Kokemuksia luomu-/ekotuotteista,  Kosmetiikka/Hygienia,  Luomu,  Luomu/Ekokauppa

Valkoinen lanka – kotimainen luonnonkosmettiikkasarja

Valkoinen lanka - kotimainen luonnonkosmettikkasarjaValkoinen Lanka on kevättalvella lanseerattu, kotimainen sertifioitu luonnonkosmetiikka-sarja, johon tutustuin keväällä Lähiruoka- ja luomumessuilla. Jokunen aika sitten pääsin vihdoin testaamaan tuotetta ja nyt voinkin hyvillä mielin kirjoittaa postauksen.

Valkoinen Lanka on sertifioitu Fi-Natura sertifikaatin alle. Kyseinen sertifikaatti on sekin kohtuu uusi, sillä se on perustettu lokakuussa 2014. Varsin tuore juttu siis vieläkin. Mukava, että kotimainenkin sertifikaatti on saatu luotua ja kotimaisia luonnonkosmetiikka-sarjoja putkahtelee esiin.

Valkoinen Lanka on valmistanut varsin konstailemattoman sarjan. Itselläni oli testauksessa Lakka-Tyrni  sarjan käsivoide, seerumi, kasvovoide sekä pudistusgeeli.

Ihastuin Valkoisen Langan valitsemaan värimaailmaan. Ne eivät ole kamalan kiiltäviä, valkoisia tai hae sellaista glamouria, mitä kosmetiikkapulloissa monesti näkee. Nämä ovat herttaisella tavalla maanläheisiä ja suloisen yksinkertaisia. Minä pidän näistä. Ainoa valituksen aihe värimaailmasta on se, että käsivoiteen ja puhdistugeelin pullot olivat valitettavasti niin saman näköisiä, että kasvoja pestessäni otin välillä käsivoidepurkin käteeni, koska ilman silmälaseja purkit näyttivät aivan liian samanlaisilta. No, kyllä se kasvojen pesu käsivoiteellakin sujui ihan mukavasti! 😀

Voin sanoa, että pidin kaikista tuotteista eikä missään ollut varsinaisesti mitään vikaa. Ne toimivat niin kuin niiden pitikin ja käyttö oli helppoa. Matkalle en tosin voinut käsivoidetta enkä puhdistusgeeliä ottaa, koska pumppupullon sulkeminen, kun se kerran on avattu, oli jokseenkin mahdotonta. En ainakaan keksinyt, kuinka sen olisin saanut tehtyä niin, ettei ainetta olisi mennyt hukkaan. No, toisaalta en pahemmin reissaile niin en tähän mutkaan kovin usein törmää.

Lakka-Tyrni kasvovoide purkin avattuani taisin muuten hävitä jonnekin lapsuusmuistoihin. Tuoksu toi elävästi mieleeni yhden äitini käyttämän voiteen, joka tuoksui hunajalta ja sen vuoksi myös kesältä. Se oli sellainen lämmin, kotoisan turvallinen muisto… Kasvovoide imeytyi mukavasti ihollani ja hunajainen tuoksu muistutteli olemassaolostaan päivänmittaan pieninä annoksina.

Näistä ehdoton suosikki on tuo Lakka-Tyrni Seerumi. Oli todellista luksusta levittää sitä kasvoilleni meidän Muumeja vilisevässä toiletissamme viimeisenä illalla, kun melkein koko talo oli jo hiljentynyt ja lapsistakin vain yksi yritti vielä sitkeästi nostaa pääätään tyynystä.

Valkoinen lanka - kotimainen luonnonkosmettikkasarja



click tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


8 Comments

  • Heli

    Täytyykin tutustua itse näihin tuotteisiin paremmin. Luulen, että vyöhyketerapeuttini myy näitä, hän viimeksi mainitsi, että on saamassa myyntiin tuotteita, joissa on lakkaa ja tyrniä. Itselleni luonnonkosmetiikka on aika uusi asia, tosin hyvin pitkään olen ollut siitä tarkka ettei kosmetiikkatuotteitani ole testattu eläinkokeilla. Jonkun verran luonnonkosmetiikkaa löytyy kaapeistani ja koko ajan siirryn enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, kunhan edelliset purnukat on loppuun käytetty.

    • Maria/Luomulaakso

      Aika harvassa paikassa olen näitä myynnissä nähnyt. tuntuvat nuo ulkomaiset sarjat jylläävän enempi.

      Itse käytän kosmetiikkaa aika vähän. Teen tosin itse välillä kasvovettä luonnonkasveista. Nyt löytyy kaapeista kyllä kaupankin kasvovettä, kun piti testailla kaikkien kehumaa sarjaa. 🙂 Siitä lisää sitten aikanaan.

      Omat purnukat kuluvat aika hitaanlaisesti, kun en aina muistaa niitä käyttää, mutta kesän mentyä tyhjenevät taas vähän nopeammin, kun palataan ihan normaaliin päiväjärjestykseen.

      Aurinkoista päivää sinulle, Heli. 🙂

  • Käsityökaista

    Kyllä se kasvojen puhdistus käy voiteellakin :). Tällaiset kosmetiikkatuotteet eivät valitettavasti saa kauppojen hyllyillä paikkoja tai eivät ainakaan paraatipaikkoja…

    Minäpä se suihkutin lasien puhdistusnestettä hiuksiin, kun minulla on samannäköiset pullot sekä sitä että hiusten kosteuttajaa…..hyvin pysyi kampaus koko päivän :D.

