Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki

Kirjamessujen toinen ihastukseni Maahengen pisteellä oli ehdottomasti Marjatta Levannon kirjoittama Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki.

Ihan ensimmäiseksi silmäni tavoittivat kansikuvan salaperäisyyden, joka kiidätti minut hetkessä lapsuusmaisemieni metsiin ja kalliolle  sienien ja varpujen joukkoon. Ja sitten teksti veikin jo mukanaan.

---

Kirja saatu arvostelukappaleena.

---

Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki

Kirjassa Julia Vuoren piirtämät ihastuttavat puunhaltijat sukeltavat  salaperäiseen maailmaan suomalaisten taiteilijoiden maisemissa ja oppaanaan heillä on vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen.

Itseäni alkoi kiehtoa välittömästi kuvien, tekstin ja Väinämöisen taidokas yhdistäminen. Itselleni Kalevala on sangen rakas, sillä se oli yksi niistä teoksista, jota äitini luki minulle aamuisin ennen kouluun lähtöä ja sillä on aina erityinen paikka sydämessäni. Lukemisen alkaessa selvisi, että Metsän pieni kansa sisälsi paljolti niitä aineksia, joilla sydän valloitetaan iäksi – iästä riippumatta.

---

”Sinä iltana oli merkillinen auringonlasku. Punaisena hehkuvaa taivasta hämmästeli joukko metsän väkeä, puunhaltijoiden porukka. Paikalle olivat sattuneet ystävykset pajunhaltija, pihlajanhaltija ja vaivaiskoivunhaltija. Auringonlaskun kaiken ylle levittäytyvä mahtavuus teki syvän vaikutuksen heihin kaikkiin”

---

Metsän pieni kansa on uskomattoman monipuolinen. Se on taidekirja ja satukirja. Se on myös aarreaitta kansanperinnettä rakastavalle ja aivan ehdottomasti se sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Kirja herättelee mielikuvituksen lentelemään Väinämöisen ja puunhaltijoiden matkassa. Retki on mielenkiintoinen  ja jännittävä, ehkä hiukan pelottavakin – sillä tavalla sopivasti.

Väinämöinen kuljettaa puunhaltijat ja lukijan läpi tietäjien salaisuuksien. Veden vaaralliset asukit käyvät tarinan myötä tutuiksi eivätkä taivaan hattaratkaan jää tuntemattomiksi. Metsässä vilisevät haltijat, tontut, hiidet, metsänneidot, sinipiiat sekä monet muut asukit, jotka käydään läpi nekin ja lukijan mieleen painuu Väinämöisen neuvo:

”Siitä vain kurkistelemaan muurahaiskekoihin, kiven rakoihin ja kantojen koloihin. Niissä saattaa hyvällä onnella kohdata vallan merkillistä, ennennäkemätöntä porukkaa.”

Niinhän se on. Silmät auki pitämällä voi löytää kaikkea ja tulee varmasti myös huomanneeksi sammakon, josta Väinämöinen jaksaa varoitella. Karhun kansastakin hän kertoo sekä salaisista aarteista ja menninkäisistä. Vainajien kohdalla viimeistään tihenee jännitys ja pienimmät kuuntelijat käpertyvät kainaloon Pajunhaltijan vääntäessä itkua. Väinämöinen jatkaa matkaa rauhallisempiin aiheisiin ja syvennytään kodinhaltijoihin sekä jättiläisiin. Lapin loimujen ja loitsujen myötä päästään tulikettuun ja revontuliin ja pian lukija pääsee uppoutumaan vuorten ja tunturien väen touhuihin.

Kirja on kaikin puolin  kaunis ja takakannen painuessa kiinni tuntuu oudon levottomalta – ihan niin kuin aina silloin, kun tulee päättäneeksi kirjan, joka on jollain tapaa sykähdyttänyt ja uinut sydämen perimmäisiinkin sopukoihin. Tulee tunne, ettei haluaisi päästää vielä irti.

Kirjan sujahtaessa omalle paikalleen hyllyyn viivähtää käsi vielä sen selkämyksessä – silittäen – tietäen, että jälleennäkeminen olisi pian edessä.

Parhaisiin palataan aina uudelleen.

Kirjan voi hankkia kivijalkaliikkeiden lisäksi mm.  näistä verkkokaupoista: Maahenki, Booky.fi ja AdLibris.

---

Kirjoitus on osa Luomulaakson sarjaa ”Mitä lahjaksi?”
Postaussarjassa esitellään hyväksi havaittuja lahjavinkkejä Luomulaakson tapaan. 

---

---

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.