Viikonlopun reissu

Sunnuntaina lähdimme aamulla ajamaan kohti Varkautta ja ihanan pojan rippijuhlia. Tiedossa oli kuitenkin ennen sitä roppakaupalla autossa istumista ja päivän matkustusaldoksi tulikin pyörästi sellaiset 10 tuntia. Lapset tällä kertaa Mummin kanssa kotiin ja teimme matkan ihan kaksin. edellisenä päivän oli viimeistelty juhla-asua, johon oli löytynyt niin kangas kuin asusteetkin omista kätköistä. Oli huiman hieno sattuma, että kangas, koru ja viuhka sopivat saumattomasti yhteen, vaikka niiden hankinnassa olikin vuosien väli. Parempaa kuvaa puvusta myöhemmin tällä tai seuraavalla viikolla, kun ehdin asian järjestää. 🙂

Autoilu on veritulpan jälkeen ollut enemmänkin kidutusta. Matka-ajat venyvät taukojen vuoksi ja tuntuu, että koskaan ei päästä perille. No, nytkin jouduttiin taukoamaan noin tunnin välein, kun oli ihan pakko päästä jaloittelemaan välillä. Etenkin oikea jalka eli juuri se, josta reilun parin vuoden takainen veritulppa sai alkunsa, jaksaa valittaa liian pitkistä istumisista tai oikeastaan ihan mistä tahansa. Siitä nyt ei vain tullut kunnon kapistusta enää, vaikka tulppa hoidettiinkin pois päiväjärjestyksestä. Olin säilönyt uutta tukisukkapariakin kaapissani ihan tätä matkaa silmällä pitäen. Jalat voivat kuitenkin hirveän paljon paremmin silloin, kun jalassa on uusi sukka.

Pysähdyksien mukava puoli oli, että Mikkelin kohdalla kipaisimme jaloittelemassa Tuorepuodin pihassa. Ensi kerralla toivottavasti olisimme liikkeelle muuna päivänä kuin sunnuntaina ja pääsisimme kurkkimaan kaikkia ihanuuksia liikkeessä. Nyt tyydyimme vain kuvittelemaan herkkuja notkuvat hyllyt. 🙂

Perillä Varkaudessa meitä odotti mieheni sisaren uusi ihana asunto ja upea, takapihalta avautuva maisema. Kyllä tuota kelpasi ihailla pitkän matkan jälkeen, leppeän tuulenvireen tuuletellessa matkanpölyjä. Ja olipahan siellä mieheni toisen sisaren suloinen koirakin, jolle ei varmaan koskaan voi heittää palloa tarpeeksi.

Kotimatkalla pysähdyksiä piti tehdä useampi kuin menomatkalla ja kotiin pääsimme vasta paljon myöhemmin kuin olimme alunperin uumoilleet. Matka sujui kuitenkin mukavasti lukuisista pydähdyksistä huolimatta –  maisemia, kuumailmapalloja sekä vanhaa kouluani ihastellen, sillä ajoreittimme kulki lapsuudestani tuttujen maisemien halki ja niinpä edessämme kohosi hetken aikaa punainen, reilu sata vuotias puukoulu, joka oli saanut kylkeensa lisäosankin. Ovat lapset selvästi siis tuollakin lisääntyneet. Sen tosin arvasi jo siitä, että tutut metsät oli isoksi osaksi kaadettu ja tillalle oli noussut paljon taloja. Sääli sinänsä, sillä noissa metsissä oli valtavan ihana leikkiä.

 

Kotona meitä olikin jo ovella vastassa kolme lasta, jotka eivät olleet saaneet unta ja jotka odottivat isiä ja äitiä kotiin. Olivat viipottaneet heti pihaan ajettuamme ovelle meitä vastaan. 🙂  Pienimmäinen kukkui hyvin hänkin, vaikka normaalisti oli jo ainakin pari tuntia ehtinyt tuohon aikaan nukkua. Niinpä pistimme töpinäksi ja pussitimme pikkuisen unipussiinsa ja iltamaidon jälkeen hän nukahti tyytyväisenä kainaloon. Meillä oli taas hyvä olla.

---

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.