Arki,  Lapset

Joulua ja arkea

Mikealin leikkaus on huomenna. Poika-ressu onnistui sairastumaan vielä tuossa loman aikana ja hetken aikaa jo jännitettiin paraneeko ajoissa vai joudutaanko leikkausta lykkäämään. Onneksi paraneminen lähti hyvin käyntiin eikä sairastuminen enää ole esteenä leikkaukselle.

Huomista on suunniteltu jo kovasti. DVD-elokuvat odottavat pinkassa ja kylmiä syötäviä on suunniteltu. Poika toivoi kovasti saavansa panna cottaa ja lupasin sitä hänelle tehdä. Ainakin se on mukavan viileää ja pehmeää syödä leikkauksen jälkeen.

Joululeipomuksia ei ole itselle pahemmin vielä ehditty tehdä. Lahjaksi lähteviä kakkuja on tehtailtu ja monen moista muuta myöskin, mutta niistä ei nyt sen enemempää, kun lahjojen saavatkin osaavat lukea. 😀 Herkkuja kuitenkin on luotu ja niistä toivottavasti muutama kuva sitten lähempänä joulua.

Väsymys on lisääntynyt huomattavasti viimeisen viikon aikana. Leipominen on sujunut pitkälti istuen ja siitäkin on joutunut pitämään aika monta taukoa, että on loppuun saakka jaksanut. Liitoskivut ovat aika mahtavat…. Joulusiivous on sekin vielä vaiheessa, mutta kai siitäkin taas selvitään. Vielä on hetki aikaa. Onneksi. Ja eiköhän se joulu sieltä tule, vaikka ei valmiiksi ehtisikään.

Onneksi on luomujoulukinkku pakastimessa ja moni muukin asia jo valmiina. Silti tuntuu, että nuo tekemättömät työt ne vain jaksavat kummitella mielessä ja muistuttaa tuon tuostakin olemassa olostaan. Joulukoristeita olisi tarkoitus päästä laittamaan viikonloppuna, kun poikakin on todennäköisesti sen verran leikkauksestaan toipunut, että jaksaa osallistua yhteen lempipuuhistaan.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.