Lomalla pinkissä hotellissa

Jossain vaiheessa kevättä tajusimme äitini kanssa, että emme ole olleet moneen vuoteen yhdessä lomalla. Kun aloimme pohtia asiaa tarkemmin huomasimme, että aikaa oli kulunut ihan kevyesti yli kymmenen vuotta. Ja silloinkin kyseessä oli Rovaniemen matka, joka sisälsi äitini äidin hautajaiset. Ei siis ehkä ihan lomamatka kuitenkaan, vaikka lasten kanssa nähtävyyksiä samalla käytiinkin katsomassa.

Niinpä suunnittelut lähtivät käyntiin hyvissä ajoin, mutta varsinainen toteutus ja hienosäätö jäivät kieltämättä hiukan viime tippaan, kun aikatalu yllättäen kiristyi ja kuvioihin astui montakin yllättävää tekijää.

Muutaman päivän varoitusajalla hoidimme kuitenkin asiat siihen kuntoon, että oli mahdollista lähteä muutaman päivän reissuun.

Päätimme, että nuorin tulisi mukaamme, sillä siten asiat toimisivat joustavammin ja niinpä varasin huoneen. Pienimmäinen toivoi huonetta ammeella ja äitini ja minä toivoimme lähinnä hiljaisuutta ja hyvää ruokaa. Päädyimme  ammeelliseen huoneesen Kouvolan pinkkiäkin pinkimmässä hotellissa eli Sokos Hotel Vaakunasta. Hotelli valikoitui lähinnä värinsä perusteella, sillä tällä hetkellä tai oikeastaan jo ainakin viimeisen vuoden pienimmäiseni on elänyt pinkkiä kautta ihan koko sydämestään.  Kerrottakoon, että vuoden aikana olen huomaanut maailmassa olevan aika paljon pinkkejä asioita.

Pinkki hotelli oli niin jännä juttu, että se valvotti kovasti parina yönä ennen reissua ja aamulla kysyttiin ensimmäisenä, että onko nyt jo se aamu, jolloin lähdemme pinkkiin hotelliin. Onneksi sekin aamu pian koitti.

Sitä ennen piti kuitenkin hoitaa järjestelyt, sillä selvää oli, etteivät isommatkaan lapset voisi ihan oman onnensa nojassa olla ja mieheni olisi kuitenkin päivät töissä. Niinpä päätettiin, että keskimmäinen lapsi menisi yökylään ehkäpä sille ainoalle ihmisille, jolle lapsen voisin loman ajaksi luottaa. Kaikille ei erityislasta voi hoitoon antaa, mutta kun yhteistyö pelaa, niin asia saadaan järjestymään. Varmaa oli kuitenkin, että vaikka järjestelyt suoritettiin tarkkaan harkiten ja yritettiin ottaa huomioon kaikki mahdollinen, niin kotiin ja arkeen paluu tulisi olemaan oma urakkansa, jotta kaikki taas laskeutuisi tuttuihin uomiinsa.

Kun kaikkien lasten asiat saatiin järjestykseen, niin oli aika pakata auto ja kääntää  nokka kohti uusia seikkailuja.

Itselleni ehkä mielenkiintoisinta tuli olemaan se, että näkisin pienimmäisen pitkästä aikaa ilman sisaruksia. Näkisin, miten hän käyttäytyisi erilaisissa tilanteissa, miten reagoisi erilaisiin ärsykkeisiin. Ne olisivat kullan arvoisia tietoja, kun syksyllä pääsisimme taas lääkärin ja neuropsykologin juttusille. Matka olikin monessa mielessä hyvin tärkeä kokemus.

