Luomu/Ekokauppa

Kokemuksia Tilakaupasta

kaupat_tilakauppa4Luomukauppaa ei omilla asuinkulmillani ole ollut hetkeen aikaan. Lähin on parinkymmenen kilometrin päässä aika huonolla parkkipaikkakeskittymällä ja siellä käynti pienen lapsen kanssa on aika haastavaa, kun kotiin pitäisi raahata iso kasa tavaraa. S-market ja K-supermarket, jotka kotimme lähellä sijaitsevat pitävät kohtalaisen hyvän luomuvalikoiman, mutta ei niin hyvää, että se riittäisi kattamaan kaiken tarvitsemamme – lisäksi etenkin s-ryhmän hevi-osasto on monesti aika kurjassa kunnossa.

Viime viikolla kokeilimme ensimmäisen kerran Tilaukaupan palvelua lähettää ostokset Itellan Thermo kuljetuksena kotiovelle. Ei voi sanoa muuta kuin VAU!

Tuotteet olivat hyvälaatuisia, hyvässä kunnossa eikä ollut epäilystäkään, etteikö kylmäketju toimisi! Ilo oli purkaa tuotteita kasseista ja pakata ne sitten omille paikoilleen kotona!

Tilaukauppa laajentaa esimerkiksi kasvisvalikoimaamme huomattavasti. Tähän saakka jonkin muun kuin porkkanan metsästämiseen on mennyt kohtuuton aika ja monta hukkareissuakin on tullut tehtyä – ainakin siinä mielessä, että kauppa johon olemme suunnanneet ei sillä kertaa pidäkään juuri etsimäämme tuotetta. Toki muut ostokset on saatu tehtyä, mutta juuri se jokin on jäänyt puuttumaan. Verkkokauppa on tässä(kin) mielessä helpompi ja toimivampi.kaupat_tilakauppa5

Tilasimme myös 5 kiloa parsaa, jotka sitten paloittelin, kiehautin ja pakastin – siis ainakin sen osan, joka jäi lapsilta, jotka napsivat parsaa ”kuormasta” : D Nyt on ihanaa parsaa pieneksi hetkeksi varastossa ja laatu on huomattavasti parempi kuin pakaste-allas parsassa. Härkäpapuja tilasin myös, sillä tänä vuonna emme niitä itse ehtineet kasvattaa. Kesäkurpitsaa tuli kassillinen ja niitä on hyvä syödä omia kesäkurpitsoita odotellessa! Kauaa ne eivät kyllä kestä – sen verran herkullisia ovat!
Säästin uskomattoman paljon aikaa, kun en joutunut lähtemään kauemmas kauppaan vaan naputtelin tilauksen netissä ja sain tuotteet jo seuraavana päivänä ihan kotiovelle saakka. Tuttu postinkantaja (postinkantajat ovat käyneet jo tutuiksi – sen verran paljon olen viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana harrastanut nettiostoksia tavarassa kuin tavarassa) soitti aamusella, kertoi kuormasta ja toi tavarat.

Jatkamme Tilaukaupasta tilaamista säännöllisen epäsäännöllisesti. Ihan joka viikko ei ole pakko, koska uusi jääkaappimme on aika mahtava, kun puhutaan vihanneksista ja säilyvyydestä. Vaikkaupat_tilakauppa6ea oli uskoa, mutta muutaman kuukauden käyttökokemuksella oma Bekomme (huomasin, että tarjous kaapista on nyt loppunut ja hinta on nyt aika suolainen…) on aivan ihana ja kasvisten paras ystävä! Vihannesten ja hedelmien säilyvyys on parantunut huimasti ja nyt onkin helppo ostaa isompi satsi kerralla ja säästää siten aikaa, autoa ja rahaakin. Vanhan jääkappimme vihanneslokero oli lähinnä vitsi – siellä jäätyivät kaikki mahdolliset kasvikunnantuotteet ja menivät siten heti pilalle. Pöydällä, lämpimässäkään ei kuitenkaan kovin moni asia pitkään selviä.

Vaikka olenkin enimmäkseen sitä mieltä, että ”vanhassa vara parempi” niin joskus on myönnettävä, että uudetkin asiat voivat olla hyviä. 😛 Ja tässä tapauksessa olemme melkein onnellisia, että saimme uuden jääkaapin – sen verran merkittävästi se on arkea parantanut ja helpottanut. Toivon kuitenkin, että loput kodinkoneemme eivät päätä tuon lauseen myötä myöskin hajota.kaupat_tilakauppa7
Varoituksen sananen kuitenkin tuosta jääkaapista. Se on PAINAVA ja ISO! Toimitus oli ulko-ovelle, jos ei maksa asennusta ja koska rahaa oli kulunut jo aivan riittämiin niin otin kuljetuksen vain ulko-ovelle saakka. Veljeni ja mieheni tuumivat, että ensi kerralla voisin ehkä kuitenkin kuluttaa tuohon kuljetuspuoleen hiukan enemmän rahaa, sillä kaapin sisään saaminen oli jos jonkinlainen projekti – ja hyvin painava sellainen. 120 kiloa isoilla mittasuhteilla on aika iso pala kenelle tahansa pienissä oviaukoissa. Kun tästä jääkaapista joskus aika jättää, tulemme hyvin todennäköisesti ja iloisin mielin maksamaan siitä hyvästä, että joku tulee ja kantaa kaapin pois….


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.