KURKISTUKSIA MARIAN VAATEKAAPPIIN
Pidän historiallisista vaatteista ja aina aika ajoin jaksan toivoa, että olisin syntynyt ihan johonkin muuhun aikakauteen kuin tähän nykyiseen.
Omat pukuni vaativat yleensä vähintään kuusimetriä per puku ja siihen päälle vielä mahdollisen takin tai jakun kangas sekä tietenkin vielä pusero – eikä toki sovi unohtaa niitä alushameitakaan! Kangasta yhteen asuun siis menee aika tavalla! Lisäksi tarvitaan pitsinauhoja ja muuta koristetta ja onpa haaveissa vielä saada aikaan kirjailluin koristeltu asu, mutta siihen tarvitaan roppakaupalla aikaa ja hermoja. Tämä onkin pitkäaikainen haave, sillä ihan yhdessä yössä ei tuoteta (ainakaan minun aika onnettomilla kirjailutaidoilla) kauniisti ja siististi kirjailtua juhlapukua sen paremmin kuin arkisempaakaan versiota.
Vaatteiden ekologisuus
Nykyään puhutaan paljon ekologisesta pukeutumisesta. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että ostan/ompelen/ ompelutan vain sellaisia vaatteita, joista todella pidän ja joita haluan käyttää niin kauan, että kangas menee lopulta puhki tai muuten niin huonoksi tai korjauskelvottomaksi, ettei sitä enää voi käyttää. Vaatteita ei siis osteta yhtä käyttökertaa varten vaan mietitään muitakin näkökulmia eikä vaatteita tarvitse olla ylettömästi.
Pyrin kankaissa huomioimaan myös tuotantotavan, mutta myönnettävä on, että iso osa käyttämistäni kankaista ei ole luomua tai reilua. Toisaalta sellaisten saatavuuskin on vielä aika huonoa ja se, mitä luomuna tai reiluna löydän ei aina yksinkertaisesti sovi yhteen tulevan käyttötarkoituksen kanssa.
Osa kaappieni kätköjen kankaista on ostettu vuosia ennen kuin aloin kiinnittää huomiota siihen, mistä kankaat tulevat ja miten ne on tuotettu. Näitä kankaita käytän ensisijaisesti.
Vaikka en käyttämieni kankaiden puuvillan, pellavan ja villan tuotantoprosessista välttämättä paljon tiedäkään, niin itse vaatteen valmistusprosessin sen sijaan tunnen jokaista pistoa myöten. Eikä vaatteen kuljetuksista aiheudu kummoisiakaan kuluja ja päästöjä.
Vaateiden lukumäärä
Ennen aikaan ihmisten vaatekaappi koostui yleensä vähemmistä vaatteista kuin nykyään. Varallisuus määritteli vaatekaapin sisällön ja köyhemmillä ei ollut varaa moneen pukuun. Varakkailla sen sijaan oli mahdollisuuksia hankkia pukuja vain siksi, että he niistä sattuivat pitämään. Tuskinpa kukaan oikeasti tarvitsi kaikkea tätä, joka on listattu edesmenneen rouva Ann Bamfordin jäämistöön. Tosin tarvitseminen oli ja on edelleen aika subjektiivinen käsite.
Nykyisten halpojen vaatteiden aikaan melkein jokaisesta on tullut niin varakas, että kaapissa roikkuu vaatteita, joista osa saattaa olla jopa aivan käyttämättömiä ja toisia on käytetty vain yhden kerran. Heräteostoksiakin tehdään helposti, koska vaate on halpa. Tämä on yksi niistä seikoista, joita yritän oman vaatekappini kohdalla välttää.
Vaatteiden kestävyys ja uudistaminen
Ennen aikaan pukuja muokattiin. Muotia seurattiin tarkkaan etenkin, jos rahaa uusin muodin oikkuihin riitti, mutta aina ei teetetty tai tehty kokonaan uutta pukua vaan muokattiin vanhaa. Se säästi niin varoja kuin materiaaliakin ja työllisti jälleen lähiseudun käsityöläisiä.
Toki nykyisinkin moni muuntelee asujaan ja pienillä muutostöillä saadaan aikaan uusi ilme, mutta uskaltaisin väittää, että silti kovin moni edelleenkin heittää pois tai kierrättää eteenpäin vaatteen, josta ei enää pidä. Toisaalta nykyiset vaatteet ovat myös ikävän monesti huonolaatuisia ja vaatteisiin ilmestyykin reikiä jo ihan muutaman pesun jälkeen eikä niistä ole aina kierrätettäväksi seuraavalle omistajalle.
