Arki,  Erityislapsi

Elokuvissa erityislapsen kanssa

Olemme käyneet lyhyen ajan sisällä katsomassa parikin supersankarielokuvaa. Joulun jälkeen kävimme Finnkinossa katsomassa Aquamanin melkein koko perheen voimin ja viikko takaperin kävin kaksin poikani kanssa iki-ihanassa Kino Juhassa katsomassa Captain Marvelin. Elokuvateatterielämykset olivat hyvin erilaisia, vaikka kumpainenkin elokuva oli varsin toimiva ja sinänsä mukava kokemus. Molemmissa elokuvateattereissa saimme hyvää palvelua.

Elokuvissa erityislapsen kanssa

Finnkinon äänimaailma

Finnkino Flamingoon suuntasimme pian joulun jälkeen saatuamme lahjaksi lippupaketin. Itse pääsin sisään ilmaiseksi EUn vammaiskortilla poikani avustajana, sillä omaishoitajuuden myötä saimme viime syksynä haettuun korttiin A-merkinnän, joka kertoo avustajan tarpeesta. Finnkino Flamingo löytyy listattuna vammaiskortti.fi-sivustolta. Tämä oli toki mukava plussa, mutta valitettavasti elokuvan jokaista soluakin tärisyttävä äänitaso oli kertakaikkisen tuskallinen. Itsekin koin äänimaailman erittäin kovana ja olin äärimmäisen onnellinen, että meillä oli laukussa mukana parit erilaiset kuulosuojaimet, jotta myös minulle sellaiset liikenivät käyttöön. Poikani hyvin harvoin haluaa käyttää kuulosuojaimia kotiolojen ulkopuolella, mutta tuona päivänä hän oli rajattoman onnellinen siitä seikasta, että kuulosuojaimet mukana olivat. Olen aivan varma, että elokuvaelämys olisi päättynyt meidän osaltamme muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen, jos kuulosuojaimia ei mukanamme olisi ollut.

Jäin miettimään, miksi äänitaso on vuosien kuluessa noussut noin huimasti etenkin juuri suurissa elokuvateattereissa. Olen jokunen vuosi takaperin istunut aika tavalla niin pienissä kuin suurissakin elokuvateattereissa ja silloin äänet olivat usein miten ihan miellyttävällä tasolla, mutta monesti nykyiset äänitasot ihan kirjaimellisesti sattuvat korviin — niilläkin, joilla ei diagnooseja ole. Ymmärrän kyllä, että on kiva, ettei kaikenmaailman karkkipussin rapinat ja ripinät kuuluu kovempaa kuin itse elokuva, mutta rajansa kaikella. Olisi mukavaa, jos parin tunnin leffaelämyksen jälkeen korvat pystyisivät nauttimaan vielä seuraavankin elokuvan äänimaailmasta sitten joskus tulevaisuudessa, riippumatta siitä onko käyttänyt kuulosuojaimia vai ei.

Nurmijärveläinen Kino Juha

Nurmijärveläinen Kino Juha on ollut suosikkimme jo pitkään. Se on pieni ja uniikki, historiaa huokuva teatteri Nurmijärven Kirkonkylässä ja sen persoonallisuus tuo ihan oman lisänsä elokuvaelämyksiin. Kyseinen teatteri sai vuodenvaihteessa uuden omistajan ja hiukan pelonsekaisin tuntein aloimme Captain Marveliin lippuja sinne varata. Pelkäsimme, että äänitaso olisi täälläkin kivunnut yli sietorajan.

Itse asiassa kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Sain varatuksi kaksi lippua seuraavan päivän näytökseen juuri niiltä paikoilta, joista meidän olisi kaikin puolin helpointa elokuvaa katsoa. Takarivi tarjosi yhden sivun ilman ihmisiä ja liikettä. Äkkinäisiä, odottamattomia kosketuksiakaan ei päässyt noilla paikoilla kovin helposti tapahtumaan, kun ihmisiä ei juossut ohitse joka suunnalta. Henkilökunta otti valtavan hienosti huomioon lapsemme erityistarpeen. Autismikirjolaisemme kiittää ja minä äitinä olen äärettömän onnellinen, että asiat sujuivat näin hyvin ja saimme unohtumattoman kokemuksen.

Olimme toki varautuneet kuulosuojaimilla nytkin, sillä äänitasoa oli kuulema hiukan Kino Juhassa nostettu. Iloksemme saimme huomata, että suojaimia ei kuitenkaan tarvittu, vaikka Captain Marvelkaan ei sieltä ihan hiljaisimmasta päästä ole. Tällä kertaa suojaimet saivat siis jäädä laukkuun ja keskityimme vain nauttimaan elokuvaelämyksestä, joka ei särkenyt aistinkarvasoluja korvissamme.

Innolla odotamme remontoitua Kino Juhaa, kun se kesän kynnyksellä valmistuu ja toivoisinpa, että oma paikallinen teatterimme remontin jälkeen järjestäisi aina silloin tällöin aistiystävällisiä elokuvaesityksiä niin autismikirjonhenkilöille kuin muillekin vähemmän aistiärsykkeitä kaipaaville. Vastaavia löytyy joistain ympäröivistä kaupungeista, mutta olisi mahtavaa saada tällainen myös omille kylille!

Lisäksi olisi aikamoisen upeaa, jos Kino-Juhasta saisi tulevaisuudessa ostettua lahjaksi lippupaketteja joko verkossa tai puhelimitse, jotta vaikapa kauempana asuvat sukulaiset saisivat joulupukinkonttiin helposti hankituksi niitä paikallisen elokuvateatterin lippuja. He kun ovat nyt turvautuneet ketjuelokuvatettereihin paikallisen sijaan.

Kino Juha mene kiinni remontin vuoksi 4.4, mutta aukeaa taas kesäkuussa remontin valmistuttua. Me maltamme tuskin odottaa entistä ehompaa Kino Juhaa. Sitä paikallista.



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

  • Tiina

    Moi Maria.
    Kino Juha on myös meidän suosikki leffateatteri. Mukavaa kun on lähes omalla kylällä jotain näin nostalgista. Itse asumme Metsäkylässä. Käymme leffassa lähes viikoitain aina kun on jotain mielenkiintoista mikä sopii aikatauluihin. Yleesä siis sunnuntai-iltaisin. Parkkipaikan saa varmasti ja kotiin on illan päätteeksi lyhyt matka 🙂

    • Luomulaakson Maria

      Hei Tiina,

      Ihan mahtavaa, että tekään ette lähde kauemmas. Kyllä on luksusta, kun nykypäivänä on elokuvateatteri ihan nurkilla, vaikkei kaupungissa asukkaan. Parkkipaikka ja lyhyt kotimatka vielä siihen kaupan päälle. Ihanaa kevättä sinulle. ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.