Vapaapäivä
Tänään alkoivat Keravalla kansainväliset suurmarkkinat. Olin siellä viime vuonna veljeni kanssa ja niin tänäkin vuonna, mutta lisäksi saimme seuraksemme äitimme, joka ei kyseisillä markkinoilla ollut ennen käynyt. Sääennusteesta huolimatta selvisimme kuivana eikä edes autoon unohtamaamme sateenvarjoa tarvinnut hakea. Onneksi. Mikään ei ole oikein kurjempaa, kuin kävellä markkinoilla vesisateessa – paitsi ehkä kävellä markkinoilla helteessä, jota niin kovasti on huomiseksi povailtu. Siksipä tuntuikin fiksummalta suunnata sinne tänään, vaikka vesisateen riski olikin olemassa.
Markkinoilta löytyi niin uutta kuin vanhaakin, mutta kuvassa olevat rullapullat olivat itselleni ihan uusi tuttavuus. Olivat hauskan näköisiä ja rullapullan tekovälineet olivat niin kauniita, että koristivat myyntikojuakin. Niistä ja muista lisää huomenna, sillä pääsin vasta vähän aikaa sitten kotiin ja jalat huutavat nyt tuskasta tukisukista huolimatta. Ihan pakko päästä pian lepäilemään ja vetää uudet, kireämmät sukat jalkaan tai ensi yönä ei nukuta silmäystäkään. Olin sentään järkevä ja valitsin matalat kengät koko päivän kävelyrupeamaa ajatellen.
Kansainväliset suurmarkkinat jatkuvat Keravalla sunnuntaihin saakka ja sen jälkeen ovat vielä vuorossa Helsinki 12.-16.8.2015, Kuopio to-su 20.-23.8.2015 sekä Tornio-Haaparanta to-su 27.-30.8.2015.
Markkinoilta löytyi muuten myös luomu- että lähituotantoa eikä vain kansainvälisiä herkkuja, vaikka painopiste niissä ehdottomasti onkin. Kannattaa käydä kurkkimassa ja maistelemassa herkkuja.
Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.
2 Comments
Niina
Rullapulla? Hauska nimi niille on annettu.
Maria/Luomulaakso
On tosiaan hauska. 😀