Käsilaukussa viittomia, sanoja ja foniatri

Pienimmäinen on edistynyt sanoissa jonkin verran. No, eihän niitä sanoja nyt ole hirveää kasaa käytössä vieläkään, mutta omia sanoja ja äänteitä on tullut oikeiden sanojen ohella kuitenkin lisää. Myös uusia viittomia on opittu!

Poika rakastaa viittomia! Hän katsoo tarkkaan, kun viiton ja monesti yrittää toistaakin niitä heti perään. Kahden käden viittomat ovat selkeästi hankalampia ja haastavampia, mutta kyllä sellaisiakin on useampi. Ne hän tosin viittoo usein omalla tavallaan, mutta tärkeintä onkin, että me ymmärrämme, mitä hän milloinkin tarkoittaa.

Nykyisin asioille lähtiessämme pienimmäiselläkin on oma käsilaukku mukanaan. Mummin vanha laukku on nyt hänellä ja hän muistaakin ottaa sen aina mukaan, kun olemme lähdössä jonnekin. Laukku on sen verran suuri, että se melkein laahaa maata, mutta sepä ei ole menoa haitannut. Lapsi istuu takapenkillä turvaistuimessaan käsilaukku vieressään tai sylissään, toinen käsi tiukasti kiinni kassissa ja kasvoilla on leveä hymy.

Nuorimmaisen puheterapian piti käynnistyä jo viime kuussa, mutta pikkuinen sai flunssan eikä silloin ole puheterapiaan asiaa. Niinpä aika siirtyi ja vasta tällä viikolla pääsimme kartoittamaan tilannetta kesän jälkeen.

Kesän aikana näimme paljonkin edistystä tapahtuvan, mutta silti oli selvää, että tilanne ei puheen tuoton tai ymmärtämisen osalta ole paljon muuttunut. Tänään puheterapiassa tehtyjen testien jälkeen varmistuikin, ettei pojan puheenkehitys ole iänmukaista. Itse asiassa se jäi normaalista vaihtelusta aika tavalla. Niinpä onkin aika ottaa seuraavat askeleet ja varata aika neuvolalääkärille.

Lääkäriltä meidän pitäisi saada lapselle lähete foniatrille, joka sitten katsoo tilannetta tarkemmin. Puheterapeutti puhui moniammatillisesta tiimistä, johon kuuluu niin toimintaterapeutti, neurologi ja puheterapeutti. Osaksi siis kovin tutun kuuloinen polku, mutta foniatri on ihan uusi lisä meille. Nuo muut ovat käyneet tutuiksi jo vanhemman lapsen kohdalla.

Lisäksi viime aikoina on tullut enemmän ja enemmän esiin, että veljiensä tapaan, nuorimmainenkin käsittelee aistituntemuksia eritavalla. Ainakin kuuloaistimukset ovat poikkeavat eikä monikaan asia häneltä mene huomiotta. Pienetkin äänet kuullaan kovin herkästi. Kovat äänet taas ovat pelottavia, pölynimuri mukaan lukien. Niin kovin tuttua tämä kaikki…

Osasimmehan me tätä odottaa, mutta olo tuntuu silti lopen väsyneeltä nyt. Tulee varmaan taas valvottua yö jos toinenkin ja pohdittua enemmän ja vähemmän aktiivisesti vähän kaikenlaista.

Kai se niin on, että jokainen vanhempi aina toivoo sitä parasta ja vähemmän mutkikasta tietä lapselleen – silloinkin, kun tuijottaa todellisuutta silmästä silmään ja kertoo puheterapeutille ja neuvola-tädille kaikki omat havaintonsa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.