Ravintola, jossa saa istua myös pöydän alla

Kävimme kahtena iltana syömässä hotellin ravintolassa. Frans & Rosen henkilökunta oli aivan valtavan ystävällinen ja ymmärtäväinen. Sen tulimme testanneeksi ihan kunnolla, kun pienimmäiseni laittoi toisena iltana jarrut päälle. Ensin hän kieltäytyi täysin astumasta ravintolasalin puolelle, sillä henkilökunta oli eri kuin edellisenä päivänä. Sain lapsen lopulta mukaani ja kannoin hänet sylissäni pöytäämme jutellen samalla hiljaa hänen korvaansa. Laskettuani hänet lattialle edellisestä illasta tutun pöytämme viereen, päätti pienimmäiseni sujahtaa pöydän alle ja kieltäytyi hyvin johdonmukaisesti tulemasta pois. Tilanne oli kieltämättä hiukan hankala ja mietin jo kuumeisesti, miten henkilökunta mahtaisi suhtautua pieneen pöydän alla istuvaan lapseeni. Huoleni paljastui täysin turhaksi. Meistä sinä iltana huolta pitävä tarjoilija oli hyvin ystävällinen eikä hötkyillyt, vaikka yksi asiakkaista pöydän alle olikin kadonnut.

Saimme tehtyä omat tilauksemme ja sekin saatiin selvitetyksi, mitä pieni pöydän alla nököttävä lapsi kaipasi syödäkseen. Samaa kuin edelliselläkin kerralla, joten kysyimme onnistuisiko annos tietyllä tavalla tänäkin iltana. Ja onnistuihan se, vaikka ei lista-annos ollutkaan ja kaiken lisäksi annoksen jokainen osa saatiin omiin pikku kippoihin niin, ettei yksikään laji koskettanut toista. Lopulta, melkein puolen tunnin jälkeen pöydän ääressä istui taas kolme asiakasta eikä vain kaksi, kun pikkuinen oli vihdoin kiivennyt edelliseltä kerralta tutulle tuolillensa ja haarukoi hiljalleen nuuskien ruokaa suuhunsa. Vatsa täynnä oli hyvä mennä taas nukkumaan ja herätä uuteen aamuun.

Hotellin runsaalla ja monipuolisella aamiaisella herkuttelimme mm. paikallisen Tuomon leipomon luomuruisleivällä, jota käytiin vielä kaupastakin hakemassa kotiin viemiseksi. Aamupalalla oli panostettu mukavasti myös paikallisiin tuotteisiin, joista osa oli luomua.

Kouvolassa paljon nähtävää

Kouvolassa on muuten paljon nähtävää emmekä mekään ehtineet kaikkea kiinnostavaa kiertää. Unescon maailmaperintökohde Verla, Tykkimäki, Mustila Arboretum ja monia muita kohteita, joten jokaiselle löytyy jotain ja katsottavaa riittää useammankin loman tarpeisiin.

Ja koska luomu on lähellä sydäntäni, niin täytyihän reissun aikana käydä myös Kymenlaakson REKOssa tutuksi tulleella tilalla, joka tuottaa niin vehnää, ohraa, kauraa, ruista, härkäpapua, pellavaa sekä mustaherukkaa ja mansikkaa. Ja löytyypä tilalta myös luomukauppa.  Puotimaalla olikin varsin ihastuttava kokemus, mutta siitä lisää myöhemmin ihan omassa postauksessa, sitten kun meilläkin aletaan pikkuhiljaa palaillaan kesälomalta normiarkeen.

Paljon onkin ehtinyt kesän aikana tapahtua ja huomenna sujahdan vielä pikalomalle yhden lapsen kera Helsinkiin. Muutama kuva siitä päätynee varmasti reissun aikana Instagram-tililleni.

Huomenna alkava miniloma painaa jo vähän päälle. Viimeiset pakattavat tavarat odottavat vielä matkalaukkuun pääsyä, mutta ihan hetkessä eivät Kouvolan loman ihanat kokemukset mielestä haihdu, sillä niin hyvin piti Kouvolan Sokos Hotellin henkilökunta meistä huolta niin hotellin kuin ravintolankin puolella. Iso kiitos siis ihanasta kokemuksesta sekä joustavuudesta ja ymmärtäväisyydestä. Harvassa hotellissa on yhtä lämmin ja sydämellinen huolenpito.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.