Puutarha,  Taimikasvatus

Pieniä taimia

Kuva_perliitti1Kylvin artisokat ja basilikat noin viikko sitten, kun en enää malttanut odottaa ja basilikapussin kylkikin väitti, että siemeniä voi kylvää vuoden ympäri, jos lisävalosta on huolehdittu. Tänään havaitsimme basilikojen pienten päiden pilkistelevän mullasta ja yhdeksästä artisokasta oli jo neljä päättänyt heräillä kevään ensi säteisiin.

Juu, pihalla on melkein puoli metriä lunta, mutta ei haitaa. Kevät alkaa silloin kuin taimikasvatuskin! Niin se vain on!

Merkityksellistä on, että tänä vuonna artisokkia iti jo noin monta ja taimet ovat sellaisia vantteria ja muutenkin hyvän oloisia. Viime vuonna iti yksi artisokka ja sekin oli hentoinen kuin mikä ja kuoli ensimmäisten kuumempien auringonsäteiden alle. Ei tullut sinä vuonna artisokkaa… Tänä vuonna voi käydä toisin – tai sitten ei. Vielä ehtii tapahtua paljon ennen kuin ollaan päästy lämpimiin ilmoihin ja puutarhaan saakka.

Mutta mitäpä tuli sitten tänä vuonna tehtyä toisin? Aika montakin asiaa. Edellisenä vuonna käytin kiltisti taimimultaa niin kuin kaupan täti oli neuvonut. Jostain syystä onnistumisprosentti tuolla systeemillä oli aika pieni. Niin oli kyllä ihan tavallisellakin mullalla… Tänä vuonna kaupasta lähti kotiin tavallista multaa, taimimultaa, perliittiä ja vermikuliittia. Perliittiä sekoittelin noiden multien joukkoon. Itseasiassa testauksessa on kaikenlaisia multasekoituksia, joihin on lisätty tuota perliittiä. Istutusten päälle on levitetty sopiva kerros vermikuliittia, jotta kosteus pysyisi mullassa eikä haihtuisi taivaan tuuliin. Osa kokeilusta on saanut päälleen myös pussin, jotta kosteuspisarat tippuilisivat takaisin siementen iloksi. Toistaiseksi näyttää siltä, että tavallisen mullan ja perliitin seos toimii loistavasti ainakin artisokalla ja basilikalla. Todennäköisesti toisetkin seokset toimivat, mutta ne kylvettiin hiukan myöhemmin, joten niiden tuloksia täytyy vielä odotella hetken aikaa. Sama kokeilu on tulossa myös paprikalla, tomaatilla ja aika monella muullakin.Kuva_vermikuliitti1

Ikkunalaudat alkavat täyttyä purkeilla aika kovaa vauhtia. Kohta voi olla tilasta pula, sillä tämän vuoden taimimäärät (jos kaikki sujuu niin kuin on suunniteltu) tulevat olemaan aika huimat. Pelkästään runko-/pensastomaatteja tulee olemaan reilusti yli 20 kappaletta. Ja kun tuohon lisätään vielä kurkut, paprikat, erilaiset kaalit, munakoiso, yrtit…taitaa olla taimikaaos tulossa! Katsotaan mahdummeko enää toukokuussa lähellekään ruokapöytää vai ovatko taimet vallanneet senkin!

Suunnitteilla on muutama katosta roikkuva hylly ikkunan eteen. Materiaalina olisi vain lautaa, koukkuja ja ketjua. Hyllyn saisi sitten taimikauden jälkeen helposti pois ja käyttöön taas seuraavana keväänä. Jos systeemi osoittautuu toimivaksi voisi noita hyllyjä rakennella parinkin ikkunan eteen ja taimitila kasvaisi lisää! Arvatkaa kaksi kertaa kuinka kovasti täällä odotetaan lumien sulamista ja uusien taimien versoamista! Niin ja nuo jo versonneet taimetkin pitää jossain vaiheessa siirrellä kasvamaan ihan omaan isompaan purkkiin. Puuhaa riittää!


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.