Historialliset vaatteet/asusteet/ompelu

Dentsin pitsikäsineet

Iso osa puvuista näyttää oikealta vasta sitten, kun käyttää käsineitä. Ennen aikaa käytettiin aina ulkona liikuttaessa käsineitä ja viktoriaanisella ajalla oli tapana  pitää hansikkaita myös sisätiloissa.

Niinpä omiini asuihinkin olen liittänyt monesti pitsikäsineet kesäisin ja talvisin sitten ihan nykyaikaiset nahkahansikkaat, jotka näyttävät nekin ihan hyvin sopivan yhteen vaatteideni kanssa.

Dentsin pitsikäsineet

Hansikkaista puhuttaessa tulee aina mieleeni elokuva Tuulen Viemää  ja kohtaus, jossa Scarlett käy tapaamassa Rhettiä, joka on vankilassa. Scarlettilla ei ole lainkaan käsineitä. Hyvin epäladymäistä kertakaikkiaan. 😉 No, hansikattomuus menee päättyneen sisällissodan piikkiin. Ehkäpä Scarlettinkin mahtava hansikasvarasto oli kokenut kovia sodan runtelemassa Atlantassa – Tarasta sitten puhumattakaan.

Käsineitä oli monia erilaisia. Materiaaleja, värejä, lyhyt vartisia, pitkä vartisia, napeilla ja ilman. Suruajallekin oli omat hansikas koodit eikä sureva saanutkaan pitää kiiltäviä käsineitä, mutta hillityt ja kiiltämättömät käsineet olivat sallitut tuonakin aikana – poikkeuksena Burgundian hovi, jossa ei suvaittu käsineitä suruaikana lainkaan. Voin vain kuvitella, kuinka monimutkaista on ollut elää kaikkien hansikassääntöjen mukaan!

Onneksi minun ei tarvitse olla ihan noin tarkka ja voinkin valita käsineeni enemmän tarpeen, saatavuuden ja ulkonäön perusteella.

Eri aikojen tavat, uskomukset ja perinteet jaksavat kuitenkin aina kiinnostaa, oli sitten kyse hansikkaista, suruajasta tai melkein mistä vain. Pukuhistorian kirjat ovat äärimmäisen mielenkiintoisia!

kuva_kasine03

Omat käsineeni tilasin jokunen vuosi sitten Englannista, kun en suuretsinnöistä huolimatta sellaisia Suomesta onnistunut löytämään. Jos joku tietää, mistä saisi kotimaassa valmistettuja pitsisiä, virkattuja puuvillahansikkaita niin ilolla ostaisin ne toki täältä!

Nykyiset käsineeni tilasin Tout Ensemble verkkokaupasta. Toimitus oli nopea, paketointi ihastuttava.

Käsineet on valmistanut maineikas englantilainen yritys nimeltä Dents, joka on perustettu jo 1777. Laatu on kertakaikkisen upeaa ja luulenpa, että nämä käsineet eivät ihan heti hajoa, jos niitä käsittelee asianmukaisesti.

kuva_kasine04
1911 syntyneen mummini käsineet.

Omasta hansikasvarastostani löytyy Dentsin käsineitä niin mustana, valkoisena kuin luonnonvalkoisenakin. Lisäksi laatikostani löytyy myös yhdet kellertävät sormikkaat, jotka ovat 1911 syntyneen mummini jäämistöstä. Niitä käytän vain satunnaisesti, sillä vaikka ne ehjät ovatkin, niin ne selkeästi tuntuvat käsiteltäessä vanhoilta ja pelkään aina, että ne menevät rikki.

Muutama muukin hansikaspari on vuosien varrella laatikkoni uumeniin päätynyt. Jokainen on hiukan erilainen ja osassa näkyy ajan patina.

Marian vaatekaapin etusivulle pääset tästä.


shopify analytics ecommerce tracking


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


8 Comments

    • Maria/Luomulaakso

      Omat taitoni eivät riitä käsineiden virkkaamiseen, huivista (kunhan ei ole liian monimutkainen) selviän.

      Kiitos, että vastasit haasteeseen. <3 Oli ihanat vastaukset - piti käydä heti kurkkimassa. 🙂

  • Viltsumari

    Suomessa asusteiden käyttö yleensäkin on ollut aika nihkeää. Koruja kyllä, mutta esim. hatut ovat olleet talvella pipo ja kesällä lippis-tyyliä monilla. Nyt vasta on huopahatut tulleet katukuvaan. Käsineitä käytän itskin talvella, mutten kesällä. Siinä olen kuitenkin samaa mieltä, että talviasukin on näyttävämpi tyylikkäiden nahkahansikkaiden kera. Huopahattu löytyy ja huiveja olen alkanut tuoda myös kesäasuihini, joten taidan edistyä. 🙂

    • Maria/Luomulaakso

      Noin se ikävä kyllä on. Olisipa hattuja enemmän käytössä! Ne olisivat niin mahtavia! Isoista huiveista pidän myöskin. Ehkäpä asiat jossain vaiheessa muuttuvat ja päästäisiin taas hattujen ja hansikaiden pariin ihan kunnolla. 😀

  • Metsäntyttö

    Ihania käsineitä! Nuo ensimmäiset muistuttavat käsineitä, jotka mieheni tädin peruja on meillä. Äidilläni oli vielä 70-luvulla tallella omia nuoruudenaikaikaisia käsineitään. Ainakin toiset olivat jotkut nailoniset ohuet. Niitä oli joskus kiva saada leikeissä vetää kätösiinsä.

  • Airisrannan Päivi

    Hienoja hansikkaita ja ihana pukeutumistyyli sinulla! Itselläni on myös oman mummuni (s. 1909) jäämistöstä perittyjä ohuita upeita hansikkaita muutamat. Välillä käyn niitä aina kenkälaatikon uumenista ihailemassa. Pitäisi joskus esitellä blogissakin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.