutua jo lauantaina. Jos kaikki sujuu kohtalaisen mukavasti, pitäisi sen olla täysin mahdollista, mutta niin moni asia on vielä hämärän peitossa, että varmuutta ei ole. Katsotaan, miten huomenna menee ja mitä perjantai tuo tullessaan. Sitten olemme taas hiukan viisaampia.

Sairaalakassi on vihdoin pakattu ihan kokonaan. Muistin laittaa mukaan pienen huovan koiraamme varten. Huopa olisi tarkoitus kiikuttaa perjantaina kotiin, jotta koira saisi ensi kosketuksen vauvaan.

Eilen illalla koiramme muuten seurasi minua ja istui lopulta eteeni ja tuijotti herkeämättä. Epäilin jo, että synnytys käynnistyisi, kun supistuksiakin oli aika mukavasti jo ja koira käyttäytyi kertakaikkisen kummallisesti, mutta ainakaan vielä ei sen suurempia ole tapahtunut ja koirakin on jo hiukan rauhallisempi.

Sen verran huominen jännittää ja hiukan hirvittääkin, että tälle päivälle on pakko keksiä tekemistä ja paljon – no ainakin niin paljon kuin jaksan tehdä. Saattaa tosin olla, että tuon lattian pesun jälkeen en jaksa enää oikeastaan muuta. Ehkäpä pitäisi kokeilla lukemista, jos se riittäisi harhauttamaan aivot.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.