Toivottu koulupaikka

Tällä viikolla syksyllä alkanut jännittys sai vihdoin päätöksen. Puhelin soi kesken korona-arkemme ja ääni toisessa päässä kertoi uutisen, jota olimme jo pitkään odottaneet ja toivoneet hartaammin kuin mitään muuta.

Nuorimmaisemme sai kaivatun ja toivotun paikan erityiskoulusta. Meillä ei vielä lopullisia diagnooseja ole vaan yhä mennään ns. ”työdiagnooseilla”, jotka sisältävät niin neuropsykiatrisia piirteitä kuin aistipulmiakin. Ja toki meillä on yksi selkeämpikin diagnoosi, joka kattaa puheen- ja kielenkehityksen häiriön. Ja tammikuinen ADOS kertoi autismikirjonpiirteitä olevan roppakaupalla ja paljastipa se myös ADHD piirteitä tutkimuksen aikana. Tic-oireitakin meillä käydään läpi ihan päivittäin. Nämä toki antavat hyvää suuntaa siitä, mitkä asiat arjessa aiheuttavat tavallista suurempaa haastetta. Toukokuussa toivottavasti saamme ne tarkentavat ja nykyisiäkin kertovammat dignoosit ja päästään kiinni kuntoutukseen paremmin kuin aiemmin. Tähän mennessähän meillä on jo useamman vuoden pyörinyt puheterapia ja aina aika ajoin myös toimintaterapia tai SI-terapia ja olipa meillä vuosia sitten myös pätkä fysioterapiaa.

Helpottava tieto

Tieto erityiskoulusta oli meille suuri helpotus. Se toki tekee koulumatkasta pidemmän kuin paikka lähikoulussamme tekisi, mutta se on pieni hinta siitä tuesta ja turvasta, jota tiedän lapsemme nyt saavan. Pelko väärään koulupaikkaan joutumisesta oli valtava, vaikka luottamus ihmisiin, joiden kanssa asiaa hoidimme, olikin suuri. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää varmasti lopputulosta ennen kuin päätös asiasta tehdään.

Jo syksystä lähtien pyrimme olemaan keskusteluissa mahdollisimman selkeitä ja tuoda esiin havaitsemiamme arjen haasteita. Tiedetäänpä minun sanoneen varsin kärjistetysti niinkin, että meille kelpaa erityiskoulusta, vaikka paikka siivouskomerosta, kunhan pääsemme noiden turvallisten ja osaavien seinien suojiin. Pointti näkemyksestämme meni varmasti perille.

Kouluarkea odotellessa

Nyt korona-arjen keskellä eivät koulun aloitusasiat suju niin kuin tavallisesti koulunalun lähestyessä. Tänä keväänä ei mitä todennäköisimmin käydä tutstumassa uuteen kouluun, sen pihapiiriin ja ihmisiin. Ja siihen omaan tulevaan opettajaan.

Onneksi paikka ei ole kuitenkaan täysin vieras, sillä isomman sisaruksen ollessa jo samassa koulussa, olemme siellä aika ajoin tulleet käyneeksi eikä paikka ole oikeastaan vieras, vaikka emme joka soppea olekaan kolunneet. Paikka on onneksi kohtalaisen tuttu ja pihan leikkivälineetkin ovat jääneet hyvin mieleen. Eskarilaisemme olikin erittäin iloinen kuullessaan, mikä hänen tuleva koulunsa on ja suunnittelee jo kovaa vauhtia, mitä leikkivälinettä tulee ensimmäisenä kokeilleeksi. Paljon pohditaan myös saako uudesta koulusta kavereita.

Kaiken kaikkiaan ympäröivän melskeen keskellä, on tämän asian kanssa nyt hyvä olla. Koulupaikka on selvä ja tieto tulevaisuudesta siltä osin selkeä ja turvallinen.

Erityiskoulun sylissä on hyvä olla.

Sinua saattaa kiinnostaa myös kokemuksemme toisenlaisesta koulupolusta, joka kosketti vanhempaa lastamme. Kirjoitin siitä aiemmin täällä, autismitietoisuuden viikolla.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.