Ihanat asiat,  Musiikki,  Tapahtuma

Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010

Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010Eilinen oli yksi ihanimpia päiviä ikinä. Pitkäaikainen haaveeni päästä Leonard Cohenin konserttiin toteutui. Ja kovin vähällä oli, että olisi käynyt samoin kuin pari vuotta sitten.

Olin talven aikana seurannut hyvinkin tiiviisti millainen tulevasta kiertueesta tulisi, mutta sitten tapahtui niin kuin yleensä tapahtuu. Tulee liikaa asioita ja kaikkea ei enää ehdi tehdä ja niinpä nettisivujen selaaminen jäi vähemmälle ja tieto tulevasta konsertista Helsingissä jäi saamatta. Viime viikolla sitten mainos rävähti silmieni eteen ja tajusin, että liput olivat olleet kaupan jo toukokuun alusta lähtien. Pelkäsin kovasti, etten saisi lippuja lainkaan tai jos saan niin ne ovat jossain perimmäisessä nurkassa, jossa ainoan pilkahduksen lavasta näkee vain monitorien kautta. Vaan toisinpa kävi. Saimme erinomaiset paikat esiintymislavan nurkalta – ihan siksi, että joku oli perunut varauksensa. Joskus siis todellakin käy onni onnettumuudessa!Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010

Konsertti Hartwall areenalla oli unelmien täyttymys. Ensimmäisenä salin täytti Dance Me to the End of Love, joka on ehdottomasti yksi suosikeistani. Ja onnekseni sain kuulla lähes jokaisen lempikappaleeni. The Partisan, Hallelujah, I’m Your Man, Take This Walz, Who by Fire ja monet muut. Ainoa, mikä jäi hiukan harmittamaan oli, ettei hän lausunut runoa Thousand Kisses Deep. Sen olisin niin kovin mielelläni eilen kuullut. No, kaikkea ei voi saada ja joka tapauksessa eilinen oli ikimuistoinen kokemus, jollaisia tulee vastaan harvemmin kuin toivoisi.

Herra Cohen taputettiin lavalle takaisin monta kertaa ja saimme kuulla yhteensä 6 kappaletta lisää. Hän nauratti ja lämmitti sydämiämme kappalevalinnoillaan ja pienillä muutoksilla tutuissa laulunsanoissa. Leonard Cohen on lyriikan mestari.

Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010

shopify site analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.