Yhdestä ketjuvaatekaupasta minulle kerrottiinkin, ettei vaatteiden tarkoituskaan ole kestää ikuisuuksia. Ihmiset haluavat vaihtelua ja uusia vaatteita – kukaan ei halua käyttää koko vuotta samaa vaatetta ja vaate myydäänkin lähinnä siksi kaudeksi. Eihän sen siis tarvitsekaan kestää kovin kauan. Uskallan olla eri mieltä.
Olen huomannut, että itse tehdyt tai teetetyt vaatteet ovat lähes aina kestävämpiä kuin kaupan tuotteet. Tosin on kaupoissa hyvälaatuisiakin vaatteita, mutta ne ovat selvästi hinnakkaampia eivätkä siten edusta nykyistä kertakäyttökulttuuria.
Ompelijan palkkaaminen työllistää jälleen yhden ihmisen ja vieläpä monesti ihan niiltä kotinurkilta. Näin se oli ennen aikaankin. Olemme joutuneet kovin kauas siitä, mitä vaatetuotanto on ollut. Toki työolot monissa maissa ovat parantuneet, mutta edelleen näemme pajoja, joissa työolot eivät päivänvaloa kestä.
Omissa vaatteissani on paljon omaa tuotantoa tai oman kylän ompelijan käden jälkeä, mutta myös kaupasta hankittuja. Myös äitini minulle aikanaan vaatteita ompeli ja onpa muutama sellainenkin yhä käytössäni. Ja on muutama keskiaikaiseen pukuun käytetty kangas muuntunut myöhemmin ihan toiseksi asuksi.
Suosikkiaikakauteni
Suosikkiaikakauteni ovat edwardiaaninen aika sekä jossain määrin myös viktoriaaninen. Ne ovatkin peräkkäiset aikakaudet (viktoriaaninen 1837-1901, edwardiaaninen 1901–1910 , joissain lähteissä edwardiaanisen ajan katsotaan loppuneen vasta 1914 ) Jossain määrin ne jopa sekoittuvat toisiinsa, mutta niinpä peräkkäiset aikakaudet tuppaavat tekemään.
Edwardiaaninen aika on minulle se rakkaampi jo keveytensä ja valoisuutensa vuoksi. Koenkin viktoriaanisen liian raskaana ja tummana – ainakin suurimmaksi osaksi.
Inspiraatiota vaatteisiini poimin historian sekä pukukirjojen lisäksi myös erilaisista historiallisista sarjoista ja elokuvista. Joissain tuotannoissa on oltu historiallisten seikkojen kanssa tarkempia ja toisissa tehty vähän sinne päin. Inspiraatio voi kuitenkin tulla joskus vähän huonommastakin produktiosta.
Vaatekaapistani löytyy myös keskiaikaa sivuavia luomuksia ja ne olivatkin ensimmäisiä historiallisia vaatteita, joita käytin. Sitten päätin ruveta modernimmaksi 😀 ja suunnata enemmän kohti 1800-1900 lukujen taitetta. Tosin tietyin muunnoksin, koska vaakakupissa oli niin budjetti kuin vaatteiden soveltuvuus nykyaikaan sekä se tosi seikka, ettei minulla ole korsettia. Toivon tosin, että jonain kauniina päivänä sellainenkin vaatekaapissani vielä roikkuu. (Muoks. ja tänä päivänä sellainen jo onkin.)
Keskiaikaisia pukuja en enää useinkaan käytä ja ne, joita käytän ovat oikeastaan yksinomaan juhlatarkoituksiin.
Nykyisin vaatekaapissani on myös 50-luvun luomusten nykyversioita ja ne ovatkin ainoat lyhemmät mekot, joita kaapistani löytyy. Pidän edelleenkin pitkistä helmoista, mutta myönnettävä on, että kyllä 50-luvullekin paikka löytyy sydämestä.
Vaatteissa varmaankin mielikuva on ehkä se minulle tärkein seikka Ei niinkään kaikkien historiallisten yksityiskohtien noudattaminen pilkulleen ja tosi asiassa ennen aikaankin ihmiset tekivät omia ratkaisujaan vaatetuksen suhteen – ihan niin kuin nykyäänkin. Aina löytyy joku, joka ei seuraa kaikkia muodinvirtauksia vaan kulkee oman päänsä mukaan. Lopputuloksen pitää miellyttää juuri sitä omaa silmää, mutta myönnettävä on, että historiallinen puku kaikkine aikakautisine yksityiskohtineen olisi kyllä aika mahtava!
Tervetuloa kurkkimaan vaatekaappini aarteita!
Pukuja ja asusteita pääset katsomaan tästä
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.