Puutarha

Uusi raparperipenkki

Parhaat puutarhan lapsuusmuistot taitavat minulla liittyä raparperiin. Ensimmäiseen piirakkaan, lehtihattuihin, raparperihilloon ja siihen pieneen napsahdukseen joka kuluu, kun raparperin varsi lähtee somasti irti.

Alku viikosta sain vihdoin uudet raparperit maahan. Viikonloppuna olin kunnostanut  poikien  kanssa vanhan yrttipenkin ja nyt siinä nököttää kauniissa rivissä viisi uutta raparperin tainta.

Onhan meillä toki raparperia ennenkin pihassa kasvanut, sillä talon ensimmäiset omistajat olivat sen jo kasvamaan laittaneet. Ja valtavan hyvää raparperia se onkin. Punaiset, hyvänmakuiset varret.

Uusien raparperien myötä toivon, että muutaman vuoden päästä saamme kauniin tuuhean puskan reunustamaan yläpihan kulkureittiä. Nämä raparperit tulevat niin hyötykäyttöön kuin pihan kaunistukseksikin.

Uusi raparperipenkki

Istutin raparperit kohopenkkiin, jotta juurakot eivät kärsisi talvimärkyydestä. Istutuskuoppaan heitin useamman ison kourallisen lannoitetta, multaa hiukan päälle ja sitten taimi kuoppaan ja multaa peitoksi.

Istutusväli olisi pitänyt olla noin metrin luokkaa, mutta nämä eivät ihan tuohon päässeet vaan väli muotoutui hiukan tuosta senttimäärästä vajaaksi, mutta minulla on yleensä aina taipumus vähentää ainakin jokunen sentti noista istutusetäisyyksistä. Onneksi yleensä silti toimivat mainiosti, vaikka sääntöjä tulee vähän rikottuakin.

Maa on syvään muokattu. Möyheää multaa on nyt noin 50 cm raparperien uudessa pedissä ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan sen pitäisi olla hyvä määrä.  Savea olisi toki ollut mukava saada mullan joukkoon vähän enemmän, niin se olisi pidättänyt kostetutta kesäkuumalla vähän paremmin, mutta nyt on näin, kun saveksikaan en osaa muuttua. Tarvittaessa sitten kastellaan, sillä paikka voi kuumimpina kesäpäivinä olla hyvinkin paahteinen.

kuva_raparperipenkki02

Nyt kun raparperit ovat vielä kovin pieniä, niin istutin väleihin kasvamaan sipulia. Raparperi ja sipuli ovat muuten hyvät kumppanit. Muita hyviä kumppanuuskasveja voit käydä katsomassa tästä keräämästäni listasta. 

Jokunen vuosi lisäsin raparperejamme juurakoista, mutta ne eivät menestyneet. En tiedä mikä meni pieleen, mutta yksikään raparperi ei noussut koskaan pinnalle ja niinpä päätin, että uusi yritys tehdään taimilla eikä juurakoilla. Ja onhan se jotensakin hauskempaa nähdä mullan pinnalla heti jotain kasvua.

Täällä siis aika ajoin hyvinkin hätäinen puutarhuri, joka ei millään malttaisi odottaa, että kaikki olisi vihreää ja tuuheaa sitten vasta joskus. 😀

kuva_raparperi
Tältä se toivottavasti joskus vielä näyttää. 🙂

 



shopify visitor statistics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.