Yhteiset asiat

Postia Sevettijärvelle

Parin viime viikon aikana Sevettijärvi on tainnut käydä tutuksi aika monelle suomalaiselle. Tätä ennen Sevettijärvi taisi suurimmalle osalle olla vain jokin pieni paikka jossain pohjoisessa.

Postia Sevettijärvelle

Wikipedia (josta muuten aina jaksan sanoa lapsille, ettei se ole luotettava tietolähde) kertoo, että Sevettijärvi on ”Itä-Lapissa sijaitseva kylä Itäisen Jäämerentien varrella, noin 120 kilometriä pohjoiseen Inarista. Kylältä on Norjan rajalle Näätämöön matkaa noin 35 kilometriä.”

Kylän historia pyörähtää käyntiin sotien jälkeen vuonna 1949, kun Petsamosta evakuoidut koltat asutettiin alueelle ja sinne rakennettiin  koulu, terveystalo ja rukoushuone. Sitä ennenkin alueella oli jo asunut muutamia asukkaita.

Vuoden 2015 jälkeen kylästä hävisi asiamiesposti ja postipalvelut siirtyivät Inariin 120 km päähän. Kirjeet kulkevat vielä kylälle arkipäivisin illansuussa, mutta muu postitoiminta onkin sitten Inarissa. Aika kaukana minusta peruspalveluksi, vai miltä sinusta tuntuisi lähteä noutamaan jotain tärkeää postia tuollaisen matkan päästä? Eikä sen vähemmänkään tärkeän postin noutaminen ole sen helpompaa.

kuva_sevettijarvi1

Koltansaamelaisille tämä oli ja on arkipäivää. Saamelaiskäräjien vaalia varten lähetyt äänestysdokumentitkin piti hakea Inarista ja välimatka haittasi myös saamelaiskäräjien vaalia, sillä kirjattuja kirjelähetyksiä jäi noutamatta ja samalla monen  koltansaamelaisen ääni jäi vaaleissa antamatta. Surullista.

Minusta tilanne on epäreilu ja siksipä meiltäkin sujahti postiin kortti Sevettijärven koululle, (Osoite on: Sevettijärven koulu
99930 Sevettijärvi) jotta asiaan kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja josko se muutoskin tulisi ja ihmiset saisivat peruspalvelun takaisin.

Voit lukea enemmän Sevettijärven tilanteesta Lähetä postikortti Sevettijärvelle-Facbeook sivulta.  Postipalveluiden saamiseksi takaisin on myös perustettu addressi, jonka voi käydä allekirjoittamassa täällä.



click tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

  • marketta

    Kun en kuulu sinne Faceen, kuulin tästä tempauksesta vasta muutama päivä sitten.
    Meiltä lähti aikanaan asiamiesposti, kun kyläkauppa lopetettiin. Nyt se toimii kirjastolla, mihin meiltä on 10 km. Matka ei ole pitkä vieläkään, mutta kun käyn kirjastossa harvoin, eikä sinne päin ole muutenkaan paljon asiaa virka-aikaan.
    Aion tänään lähettää kortin Sevettijärvelle. Kiitos, kun laitoit osoitteen postaukseesi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.