Puutarha

Multaa!

Kuva_multakuorma1Multakuorma saapui tiistaina. Se koristanee parkkipaikkaamme jonkin kokoisena varmaankin koko kesän…. Multaa on jo siirretty laatikoihin, mutta kasa on yhä suuri ja tuntuu, että se ei ole vailtunut yhtään.  Monta paikkaa onkin vielä täyttämättä, joten eipä se ole mikään ihme, jos siltä tuntuu.

Tänään ja eilen on satanut vettä ja mullan siirtämistä ei ole voinut edes harkita.  Multaa tuli koko lavallinen eli noin 18 tonnia. Toivon kovasti, että maata riittää myös kukkapenkkeihin, jotka ovat jo pari vuotta kituuttaneet varsin vaatimattomalla määrällä maata ja porottava aurinko on päässy helpommin tekemään tuhojaan.

Tällä viikolla saatiin  vihdoin päätökseen Tapaninpäivän myrskyn jälkiselvittely. Täytyy sanoa, että tämä oli ehdottomasti niitä kertoja, jolloin olin todella onnellinen kunnollisesta vakuutuksesta. Iloinen olen myös siitä, että enää ei tarvitse sitäkään asiaa miettiä. Jälkipyykkiä on vielä sen verran jäljellä, että hajonneet kasvihuoneet pitäisi siivota pois. Sain ne purettua viime viikolla, mutta nyt pitäisi päättää, mitkä osat voisin käyttää ja mitkä osat joutavat roskiin ihan suoraan. Jonkinlaista jatkokäyttöä olisi kuitenkin mukava noille kehittää, etteivät ihan hukkaan mene, vaikka kasvihuoneeksi niistä ei enää olekaan. Uskomattomalla voimalla tuuli kyllä jaksoi silloin puhaltaa  ja väännellä metalliosat ihan kieroiksi. Harmi. Pieniä saavinpalasia on muuten löytynyt pihalta vaikka kuinka paljon haravoinnin yhteydessä. Ehkä ne nyt olisi saatu jo kaikki pois. Aikamoista silppua myrsky teki. Toivottavasti vastaavaa ei tänä vuonna tarvitsisi kokea.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.