Nauramassa nykyisen kanssa ;)
Viime viikolla tarjoutui mahdollisuus katkaista arkea, joka oli jo pitkään junnannut samanlaisella kaavalla. Aikaa ei ollut mihinkään muuhun kuin arjen pyörittämiseen. Niinpä asiaa hetken tuumittuamme päätimme, että nyt sitä aikaa oli jostain luotava ja kun äitini lupautui lapsenvahdiksi, oli asia sillä selvä. Auton nokka kääntyi kohti Keravaa ja iltaa Keski-Uudenmaan teatterissa. Oli aika katsoa kantaesitys näytelmästä Exän uus ja vanha.
Oli muuten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun saimme mieheni kanssa viettää illan kaksin. Tai ei oikeastaan ihan kaksin, sillä esitys oli vetänyt Keuda talon Kerava-salin ihan täyteen väkeä.
Pari tuntinen näytelmä Terhin, Jarin ja kumppaneiden elämässä vei mukavasti ajatukset irti arjesta, nosti hymyn huulille ja nauruhermotkin saivat esityksestä osansa. Jälkeen päin tulin miettineeksi, että miksi ihmeessä sitä aina tulee lähteneeksi merta edemmäs kalaan eli teatterireissulle Helsinkiin, kun lähempääkin löytyy vallan mainioita esityksiä hyvien näyttelijöiden tulkitsemina. No, ehkäpä tästä opittiin sekin, että ensi kerralla, kun teatterimatkaa aletaan pohtia, käydään KUTin tarjonta huolella läpi. Liian usein sitä tulee sivuttaneeksi lähialueidensa tarjonnan ihan huomaamattaan. Ei enää.
Exän uus ja vanha oli komediaelämys, jollaisesta nauttii, oli sitten kokenyt eron tai ei. Se on taidokkaasti rakennettu esitys, jonka loppuhuipennuskin tuo taatun naurun.
Menkäähän ihmeessä katsomaan. Ohjelmiston löydät täältä: KUT
Käy kurkkaamassa, mitä toiset kublolaiset näytöksestä ajattelivat:
Luomulaakson Maria kipaisi teatterissa kutsuvieraslipulla.
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.