Hävikkiherkku,  Leipä / Sämpylät,  Leivonta,  Ruokakorin Reseptit,  Valikoidut

Inkivääriset kurkkumehu sämpylät

Tämän viikon kurkkulättyjen teosta jäi  kurkkumehua tähteeksi. Oli taas aika pyöräyttää inkivääriset kurkkumehusämpylät iltapalapöytään.

Etenkin näin hävikkiviikon kynnyksellä on hyvä pysähtyä miettimään kulutusta ja sitä, mitä  kaikkea käyttökelpoista keittiöstä oikeastaan heitetään pois. Kurkkumehuakaan ei ole syytä ylenkatsoa. Mehua kurkussa on melkein puolet painosta!

Meillä kurkkumehua syntyy myös tzatzikin teossa. Sekin neste sujahtaa helposti tähän tai johonkin muuhun reseptiin.

 

Inkivääriset kurkkumehusämpylät

Kurkkumehu käy mainiosti veden tai maidon tilalle niin leipä- kuin sämpylätaikinoihinkin, mutta myös lätty- tai pannukakkutaikinoihin. Voisinpa kuvitella, että tämä voisi toimia smoothiessakin,  mutta sitä ei ainakaan toistaiseksi ole keittiössämme päästy kokeilemaan, sillä mehut ovat huvenneet taikinoihin.

Tällä kertaa kurkkumehu sai seurakseen  muutaman lusikallisen inkivääriä. Tuorekin inkiväärikin käy vallan mainiosti, mutta itselläni ei nyt tuoretta ollut, joten laitoin inkiväärijauhetta. Jos et pidä inkivääristä niin voit toki jättää sen poiskin. Maistuvaisia ovat niinkin.

Kurkkumehusämpylät maistuvat yllättävän paljon kurkulta. Olin kuvittellut, että mehu ei toisi niin paljon makua taikinaan, joten yllätys olikin ihana, kun haukkasin sämpylää ensimmäisen kerran.

5 dl kurkkumehua
50 g hiivaa
3-4 tl inkivääriä (tuorekin käy)
n. 2 rkl hunajaa
n. 2 rkl öljyä
n. 2 tl suolaa
n. 12 dl sämpyläjauhoja (tai muita jauhoja)

1. Liota hiiva lämpimään nesteeseen.
2. Sekoita joukkoon mausteet, hunaja sekä suola. (Muista, että kurkkumehussa on jo mukana suolaa, jos se on syntynyt vaikkapa kurkkulättyjen tai tzatzikin teossa. Annostele suolaa harkiten.)
3. Vaivaa joukkoon iso osa jauhoista. Vaivaa lisää.
4. Lisää öljy.
5. Vaivaa kunnes taikina on sopivan kimmoisaa. Lisää jauhoja tarpeen mukaan. Varo kuitenkin, ettei taikinasta tule kova.
6. Anna levätä liinan alla n. 20 minuuttia ja leivo sämpylöiksi (n. 15 kpl )
7. Kohota sämpylät pelillä liinan alla ja paista n. 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on ottanut kauniisti väriä.  (Meillä lapset pitävät hyvin vaaleista sämpylöistä. Itse toivoisin sämpylöihin hiukan enemmän väriä, kuin mitä sämpylöissä nyt on. Tällä kertaa näin, ensi kerralla tummempia. 🙂 )

Herkuttele, kun sämpylät ovat vielä lämpimiä, sillä nämä ovat parhaimmillaan juuri uunista tulleina, höyryävän tuoksuvaisina.

 

R_kurkkumehusampyla0


shopify analytics tool



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


5 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.