Arki

Valokuvia

Viimeiset pari kolme päivää ovat kuluneet aika tiiviisti tietokoneen ääressä. Aloin lajitella lasten vanhoja valokuvia ja päivät ovat venyneet helposti yli 14 tuntisiksikin. Tietokoneen syövereistä on löytynyt paljon kuvia ja paperikuviakin oli kertynyt aika tavalla. Tässä myös huomasi, että jotkin asiat kannattaisi tehdä ajallaan. Joistain kuvista puuttuivat merkinnät täysin ja koska kuvat olisi mukava saada laitettua kirjoihin ja kansiin ihan aikajärjestyksessä on se merkinnyt sitä, että pahimmillaan on laskettu hampaiden lukumäärää, kuolan paljoutta paidan rinnuksilla ja kuinka monta hiusta on törröttänyt päälaella. Työtä oli paljon, mutta nyt näyttäisi siltä, että kuvat on saatu lopulta aikjärjestykseen ja mitään ei enää puutu välistä. Siis toivottavasti mitään ei enää puutu välistä… Takapakkiakin on välillä tullut.

Mukavaa oli selata vanhoja kuvia ja nähdä kuinka lapset ovat kasvaneet ja muuttuneet. Poikien kanssa käytiin läpi niitä myöskin ja pojilla oli hauskaa katsella omia niin iloisia kuin surullisiakin hetkiä. Nuorimmaisen kohdalla mietitytti lukuisat sairaalareissut, aivosähkökäyrät ja muut. Niistäkin oli kuvia olemassa, koska niiden avulla käytiin läpi tapahtumia, kun sanoja ei vielä paljon ollut. Poika sanoi eilen haluavansa ne mukaan albumiinsa. Ja olisiko tuo ihme. Ne ovat olleet iso osa hänen elämäänsä, vaikka enemmän normaaleihin uomiin olemmekin jo päässeet. Poika aloittaa syksyllä tavallisella luokalla, joka ei ole niin suuri kuin luokat yleensä ja siellä hän saa tehostettua tukea. Näillä eväillä pitäisi selvitä. Eri asia olisi sitten ollut, jos aloitusluokka olisi sellainen jättimäinen niin kuin nykyään monesti on. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, Toivoimme kyllä, että aloituspaikka olisi ollut jokin muu kuin tavallinen luokka.

Molemmat pojat ovat aivan erityisesti pitäneet vauvakuvistaan. Onhan se hauska nähdä millainen oli ihan ensimmäisenä päivänä ja paljon he ovat niistä kyselleetkin. Ja paljon on saanut kertoa siitä millaisia he olivat, mitä tekivät ja mistä pitivät. Paljon on muisteltu hassuja sattumuksia, mutta puhuttu myös vakavista ja pelottavistakin asioista.

Vielä pitää saada laitettua loput kuvat paikoilleen ja sitten voimmekin paremmin lueskella yhdessä, mitä milloinkin tapahtui. Näissä merkeissä kuluu varmasti vielä muutama päivä, sillä materiaalia on yllättävän paljon. Tosin mieleen on tullut myös monta sellaista tapausta, joista ei kuvia ole.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.