    • Maria/Luomulaakso

      Käyhän se. 😀 On kyllä oikeasti sääli, ettei näitä tuotteita kaupoissa pahemmin näy.

      Hauska tuo lasien puhdistusneste-episodi! Piristävät päivää kummasti tuollaiset sattumat! Onneksi kampauskaan ei kärsinyt! 😀

  • Heli

    Minä käytän Urtekramin käsivoiteita, tai mitä lienevät, sekä kasvojen puhdistukseen että muuten vaan rasvaksi koko vartalolle. Siis samaa ainetta koko kroppaan… Aiemmin käytin apteekin perusvoidetta samalla lailla, ja on mulla sitä vieläkin, koska noi Urtekramitkin on aika isoja pumppupulloja ja matkalle on huono ottaa sellanen mukaan. (Tosin voishan sitä pumpata johonkin täytettävään purnukkaan, jonka saa suljettua kunnolla, mutta en oo saanut aikaan…).

    Mä en tykkää juurikaan tuoksuista, ja esim Urtekramin Nordic Birch meinaa olla liian tujakka tuoksu mulle… Aloevera on parempi, sitä mulla oli aiemmin ja se on tutumpi. Näin jossain myös tuoksuttoman vaihtoehdon, koitan sitä hommata seuraavaksi. Vois sit ainakin kasvoille käyttää sitä tuoksutonta. Mietin, mahtaako tuo Lakka-Tyrni olla kovin tujakka tuoksultaan?? (Monet luonnonkosmetiikkasarjat on aivan hirmuisen vahvasti tuoksuvia, en kykene käyttämään…)

    Käytän tuota samaista Urtekramia myös meikin alla, tai siis laitan noin puolet (Body Shopin) meikkivoidetta ja puolet sitten tuota rasvaa. En käytä mitään kasvovesiä tms, en oo tainnut oikein koskaan käyttää…

    Mun mielestä monenlaisten rasvojen ja aineiden kanssa puljaaminen on aika turhaa… en oikein usko niihin lupauksiin, mitä niissä kaikissa tuppaa olemaan. Mun tyyliin sopii kaikkein parhaiten tää, että on yksi ainoa aine joka sopii joka paikkaan: meikin alle, meikin poistoon ja koko kropan ihon kosteutukseen. Apteekin perusvoide on ollut aivan mainio näihin kaikkiin, mutta kun siinä on niitä parabeeneja… siksi käyttäisin mieluummin luomurasvaa. Tämä kotimainen vaihtoehto olis oikein kiinnostava myös kokeilla.

    • Maria/Luomulaakso

      Kyllä tuo jonkin verran on tuoksuvaista. Ei kyllä ehkä niin paljon kuin moni muu luonnonkosmetiikkasarja. Itse saatan saada astmakohtauksen kovin tuoksuvaisista asioista kuten vaikkapa ruusut, joten en käytä koskaan kovin tuoksuvaisia tuotteita ja pyrin valitsemaan aika mietoja tuoksuja tai tuoksuttomia. Nämä toimivat vielä ihan hyvin eli eivät kai sitten ole kovin vahvoja. Taitaa olla mielipidekysymys.

      Normaaliin arsenaaliini ei kuulu kovinkaan montaa tuotetta ja saattaapa mennä pitkiä aikoja, että käytän ihan vain oliiviöljyä puhdistukseenkin.

      Apteekin perusvoiteita on tullut itsekin aikanaan käytettyä. Hyvin toimivat, mutta ne parabeenit ja lista muitakin ei toivottuja aineita niissä toki oli. Jäivät sitten pois, kun aloin lukea tuoteselosteita.

      Urtekramin tuotteita käytän myös välillä. On mukava hinta-laatu suhde. 🙂

      Kasvovesistä tykkään ehkä eniten. Teen sellaista välillä itsekin, koska loputulos on ihan hyvä ja hinta huomattavasti edullisempi kuin yhdenkään luonnonkosmetiikka-sarjan tai tavallisenkaan. 🙂

  • deemus

    Kiinnostava sarja, johon törmäsin Farmari-messuilla. Mutta markkinointipuhe rupesi sapettamaan ja jätin ostamatta. Luvattiin kuuta taivaalta ja kuinka voiteen vitamiinit imeytyvät ihon alimoiin kerroksiin ja sitä kautta siirtyvöt kehon käyttöön. Vain lääkkeet saavat tehdä tuon. Voiteen vitamiinit vaikuttavat ihon pintaan ja niin sen pitääkin olla. Omppu syödään vitamiinien vuoksi. Meinasin avautua markkinointipuheesta, mutta en jaksanut sillä hetkellä.

    • Maria/Luomulaakso

      Olipas markkinointipuhe! Itse on tuollaista ryöppyä saanut vaan ihan sellaisen kevyen version, jossa ei tosiaan kaikkea tuollaista mukana ollut. Pitävät sitten erilaisia versioita ilmeisesti siitä.

      No, olisipa tainnut minullakin jäädä hankkimatta, jos hinta olisi ollut kovempi tai olisin saanut samanlaisen markkinointipuheen. Joskus nuo markkinointipuheet vain ovat aika erikoisia…eikä ole eroa sillä onko kyse luonnonkosmetiikasta vai tavallisesta. Tosin ylilyöntejä taitaa tapahtua enemmän tuolla ”tavallisen” kosmetiikan (ja muunkin) puolella. Markkinointi lienee markkinointia tuotteesta riippumatta. Kuuta taivaalta ei ehkä kuitenkaan kannattaisi luvata…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.