Univajeisen äidin tohelointia

Tiedättekö mistä tietää, että äiti on vähän  väsynyt. Tai ajatellut liikaa banaaninkuorien hyötykäyttöä. Tai molempia.

Ainakin siitä, että lapsen lautaselle tulee laittaneeksi banaaninkuoret ja itse banaani pudotetaan vesikulhoon likoamaan… Poika-parka tuijotti  eilen hölmistyneenä lautasellaan olevia kuoria ja antoi koko komeuden minulle takaisin varsin kantaa ottavan  ohhoh-kommentin kera. 😀

No, ehkä pitäisi taas panostaa siihen nukkumiseen. Voisi olla, että aivotoiminta olisi sitten ainakin himpun verran tehokkaampaa. Mutta hävikkireseptien pohtiminen on niin valtavan hauskaa, että sitä tulee helposti tehneeksi pari tuntia illassa, vaikka oikeasti pitäisi mennä nukkumaan, koska pienimmäinenkin on vihdoin sulkenut silmänsä.

Isommat pojat ovat vähän nurisseet sitä, että on epäreilua kun 2-vuotias saa olla hereillä pidempään kuin he. No, meillä mennään nukkumaan ajoissa ja tämä pidempäänkin tarkoittaa sitä, että pikkuinen nukahtaa yleensä viimeistään illalla yhdeksän korvilla, kun isommat ovat aika lailla simahtaneet jo kahdeksan maissa. Tosin nykyisin poika pitkälti nukahtaa kahdeksan kieppeillä – paitsi niinä päivinä kun touhua on ollut paljon eikä iltarauhoittuminen ole mennyt ihan niin kuin yleensä. Nuo kerrat alkavat kuitenkin olla aika harvassa.  Aamulla jaksetaankin sitten herätä virkeinä uuteen päivään, kun ehditään nukkua kunnolla.

Olen muuten ihmetellyt monesti sitä, kuinka nykyisin monet lapset valvovat todella myöhään. Tiedän lapsia, jotka kukkuvat vielä puolen yön aikaan ja vanhemmat vain tuumivat, että eivät saa heitä nukkumaan sen aikaisemmin.  Ei ole mikään ihme, jos opettajat valittvat oppilaiden nuokkuvan tunneilla, jos nukkumaameno ajat ovat tuota luokkaa.  Eihän jatkuvassa univajeessa jaksa oppia uutta ja kaikenlainen tekeminen vaikeutuu, kun aivot toimivat kuin tervassa.  Uni on ehdottomasti yhtä tärkeää kuin hyvä ruoka.

Pitäisi varmaan itsekin noudattaa juuri äsken sanomaani. Yleensä kyllä menenkin nukkumaan ajoissa, mutta joskus ei vain malta ja nyt kun on pieni lapsi perheessä niin se oma aika on aika kortilla. Päiväsaikaan sitä on jokseenkin mahdotonta järjestää, jos ei laske omaksi ajaksi sitä, että saa järjestää vaatehuoneen hyllyt täydessä hiljaisuudessa taaperon nukkuessa huimat 30 minuuttia. On sekin kyllä jotain jo ja hiljaisuus tuntuu ihanalta. 30 minuuttia voi olla joskus tosi luksusta, sillä enää ei ole mitenkään varmaa, että päiväunia edes nukutaan.

Tänään käytiin heti aamusella piristymässä ulkona. Kaunis auringonpaiste on herätellyt puutarhaa talviuniltaan ja pääsimme pikkuisen kanssa ihmettelemään  pieniä raparperivauvoja, jotka ovat nostaneet päätään tuoksuvan mullan seasta. Poika nauroi niille niin kuin melkein kaikelle uudelle.
Nyt kun maa vielä sulaisi kunnolla ja pääsisi maata kuopsuttelemaan! Uusia laatikoita pitäisi rakentaa, multaa kärrätä, kasveja siirtää paikasta toiseen ja ties mitä muuta! Lunta ei meillä kaipaa enää kukaan!

Raparperikuva on muuten otettu yhteistyössä pikkuisen kanssa.  🙂

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.