Puutarha

Sadonkorjuu 2014

Kuva_sato2Satoa on saatu maalta loppujen lopuksi ihan hyvin. Perunat ja porkkanat jatkavat vielä kasvamista – etenkin perunat, jotka pääsivät alkuun myöhässä, koska koiramme kaivoi  siemenperunat ylös maasta ja söikin suurimman osan. Ainakin perunan varret ovat komeat – toivottavasti saadaan edes pieniä perunoita.

Tällä viikolla olen leikannut ja kuivannut omenoita, joita saimme mieheni vanhemmilta. Tälläkin hetkellä talon täyttää suloinen omenoiden tuoksu, kun kuivuri puhisee lämmintä ilmaa kuivattaen herkkuja talven mysleihin. Ja ovatpa ne kuivatut omenat herkkua ihan noinkin! Lapset tykkäävät napostella niitä ihan välipalanakin.

Tänään keräsin viimeiset kesäkurpitsat ja kurpitsat talteen. Jätin vielä kasvit pystyyn, koska kokemuksesta olen oppinut, että aina voi tulla lyhyt lämmin jakso ja sinä aikana saattaa saada alkunsa uusi kurpitsa. Vaikka siitä ei valtava ehdikään tulla niin oman maan satoa se kuitenkin on.  Monena syksynä on saatu yllätyskurpitsa ja toiveissa olisi, että jos sellainen tänäkin vuonna ilmestyisi. Eihän sitä koskaan tiedä. 🙂

Kasvimaalla törröttää pystyssä  pensaspapujakin ja vaikka pääsato onkin jo korjattu ja säilötty niin pitkulaisia herkkuja kasvaa yhä vain. Niitä on sitten  mukava napsia maalta keittoihin ja patoihin tai sitten ihan vain höyryttää ja herkutella voisulan kanssa.

Mangoldi ja salaatti tuntuvat innostuneen säiden viilentymisestä. Viileäämmän ilman kasvejahan ne ovatkin ja mangoldista saamme todennäköisesti nauttia vielä pitkään, sillä vasta ensimäiset kovemmat pakkaset pistävät tuon kasvin kasvuhalut jäihin. Sama on monesti yrteilläkin, jotka viimeisiin kylmiin öihin saakka tuottavat vihreää – eivät ne ehkä ihan niin kauniita ole kuin kesällä, mutta ruokaa kuitenkin.

Näiden myötä onkin hyvä jo alkaa sunnitella ensi kesää ja istutuksia. Kaikenlaisia haaveita on taas kesänaikana muodostunut ja niitä on mukava hautoa koko talvi ja pohtia minkä niistä ensimmäisenä toteuttaisi.

Ensi kesänä meidän pienin onkin jo kaksi ja puoli ja osaa monta asiaa enemmän kuin nyt. Ehkäpä kasvitkin saavat vähän paremmin kasvaa ja ihan kaikkea ei ole pakko nyppiä pois – tai sitten on, mutta sitä murehditaan silloin eikä nyt.

Nyt nautitaan puutarhan viimeisistä herkuista, säilötään vielä satoa ja odotetaan kuin puutarha menee talviunille keräämään voimia uuteen kauteen.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.