Nurkkien siivousta ja arkeen paluuta pienissä erissä
Puutarhatöiden ollessa nyt hiukan vähemmällä päätin suunnata energiani viimeisten tavararöykkiöiden setvimiseen. Kaapin perälle kertyneet tavarat ties kenenkin muutosta ja kuolinpesästä ovat saaneet jo moneen kertaan kyytiä, mutta vielä löytyi epätoivoisena vyöryviä pesäkkeitä. Niinpä oli aika tarttua toimeen ja selvittää, mikä jäisi meille, mikä menisi kierrätykseen tai peräti roskiin. Suurin osa taitaa kyllä olla ihan kierrätyskelpoista, kun niitä jo tuossa aamupäivästä lähtien olen kurkkinut. Luulenpa, että jokunen pussi lähtee Fidaan, joka lienee meillä päin helpoin ja yksinkertaisin tapa saada tavara kiertoon ja hyötykäyttöön. Ovat muuten aina niin ihanan iloisia siellä, kun viemme tavaraa. Siitä tulee itsekin iloiselle mielelle.
Varmaa on, että tilaa tulee tämän kaapin tyhjennyksen jälkeen olemaan aiempaa reilummin. Tosin ajattelin, että tuota tilaa ei sitten oikeasti enää täytettäisi vaan nautittaisiin ihanista, väljemmistä hyllyistä ja kaapin lattiakin saisi ihan reilusti näkyä. Jos nyt sen matkalaukun sinne kuitenkin takaisin kärrään, koska eipä se muuallekaan mahdu ja jossain senkin on oltava. Olisipa ihanaa, jos matkalaukulla olisi sellainen kätevä säilytyskolo!
Ajattelin, että tämän kaapin jälkeen olisi taas aika käydä läpi lasten vaatehuone. Olen sieltä jo enimmät pieneksi menneet vaatteet kasannut pois eilen, mutta vielä taitaisi olla jäljellä hyllyjä, jotka olisi suotavaa tutkia tarkemmin, sillä ne eivät vaikuta ihan asianmukaisessa järjestyksessä olevilta. Samalla voisin myös hioa seetripuupalat, jotka ovat siellä kaiken varalta karkottamassa ties mitä öttiäisiä. Parempi pelata niiden kanssa varman päälle eikä itkeä sitten, kun on myöhäistä.
Koulun alkuun ei ole enää kauaa. Ensi viikolla palaillaan kokonaisuudessaan hyväksi havaittuun päiväjärjestykseen, josta on pikkuisen lipsuttu kesän aikana. Ei kuitenkaan liikaa, ettei arki muutu kaoottiseksi. Joskus kadehdin perheitä, jotka voivat heittää rutiinit koko kesäksi romukoppaan ja palata sitten aika pienellä vaivalla siihen normaaliin päiväjärjestykseen lomien loputtua. Meillä se ei valitettavasti toimi. Jonkinlaista löysäämistä voidaan toki tehdä, mutta se ei ilmeisesti ole kuitenkaan paljon mitään, jos on uskominen ihmisten kommentteihin. Jotkut ihmettelevät nimittäin nukkumaanmenoaikoja ja iltarutiineita, joista pidämme aika tarkkaan lomallakin kiinni. Olemme vuosien saatossa huomanneet, että joissain asioissa voimme joustaa aika paljonkin, mutta nuo iltarutiinit ovat ehkä ne kaikkein tärkeimmät. Uni ei tule, jos asiat eivät mene niin kuin pitää ja yliväsynyt ja aistit äärimmilleen venyttänyt lapsi heiluu ja pitää ääntä vuoteessa. Eipä niistä Nukkumatin unihiekan heittoyrityksistä ole paljon hyötyä, kun lapsen suusta tulee sekunnissa kymmenen sanaa ja pääkin heiluu tyynystä ylös alas sillä lailla kivasti kopsahten, kun osuu tyynyn viereen, koska nukkumapaikka on siirtynyt lattialle, sillä sänky tuntuu juuri sillä hetkellä aivan liian pehmeältä ja sopivat aistituntemukset syntyvät vain kovalla lattialla, ohuen petauspatjan päällä nukkuessa. Vuosien saatossa olenkin monesti pohtinut, miksi ihmeessä olemme koskaan vuoteet edes hankkineet, kun tuntuu, että 90% ajasta nukutaan kuitenkin jossain muualla. No, onneksi se oma petikin toimii aina välillä.
Rauhallista iltaa kaikille. 🙂
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.
4 Comments
Heli
Minäkin olen tehnyt roinanraivausta. Nyt on iso määrä tavaraa kirppiksellä myynnissä ja paljon on lähtenyt myös paikalliseen kierrätyskeskukseen tavaraa. Ihanaa kun kaappeihin tulee tilaa.
Meilläkin iltarutiinit ja nukkumaanmenoajoista kiinni pitäminen on tärkeää. Meidän pojat ovat sangen aamuvirkkuja tapauksia, ovat koko loman ajan heränneet viimeistään seitsemältä….eipä tarvitse rytmiä mitenkään muuttaa ensi viikolla koulun alkaessa.
Maria/Luomulaakso
Roinanraivaus helpottaa kyllä kummasti. Täytyy vielä jatkaa lisää, mutta huomenna pidän vapaata ja suuntaan kansainvälisille markkinoille, jos ei sada. 🙂 Ylihuomenna sitten jatkan ja saan projektin ainakin yhden ison kaapin osalta loppuun.
Noihin aikoihin lapset meilläkin ovat heräilleet suurimman osan ajasta. Toimii helpommin sitten, kun koulu alkaa. 🙂 Mukavaa iltaa sinne sinulle. 🙂
BIKKE
Hurjasti sitä meilläkin saisi nurkkia raivata! Tuonne Hope yhdistykselle olen raahannut tavaraa ja vaatetta koska se menee sieltä lapsiperheisiin suoraan. Meillä on myöskin kesä ollut romukoppa touhua rytmien suhteen. Yöllä 1-2 aikaa menty nukkumaan.. ja ihme kyllä..paluu arkeen tapahtuu maanantaina naps.
Muksaa loppuviikkoa sinne <3
Maria/Luomulaakso
Hope yhdistys on valtavan hyvä kohde. Olisipa meilläkin sellainen lähempänä!
Maanantaina voi olla kova paikka. 🙂 Voin vain kuvitella, mitä meillä tapahtuisi, jos antaisimme päivärytmin muuttua. Voisi olla, että menisi arki sellaiseksi, että kukaan ei enää sitä jaksaisi. Haaveillahan aina kuitenkin voi. 🙂 Aurinkoista viikkoa sinne teille, Bikke. <3