Missä olet vauva-arki???

Se tavallinen vauva-arki on meillä aika pitkälti edelleen hakusessa. Toki on ollut parempia jaksoja, mutta jatkuvat tulehdukset ja kymmenes antibioottikuuri ovat vieneet voimat aika totaalisesti. Blogi on ollut kovin hiljainen jo muutaman kuukauden. Facebookin puolella on toki muutamia päivityksiä vilahdellut.
Vauva on kasvanut kovasti ja tästä maaliskuisesta ”pesintä” kuvasta tuntuu olevan aikaa jo aivan mahdottoman kauan. Vauva viihtyy toki yhä paidan sisällä, mutta mahtuminen on vähän erilaista kuin ennen. Yhtä ihanaa läheisyys silti on.

Ristiäiset olivat ja menivät.  Ystävät ja sukulaiset ympäröivät vauvamme ja hetken aikaa kaikki oli hyvin. Tulehduskierre alkoi joskus huhtikuun kieppeillä ja parhaimmillaan hoidettiin samalla antibioottikuurilla kolmeakin tulehdusta yhtäaikaa. Silti jokainen hetki vauvan kanssa on ollut ihmeellinen ja jokaisesta hetkestä olen muistanut nauttia. Vauvavuosi menee ohitse niin äkkiä ja nyt siitä on jo kulunut yli puolet.

Jokin aika sitten aloitimme kiinteät ja täytyy myöntää, että juuri nyt on ollut ihanaa, että kaupoissa on noinkin kattava valikoima luomulaatuisia vauvanruokia. Kenenkään meidän voimavarat eivät enää riittäneet vauvanruokien tekoon. Silloin kun vanhemmat lapset olivat pieniä ei luomuisia vauvanruokia kaupoissa näkynyt tuskin lainkaan. Nyt vaihtoehtoja on melkein valinnanvaikeuteen asti, mikäli kauppa on luomut hyllyynsä valinnut! Ikävä kyllä on kauppojakin, joissa hyllyä koristaa tasan yksi tai kaksi luomulaatuista vauvanruokaa.

Ella’s Kitchen oli sinänsä mukava tuttavuus, että pakkaus on kevyt ja helppo ottaa mukaan matkaan. Ehkä jopa mukavampi kuin kova ja painavampi lasipurkki, jollaisissa ruuat muuten ovat. Vauvakin on noista tykännyt. Onneksi.

Kevättä ei helpottanut myöskään viemärimme, joka alkoi puskea likavesiä takaisin. Alkuun tietenkin epäiltiin tukosta, joka sekin sieltä löytyi, mutta todellinen syy piili muualla. Putki oli yhdestä kohtaa rikki ja se esti likavesien normaalin poistumisen. Niinpä hyvinkin tapahtumarikkaan kevään ja alkukesän jälkeen kaivettiin pihamme juhannuksen korvilla auki, uusittiin hyvä pätkä putkea ja laitettiin kuoppa kiinni. Iloinen asia kaikessa tuossa oli suuri määrä kiviä, jotka kaivannosta löytyivät ja ensi kesänä pääsen etsimään niille paikkoja puutarhassa. Mikäs sen hauskempaa!

Ja loppujen lopuksi ohessa oli paljon hauskojakin juttuja. Suihkuun pääsimme isäni kakkosasuntoon niin halutessamme, mutta aina ei jaksanut sinne lähteä ja toinen kasvihuoneista muuttui kylpyläksi, kun isommat pojat kävivät kylvyssä vauvan isommassa paljussa. Vauva puolestaan mahtui ihanasti ämpäriin eikä sisälläkään peseminen hänen kohdallaan aiheuttanut suurempia ongelmia!

Kesäkuussa vauva kävi liian liikkuvaiseksi kehtoon. Alun tahmaisen liikkumisen jälkeen fysioterapeutilla käynyt pienokaisemme otti sellaisen spurtin, että heinäkuussa oltiinkin jo edellä ja nyt liikkumista harjoitellaan yötä myöden. Vauva on nelinkontin ja heijaa itseään edestakaisin ja istumaankin pitäisi jo päästä! Sanomattakin lienee selvää, että yöt ovat nykyisin kovin rauhattomia. Kädet heiluvat nukkuessakin ja vieruskaverilla on todellinen vaara saada silmänsä mustaksi! Ihanaa on kuitenkin seurata pienen uskomatonta tarmoa nousta aina vain uudelleen ylös ja olla luovuttamatta, vaikka muksahduksia on takana roppakaupalla. Tuolla tarmolla pääsee vielä pitkälle!

