Arki,  Erityislapsi,  Lapset

Etäkoulu, ADHD, autismikirjo ja Tourette sekä muutama linkkivinkki

Korona muutti meidän arkemme ihan totaalisesti ja tietyllä tavalla ei lainkaan. Tähänkin saakka olemme olleet enimmäkseen kotosalla, kun arjesta poikkeaminen saa kaikkien jaksamisen ihan äärirajoille ja vasta tarkan harkinnan ja olemassa olevien resurssien punnitsemisen jälkeen uskaltaudumme arjesta poikkeavaan toimintoon.

Pitää aina myös miettiä sitä tulevaa maanantaita ennen kuin säntää suin päin seikkailemaan. Ennakoitava arki on se, jolla selvitään.

Etäkoulu, ADHD, autismikirjo ja Tourette

Etäkoulu etenee takkuilevasti. Ei auta ennalta kirjoitetut päivärytmit, ei asioiden pilkkominen tai mikään muukaan. No, osa tehtävistä on saatu tehdyksi, kun taas eskarilaisen Päikkyyn ilmestyneet tehtävät ovat nyt jääneet ihan taka-alalle. Niidenkin aika tulee vielä, kun saadaan tämä uusi arki ajetuksi sisään. Ja kun saan sen huomaamatta loppuneen liimapuikon kotiovelle. Onneksi liimapuikkoa odotellessa voi käyttää keitettyä perunaa.

Toiveikkaana odotan kesälomaa, jolloin osa kuormasta häviää ja kauhulla elokuuta, josta kukaan ei vielä osaa sanoa mitään.

Mikäli tilanne on vielä se, että iäkkäät ja perussairauksiensa vuoksi riskiryhmissä olevat tarvitsevat yhä eristystä, ei meidän arkemme muutu mihinkään, sillä meidän Mummi asuu kanssamme saman katon alla ja itsekin olen perussairauden vuoksi neljän seinän sisällä juuri niin kauan kuin on tarvis.

Yhdessä välissä tuumin, että olisi mukavaa lähteä ihanalle Seitsemän veljeksen vaellusreitille tai lähimetsään haistelemaan kevättä, mutta pikaisella vilkaisulla totesin idean olevan huono. Ilmeisesti vähintään puoli Nurmijärveä oli saanut saman idean päähänsä ja puiden lomassa vilkkuikin värikkäitä pipoja runsaammin kuin koskaan ennen. Onneksi on oma piha.

Diagnoosien rytmittämää arkea

Arki rakentuu diagnoosien ympärille. Ne määrittelevät melkein kaiken. Sen, kuinka kauan jaksaa kerralla tehdä läksyjä, onko ahdistukselta saanut unta, impulsiivisuuden määrän kunakin päivänä, voimansäätelyn, etäisyydensäätelyn, sietokyvyn, tarkkaavuuden, vireystilan ja monta muuta kohtaa.

Äiti on siinä sivussa tuntosarvet pystyssä, valmiina koppaamaan kiinni, jos tarvitaan kannattelua, tukea toiminnanohjauksessa, tarkkaavuudessa ja siinä, ettei härkitä sisaruksien asioita, vaikka härkkimättä oleminen vaikeaa tai oikeastaan ihan mahdotonta onkin. Autismikirjolaisen meltdownit ovat se vaikein paikka ja vaativat aikuiselta erityisen paljon.

Jokainen diagnooseista tuo arkeen oman mausteensa ja niiden kanssa on elettävä. Koulua ja arjen turvallisuutta on ikävä meillä kaikilla ja itse ikävöin etenkin sitä koulun tuomaa pientä hengähdystaukoa, joka mahdollisti kävelylenkit ja sen pienen hetken, jolloin pystyi elämään tovin ihan vain itselleen.

Arjen kaivattu turvallisuus on häipynyt jonnekin taustalle ja päällimmäisenä on huoli huomisesta. Turvallisuuden tilalla on epävarmuus, jollaista kukaan ei ole joutunut koskaan kokemaan.

Muutama juttuvinkki ADHDsta

YLE Areenasta löytyy muuten pari erittäin mielenkiintoiselta kuulostavaa ohjelmaa koskien ADHDta. Laitan ne nyt jo tähän teille, vaikka taidan itse ehtiä paneutua niihin ihan kunnolla vasta muutaman päivän sisällä.

Akuutti: ADHD:n piilevä voima
22-vuotias Ronja Savolainen on Suomen jääkiekkojoukkueen stara ja Euroopan kakkospakki. Tie menestykseen ei ole ollut helppo. Koulu oli yhtä piinaa ja kiekkokaukalossa rajummat tunteenpurkaukset saattoivat viedä jäähypenkille. ADHD vaatii sopeutumista itseltä ja ympäristöltä, mutta tarvitaanko siihen aina diagnoosia?

Akuutti: ADHD:n ansiosta olen rohkea, luova ja tiedonjanoinen – Satu Mäkinen ehtii ja kokee enemmän kuin neuronormaalit (Radiojakso)

Elämäni olisi tylsempää ilman ADHD:ta, toteaa aikuisen diagnoosin saanut Satu Mäkinen. Myös keskittymiskyvyn puute on hänen mielesään harhaluulo. Satu on ehtinyt paljon. Hän on mm.erityisopettaja, eläinavusteinen ohjaaja ja seksuaalineuvoja. Millä kaikin tavoin ADHD:sta on ollut hyötyä? Entä vaikutus parisuhteisiin ja seksuaalisuuteen?

Myös YLEN verkkoartikkeli Adhd vai kehitykseen kuuluvaa vilkkautta? Lastenpsykiatri: Vanhemman huoli on jo riittävä syy hakea apua on hyvä ja aika kattava pieni tietopakkaus ihan jokaiselle, jota ADHD kiinnostaa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan.




Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.