Arki,  Koti,  Rakentaminen/ Remontointi/ Sisustus

Pilkahduksia uudesta keittiöstä

Viimeiset viikot ovat olleet niin työntäyteisiä, ettei päiviin ole mahtunut oikein mitään muuta kuin arjen pakolliset askareet sekä keittiöremontti.

Tällä hetkellä tehtävää on yhä paljon eikä vähiten siksi, että keittiön välitilaratkaisu mahdollisti sähköjohdoillekin piilopaikan. Kaappien asennus on kuitenkin hitaampaa, kun seinälle pitää ensin rakentaa laudasta “panelointi”, maalata se ja vasta sen jälkeen pääsee asentamaan kaapistoja paikoilleen. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän ratkaisuun, vaikka se hidasti remontin etenemistä.

Pilkahduksia uudesta keittiöstä

Tällä hetkellä meillä on käytännössä  toinen reuna valmiina. Tai no, niin valmiina kuin se voi olla, sillä osa ratkaisuista pitää rakentaa ihan itse, koska valmiita vaihtoehtoja ei huoneen ylijääville senteille ollut. Mutta ne ovat enemmän hienosäätöä ja joutavatkin odottamaan hiukan vähemmän kiireistä aikaa.

Ihan putkeen ei tämänkään osion asennus kuitenkaan mennyt. Alun perin yläkaapeiksi suunnitellut kaksi 80 cm leveää kaappia muuttuivat viikko sitten yhdeksi 80 cm kaapiksi ja  yhdeksi 20 cm ja 60 cm kaapeiksi, jolloin jaottelu alakaappien kanssa ei enää sattunut silmääni. Veljeni pelasti meidät tuolloin yhdeltä IKEA-reissulta ja kävi hakemassa sekä toimittamassa uudet kaapit meille emmekä joutuneet keskeyttämään rakentamista vaan saimme jatkaa keittiön parissa koko viikonlopun.

Myöhemmin seuraavalla viikolla sitten kävimme palauttamassa käyttämättä jääneitä osia ja ennen sitä onneksi valkeni pari muutakin muutosta ja saimme vaihdettua toiselle puolelle tulevia osia sopivimmiksi. Joskus moni asia on kiinni pienestä hienosäädöstä eikä ihan kaikkea osaa ajatella vielä suunnitteluvaiheessa, vaikka kuinka luulisi niin tehneensä.

keittoremontti02

Tämän viikon aikana olisi tarkoitus tehdä kovasti töitä. Mieheni saa ehkä pitää hiukan vapaatakin, kun ylityötunteja on kertynyt taas aimo kasa. Tosin ei se kyllä vapaata taida sanan varsinaisessa merkityksessä olla… 😀

Toivon kovasti, että tämä olisi se viikko, kun saisimme viimeisenkin valmiskaapin paikoilleen ja pääsisimme keskittymään niihin itse rakennettaviin osioihin, jotka nekin ovat varsin tärkeät keittiömme toimivuuden ja käytön kannalta. Etenkin isohko avohyllykkö, joka tulee ikkunan alle.

keittoremontti03

Hetki menee ennen kuin kaikki on kunnossa, mutta ihanaa on ollut katsoa, kuinka pala palalta valmista syntyy ja olenhan minä jo toisen puolen kaappeja päässyt täyttämäänkin, vaikka ylläolevassa kuvassa vielä remontti kampetta vitriinioven takaa pilkotteleekin! Tällä viikolla saamme ehkä putkimiehenkin käymään niin juokseva vesi kuuluu pian taas keittiömme vakiovarustukseen.

Varmaa on, että yhdelle perheessämme tulee suru, kun kaikki kaapit ja laatikostot ovat vihdoin paikoillaan. Pienimmäisemme on nauttinut suuresti uusista majoistaan ja jokainen kaappi ja laatikosto onkin testattu ja hyväksi havaittu ennen kuin se on päässyt siirtymään varsinaiseen käyttötarkoitukseensa.  Yleensä majaan pojan kanssa muutti myös pienoinen pehmoarmeija ja huopa sekä totta kai myös pieni kulhollinen pähkinöitä. Mikäpä maja leikki se olisi ilman eväitä. Remontin aikana tablettiaikaakin on irronnut enemmän ja aika ajoin jouduimmekin pohtimaan, minkä kaapin sisältä kuului pojan lempisarjan, Ryhmä Haun, tunnusmusiikki. Kulmakaappi taisi olla pojan suosikkimaja.

keittioremontti


website statistics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


4 Comments

  • Teresa S

    Hyvää kannattaa odottaa, ihanan näköinen keittiö tulossa. Vau! On varmaan ihana päästä tekemään joulujuttuja. Söpö piilo☆

    Minulla on kaihertanut mielessä se musiikkihaaste. En ole saanut vielä yhtäkään lempibiisiä kuunneltua, meillä on niin erilainen musiikkimaku Pienen kanssa. Se pyörii kyllä ajatuksissa. ♡

    • Maria/Luomulaakso

      Kannattaa juu odottaa, mutta malttamattomana en enää jaksaisi odottaa vaan pitäisi olla jo valmista! 😀 Pitää ehkä hankkia tuolle pienelle oma kaappi, kun nämä on saatu paikoilleen. 😀

      Ihan rauhassa musiikkihaasteen kanssa. Ei sillä ole mikään kiire. Elämä ennen blogihaasteita – aina. <3 Ihanaa päivää teille sinne! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.