No'poo

2 viikkoa shampootonta elämää takana

Kaksi viikkoa shampootonta elämää takana. Tähän saakka olen pessyt soodalla kerran viikossa. Päänahka tai hiukset eivät ole kuivuneet yhtään liiaksi ja hiukset voivat paremmin kuin ikinä aiemmin!

Se täytyy mainita, että pari viimeistä päivää ennen hiusten pesua ovat hiukan ikäviä, sillä hiukset ovat selvästi likaisen näköiset, mutta ihmeesti ne muuttuvat ihan kelvollisiksi kun harjaa ja laitaa ne kiinni. Haju haittoja ei ole.

Huuhtelen hiukset joka päivä vedellä, koska tuntuu hassulta käydä suihkussa, jos ei kastele hiuksiaankin. Etikkahuuhtelun teen soodapesun yhteydessä. Muita huuhteluita en ole vielä kokeillut, kun ei ole tuntunut olevan tarvetta. Joskus harvoin olen huuhdellut välillä etikalla. Lähinnä kokeilumielessä.

Vielä jaksan innostua tästä kovin ja tuntuukin ihan hyvältä eli homma jatkuu. Harjaaminen on muuten sitten ihan oleellinen asia tässä. Jos jää yksikin ilta väliin, näkyy se yleensä välittömästi seuraavana aamuna. Eli laiskottelu harjauksen suhteen ei kannata. Sillä kerjää vain ongelmia.

Tänään olisi vuorossa sooda pesu, jota jo innolla odotan. Hiukset ovat niiiin ihanat pesun jälkeen. Ja ennen vaivannut sietämätön kutina on shampoottoman elämän myötä kadonnut täysin!

Haittana tässä shampottomuudessa on, että hiusten kuivumisaika on pidentynyt huomattavasti! Hiustenkuivaajaa en kuitenkaan haluaisi käyttää. Kerran olen joutunut tämän 2 viikon aikana.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.