Kesänkynnyksellä alkoivat vauvalla hyvin pahat iho-oireet hellittä hiukan. Siirryimme käyttämään ainoastaa luomupuuvillaisia vaatteita. Näyttäisi siltä, että tämä lapsi seuraa kovin tarkasti veljensä  jalanjälkiä, jos iho-oireista on kyse ja ehkäpä vielä hiukan pahempana versiona. Voidetta kuluu paljon ja vaatevalinnoissa on hyvä olla tarkkana ja ilmakylvyt ovat mitä parhainta hoitoa!

Viimeksi heinäkuun puolivälissä päädyin sairaalaan. Rintatulehdus iski kovana ja nopeasti. Kuume nousi alkaneista antibiooteista huolimatta 40,5 ja tulehdusarvot lähentelivät 200. Olo oli sen mukainen. Onneksi pääsin taas tuttuun sairaalaan ja sain vauvan mukaani. Omassa pienessä huoneessamme teimme olomme kotoisaksi ja rakensimme oman pienen majan kaiken sairaalahälinän keskelle. Mikäs meillä oli siellä ollessa!

Moni hoitajista muisti meidät yhä helmikuiselta veritulppareissulta ja ihana olikin nähdä tuttuja kasvoja ja kertoa viimeiset kuulumiset. Näimme jopa kätilön, joka oli auttanut vauvamme maailmaan.

Puhuttiin myös imetyksen jatkamisen järkevyydestä. Totta oli, että pääsisin tietyllä tavalla helpommalla, jos imetys lopetettaisiin ja tein päätöksen ottaa maidontuotannon lopettava tabletti. En sitten kuitenkaan pystynyt sitä nielemään. Tuntui, että maailma särkyisi siihen paikkaan, jos en enää saisi imettää omaa vauvaani. En voinut. Täytyi löytyä jokin muu keino. Isoa vyyhtiä purettiin eräänä yönä yhden sairaalan kätilön kanssa. Löytyi selviä ongelmakohtia ja niitä sitten auottiin. Osalle asioista emme tosin voineet mitään, vaan ne olivat mitä olivat ja niiden kanssa piti pystyä elämään. Imetystä kuitenkin jatkettiin tietyillä ehdoilla, mutta ne tuntuvat toimivan nyt hyvin ja sekä vauva että minä olemme tilanteeseen melkein tyytyväisiä. Jännityksellä odotamme oliko sairaalareissu viimeinen vai jatkuvatko mutkat matkassa.

Hetken aikaa oli taas niin, että vauva ei käynyt rinnalla vaan söi lypsettyä maitoa. Ero vauvassa oli huima. Ihanan kupliva pieni pakkaus muuttui hiljaisemmaksi ja kaikki kuplinta kaikkosi jonnekin näkymättömiin. Ihan niin kuin aiemminkin, kun jouduttiin turvautumaan lypsämiseen, kun ABO-immunisaatiosta ja hemoglobiinin laskusta kärsinyt vauva ei jaksanut imeä maitoa rinnasta suoraan ja painonnousu takkusi niin pahasti, että jouduttiin käymään sairaalassa lastenpolilla vauvaa näyttämässä.

Tuntui pahalta katsoa vauvaa, joka kaipasi imetyshetkiä. Ja kaipasin niitä minäkin.

Vieläkään ei elämä ole lähtenyt tasaantumaan. Edessä on mammografia. Vauva on vierastanut toista rintaa alusta saakka. Sairaalassa tultiin siihen tulokseen, että mammografia on hyvä ottaa nyt, vaikka ensin puhuttiinkin siitä, että sinne voisi mennä imetyksen loputtua. Nyt se on kuitenkin edessä ensi kuussa ja vaikka todennäköisempää onkin, ettei kuvissa mitään ihmeellistä löydy niin kyllä pieni pelonpoikanen takaraivossa tykyttää. Niin monta syöpätarinaa on suvussa, että olisi tyhmää, jos ei myöntäisi itselleen senkin mahdollisuutta.

Ehkä meidän vauva-arkemme ei olekaan hukassa. Se vain on nyt tällaista – erilaista kuin kuin toivoimme ja odotimme, mutta tätä meille on nyt ilmaantunut ja tämän kanssa elämme. Ja pahapa tästä on suuremmasti valittaa!

Aamuisin kainalosta herää hymyileväinen pieni kullannuppu, joka jokeltelee aamutervehdyksensä, antaa hyvin kuolaisen suukon ja sanoo äiti – siis ainakin äidin mielestä ja muiden mielipiteistä me emme jaksa välittää. 😀

---

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.